Kymppipaikka tavoitti tammikuussa 18 vuotta täyttävän Matti Steinmannin sähköpostitse.

Arvokasta kokemusta Regionalligasta

Aiemmin urallaan Schleswig-Holsteinin osavaltion pienempiä paikallisseuroja SV Preußen 09 Reinfeldiä ja TSV Bargteheide von 1868:iä edustanut Steinmann siirtyi Hampurin organisaatioon kolme vuotta sitten.

– Siirryin Hampuriin 14-vuotiaana. Osallistuin SV Eichede -nimisen seuran järjestämään Young Talents -päivään, jossa HSV huomasi minut.

Steinmann pelasi vielä viime kaudella A-junioreiden Bundesligassa Hampurin U19-joukkueessa, mutta täksi kaudeksi lähes 190-senttinen Steinmann nousi Hampurin U23-joukkueeseen, joka pelaa Regionalligan pohjoislohkossa Saksan neljännellä sarjatasolla. Joukkueen alkukausi on sujunut takkuisasti, ja sarjataulukossa paikka löytyy hädin tuskin putoamisviivan yltä.

– Regionalligassa peli on paljon fyysisempää kuin junioritasolla, ja olen kerännyt täältä paljon arvokasta kokemusta. Tuloksellisesti emme ole olleet alkukauteen tyytyväisiä, mutta onneksi kautta on vielä paljon jäljellä.

Molempijalkainen keskikenttäpelaaja on pelannut täydet minuutit miltei kaikissa U23-joukkueen kauden otteluissa ja onnistunut myös kerran maalinteossa. Vastuu on ollut merkittävää, sillä Steinmann on Hampurin U23-joukkueen pelaajista toisiksi nuorin.

– Oma pelipaikkani on keskikentän keskellä, mutta lähden mielelläni usein myös mukaan hyökkäyksiin. Puolustaminen ja pääpelaaminen ovat osa-alueita, joita minun pitää vielä erityisesti kehittää.

“Barcelonan kohtaaminen jotakin aivan erityistä”

Harjoituskaudella Steinmann pääsi pelaamaan Hampurin edustusjoukkueen mukana. Ohjelmassa oli muun muassa Etelä-Koreassa pelattu Peace Cup, jonka voittoa Steinmann pääsi HSV:n kanssa juhlimaan. Kesän kohokohtana oli heinäkuun lopussa kotiyleisön edessä pelattu juhlapeli FC Barcelonaa vastaan. Steinmann pelasi Hampurin 1-2-tappioon päättyneessä ottelussa toisen puoliajan.

– Ottelu Barcelonaa vastaan oli tietysti jotakin aivan erityistä. Kokemuksesta ei tehnyt mahtavaa ainoastaan Barcelonaa vastaan pelaaminen, vaan myös se, että pääsin pelaamaan yli 50 000 katsojan edessä.

– Barcelona-ottelu oli ehdottomasti tähänastisen urani kohokohta. Täytyy sanoa, että koko harjoituskausi oli hienoa aikaa, kun pääsin pelaamaan ja harjoittelemaan ykkösjoukkueen mukana. Kokemus kehitti minua paljon.

Putoaminen Saksan U17-kisamiehistöstä pettymys

Matti Steinmann on kulkenut läpi Saksan poikamaajoukkueet U15-tasolta U17-tasolle. Toukokuussa Sloveniassa järjestetyt U17-ikäluokan EM-kilpailut Steinmannilta jäivät kuitenkin väliin, kun hän putosi viimeisten pelaajien joukossa Saksan kisajoukkueesta. Saksa eteni kisoissa aina finaaliin asti, jossa se kuitenkin hävisi Hollannille.

– Tietysti olin jokseenkin pettynyt, sillä olisin halunnut olla mukana joukkueessa. Putoaminen joukkueesta ei ollut kuitenkaan minulle mikään karmaiseva takaisku ja olen jo suunnannut katseeni eteenpäin.

Steinmannin toistaiseksi viimeisin maajoukkue-esiintyminen on huhtikuussa 2012 pelattu harjoitusottelu Itävallan U18-ryhmää vastaan.

Suomen passi puuttuu

Suomalaistausta on Steinmannin elämässä vahvasti mukana. Suomalaista jalkapalloa hän ei kuitenkaan erityisesti seuraa.

– Isoäitini tulee Suomesta eli tarkalleen ottaen olen vain yhden neljäsosan verran suomalainen. Aiemmin kävimme usein lomalla Suomessa ja pidin matkoista kovasti. En osaa itse puhua suomea sujuvasti, mutta ymmärrän sitä hyvin.

– Totta puhuakseni olen seurannut Suomen liigaa ja suomalaisia Bundesliga-pelaajia vain ohimennen. Suomen maajoukkueen otteita seuraan jo hieman suuremmalla mielenkiinnolla.

Loikkaamista Suomen paitaan ei Steinmann ole ajatellut, eikä se tällä hetkellä olisi mahdollistakaan.

– En ole ajatellutkaan mahdollisuutta pelata Suomen maajoukkueessa. Minulla ei toistaiseksi ole Suomen passia eikä minuun ole koskaan oltu yhteydessä Suomen liitosta.

Ajatukset Hampurissa, unelmana Valioliiga

Steinmannin tämänhetkisenä tavoitteena on vakiinnuttaa paikkansa Hampurissa, mutta pidemmän aikavälin tavoitteekseen nuorukainen ilmoittaa Englannin Valioliigan.

– Viihdyn hyvin Hampurissa ja HSV:n joukkueessa. Haluan tietysti ottaa pian seuraavan askeleen ja päästä pelaamaan Bundesligassa. Sitä odotellessa on minulla vielä monellakin osa-alueella paljon kehittymisen varaa.

– Ajatukseni ovat tällä hetkellä vain Hampurissa ja haluan tehdä täällä itseni tunnetuksi. Yleisellä tasolla olen kuitenkin kiinnostunut siirtymään joskus tulevaisuudessa Englantiin. Pidän kovasti siitä jalkapallosta, jota Valioliigassa pelataan.

Mitä Matti Steinmann tekisi, jos hän ei pelaisi jalkapalloa?

– Olen aina halunnut olla nimenomaan jalkapalloilija, eikä mikään muu ammatti ole käynyt mielessänikään.

Ville Matti Steinmann (s. 08.01.1995)

Hamburger SV U23, 12/1 (2012–)

Hamburger SV U19, 21/0 (2011–2012)

Hamburger SV U17, 29/2 (2010–2012)

Saksa U17, 3/0 (2012)

Saksa U16, 10/1 (2010–2011)

Saksa U15, 1/0 (2010)

joukkue, ottelut/maalit (vuodet)

Kymppipaikka.fi / JM

—-

Toinen painos myynnissä!

VEIKKAUSLIIGAN TARINAT JA SANKARIT -KIRJA

Katso lisätiedot: www.tarinatjasankarit.net