Helmarit oli mennä heti ottelun alussa johtoon, kun laidalta Nora Heroumin lähettämä roikkupallo on yllättää Puolan maalivahdin, mutta hän selvitti tilanteen.

7. minuutilla Puola sai ensimmäisen vaarallisen hyökkäyksen aikaan. Se pääsi laukomaan kahdesti. Kummallakin kerralla Suomen puolustus blokkasi uhrautuvasti laukaukset.

13. minuutilla Suomella oli tuhannen taalan paikka siirtyä johtoon tai oikeastaan kaksi. Emma Koivisto laukoi ensin, Puolan maalivahti torjui sen vaivoin eteensä ja Linda Sällström pääsi palloon laukoen kohti alakulmaa, mutta Puolan puolustaja ehti saamaan jalkansa väliin.

Kauaa ei sitä avausmaalia tarvinnut kuitenkaan odottaa. 15. minuutilla Koivisto prässäsi Puolan pallollista pelaajaa ja sen johdosta Sällström pääsi palloon ja syötti maalin eteen Eveliina Summaselle. Hän sijoitti kylmän viileästi pallon maalin oikeaan alakulmaan.

18. minuutilla Puola oli todella lähellä tasoittaa ottelun. Kaukaa lähetetty puskupallo oli yllättää Tinja-Riikka Korpelan, mutta se osui Helmareiden onneksi ylärimaan.

Vauhdikkaan alun jälkeen ottelussa alkoi asemasota, jota käytiin pitkälti keskialueella, eikä vaarallisia tekopaikkoja enää nähty.

Toisen puoliajan alku sitten taas oli vauhdikasta ja sitä vauhtia piti yllä Suomi luoden lukuisia hyviä tekopaikkoja.

49. minuutilla Suomi sai kulmapotkun. Heroumin keskitys löysi takatolpalta Anna Westerlundin, mutta Puolan maalivahti torjui hyvän puskuyrityksen. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Sällström pääsi laukomaan avopaikasta, mutta osui hieman huonosti palloon ja ampui ohitse.

Suomen painostus jatkui. 55. minuutilla Adelina Engman pääsi laukomaan, mutta Puolan maalivahti venyi torjuntaan. Paria minuuttia myöhemmin Helmarit sai vapaapotkun hyvästä paikasta. Heroum ampui kohti vasenta yläkulmaa, mutta Puolan maalivahti ylsi paraatipelastukseen.

Vaihdosta kentälle tullut Julia Tunturi väläytti heti peliin tultuaan. Hän prässäsi pallon ja eteni upeasti vasemmalta Puolan puolustuksen selustaan. Hyvä syöttö häneltä maalin eteen Sanni Franssille, mutta hänen laukauksensa blokattiin.

Suomi puolusti todella vahvasti läpi toisen puoliajan. Korpelan ei tarvinnut torjua kertaakaan. 90. minuutilla Puola sai yhden tilaisuuden ja pääsi loistavalle laukaisupaikalle. Veto meni kuitenkin onneksi ohi Suomen maalin.

Suomi-Puola 1-0 (1-0)

15. Eveliina Summanen

Suomen avaus ja vaihdot

23 Tinja-Riikka Korpela (C)

4 Ria Öling

5 Emma Koivisto

7 Adelina Engman

9 Juliette Kemppi > 72´ 14 Julia Tunturi

11 Nora Heroum

15 Natalia Kuikka

16 Anna Westerlund

17 Sanni Franssi

18 Linda Sällström > 88´ 10 Iina Salmi

20 Eveliina Summanen var.

Vaihdossa:

1 Paula Myllyoja

12 Anna Tamminen

2 Elli Pikkujämsä

3 Tiia Peltonen

6 Anna Auvinen

13 Jenny Danielsson

19 Saara Lappalainen

21 Katarina Naumanen

22 Heidi Kollanen