Slovakia aloitti ottelun vahvasti ja tuli terävästi otteluun. Ensimmäinen maali nähtiin kuudennella minuutilla slovakialaispelaajan toimesta. Suomi ei maalista kuitenkaan hätkähtänyt, vaan Panu Autio toi kaksi minuuttia myöhemmin Suomen tasoihin. Ensimmäinen puoliaika oli vastustajan lievää painostusta ja se palkittiin viisi minuuttia ennen päätöstä johtomaalilla.

– Ottelun alku oli meille vaikea. Slovakia tuli pirun aggressiivisesti päälle koko ajan. Loppua kohden pelimme kuitenkin parantui, päävalmentaja Jouni Pihlaja miettii.

Toisella puoliajalla 31 minuutilla Slovakia siirtyi jo kahden maalin johtoon, mutta heti seuraavalla minuutilla Risto Salmi kavensi. Suomi haki vimmatusti tasoitusta ottamalla maalivahdin pois neljä minuuttia ennen loppua. Suomi ei kuitenkaan pystynyt käyttämään tilaisuutta hyväkseen, vaan Slovakia sinetöi tyhjään maaliin ottelun loppulukemat viimeisellä minuutilla.

– Futsalissa tulokset ovat pienestä marginaalista kiinni. Vastustaja sai 3-1 maalin ja sen jälkeen he pystyivät etulyöntiasemassa laatimaan käsikirjoituksen ottelusta. Viimeiset neljä minuuttia pelasimme ylivoimalla ja saimme luotua muutaman tilanteen. Yritimme tosissamme hakea maaleja loppuun saakka.

– Toinen puoliaika oli meidän paras näissä valmistavissa otteluissa Belgia-ottelu mukaan lukien. Teimme niitä asioita mitä haimmekin eli hallitsimme palloa ja rakensimme omaa peliämme, Pihlaja valottaa.

– Numeroita ei näissä otteluissa kannata liikaa tuijottaa, vaan nämä toivat meille tärkeää oppia ja kokemusta.

Aiemmin pelatut Belgia- ja nyt pelatut Slovakia-ottelut toimivat valmistautumisena ensi viikolla alkavaan MM-alkukarsintaturnaukseen. Pihlajan mukaan ottelut täyttivät tarkoituksensa erinomaisesti.

– Nämä harjoitusottelut palvelivat meitä loistavasti. Saimme tiukkoja ja kovia otteluita kovia maita vastaan. Kun pystymme haastamaan tällaiset maat, niin se kehittää meitä ja tuo meitä lähemmäs niiden voittamiseksi. Suunta on oikea.

Maajoukkue on valmiina torstaina alkaviin karsintoihin.

– Meillä on nyt hyvä valmius lähteä pelaamaan ja olemme valmiita. Pelillisesti nämä valmistavat ottelut olivat hyviä suorituksia, mutta tulokset jäivät vajaiksi. Näistä ei kuitenkaan jaettu pisteitä eikä pääse eteenpäin, joten lähtökohtaisesti se on parempi kuin jos suoritukset olisivat olleet huonoja. Olemme valmiita kohtaamaan torstaina Albanian, Pihlaja päättää.

MM-esikarsintaturnaus pelataan Virossa ensi viikolla. Suomen urakka alkaa torstaina ottelulla Albaniaa vastaan, perjantaina vastassa on Turkki ja sunnuntaina isäntämaa Viro.

Lähde: www.futsal.fi