EM-karsintalohkot arvottiin helmikuun lopussa. Arpa oli suosiollinen Huuhkajille, sillä samassa lohkossa pisteistä taistelevat Kreikka, Unkari, Romania, Pohjois-Irlanti ja Färsaaret.

24 maata mukaan EM-kisoihin

Ranskassa vuonna 2016 pelattaviin EM-kisoihin pääsee mukaan ensimmäistä kertaa 24 maata. Kisojen laajentuminen parantaa oleellisesti myös Suomen mahdollisuuksia selvitä ensimmäistä kertaa arvokisoihin. Jokaisen yhdeksän karsintalohkon kaksi parasta maata sekä kaikkien lohkojen paras kolmanneksi sijoittunut maa selviää suoraan kisoihin. Kahdeksan muuta lohkokolmosta pelaavat keskenään vielä jatkokarsinnat neljästä kisapaikasta. Kisaisäntä Ranska pääsee kisoihin suoraan ilman varsinaisia karsintoja.

Kesän MM-kisoissa pelannut Kreikka on Suomen lohkon ennakkosuosikki, mutta sitäkään ei voi pitää mitenkään ylivertaisena vastustajana, jos vertaa MM-karsinnoissa Suomen kanssa samassa lohkossa pelanneisiin Espanjaan ja Ranskaan.

Mixu Paatelainen ja hänen edeltäjänsä ovat aikaisemmissa karsinnoissa joutuneet laittamaan kentälle isoon rooliin pelaajia, joiden vastuu on vähissä omassa seurajoukkueessaan. Tämä on varmasti näkynyt myös Suomen pelaamisessa. Nyt tätä ongelmaa ei ole, sillä lähes kaikki pelaajat pelaavat säännöllisesti ja kantavat ison vastuun viikosta toiseen.

– Meillä on erittäin tasainen ryhmä. Vahvuus on se, että vaikka sivussa olisi 2-3 pelaajaa, ei se heikennä meidän tasoa juurikaan, A-maajoukkueen valmennusryhmässä mukana oleva Mika Lehkosuo toteaa.

– Meidän pelaajat ovat pelanneet hyviä minuutteja alkukauden aikana Euroopassa. Usko, että sitä kautta olemme myös valmiita tähän sunnuntain Färsaaret-peliin, Lehkosuo lisää.

Kaikki on siis pedattu historialliselle teolle. Suomella on realistiset mahdollisuudet edetä EM-kisoihin.

– Meille on hyvä paikka startata karsinnat Färsaaria vastaan, HJK:n Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen vienyt Lehkosuo painottaa.

Hyvä maalivahtitilanne

Moni tuskaili pari vuotta sitten Huuhkajien maalivahtitilanteen kanssa. Nyt tilanne on kuitenkin kääntynyt jopa positiiviseksi ongelmaksi. Ykkösvahti Niki Mäenpää on pelannut loistavasti A-maajoukkueessa ja pelaa säännöllisesti täysiä minuutteja VVV-Venlon riveissä Hollannissa. Lukas Hradecky puolestaan loistaa Tanskassa, jossa hän pelaa suurseura Bröndbyn riveissä. Kaksikon takana hyvänä kirittäjänä toimii nuori Jesse Joronen, joka on alkukauden aikana saanut hyvin vastuuta Englannin Championshipissä pelaavassa Fulhamissa. Kolmikosta voisi tällä hetkellä laittaa tolppien väliin kenet tahansa, eikä se pudottaisi Suomen voittomahdollisuuksia ketään vastaan.

– Tilanne on hyvä. Itse ymmärrän sen, että Nikillä (Mäenpää) ja “Lukella” (Hradecky) on enemmän kokemusta. Olen kuitenkin valmiina koko ajan taistelemaan pelaavan maalivahdin paikasta, Joronen toteaa.

Moisander johtaa puolustusta

Suomen puolustuslinjan ykkösmiehet tulevissa karsinnoissa ovat topparit Niklas Moisander (Ajax), Juhani Ojala (Terek Grozny) ja Joona Toivio (Molde) sekä laitapuolustajat Kari Arkivuo (Häcken), Jere Uronen (Helsingborg) ja Jukka Raitala (Heerenveen). Heistä ainoastaan Raitala on tällä hetkellä tilanteessa, jossa peliaika seurajoukkueessa on minimissä. Kuusikolle hyvää taustatukea antavat veli Lampi (HJK), Sebastian Sorsa (HJK) sekä Mestarien liigaan bulgarialaisen Ludogoretsin kanssa selvinnyt Tero Mäntylä, joka ei kuitenkaan ole mukana sunnuntain pelissä.

Keskikentälle vaihtoehtoja

Keskikentällä Perparim Hetemaj (Chievo), Alexander Ring (Kaiserslautern), Tim Sparv (FC Midtjylland), Markus Halsti (Malmö), Joni Kauko (FSV Frankfurt), Riku Riski (Rosenborg), Kasper Hämäläinen (Lech Poznan), Sakari Mattila (Aalesund), Teemu Tainio (HJK), Petteri Forsell (IFK Mariehamn) ja Roman Eremenko (Moskovan TsSKA) ovat kaikki omien seurajoukkueidensa avainpelaajia.

– Totta kai se on meille hyvä juttu ja tietyllä tavalla muutos aikaisempaan, että pelaajat saavat nyt vastuuta tosi hyvin omissa joukkueissaan. Meillä alkoi kausi vasta äsken Italiassa, mutta pelituntuma on hyvä ja olen valmiin taistelemaan pisteistä, Chievon riveissä Italian Serie A:ssa pelaava Hetemaj kertoo.

Pukki ykköskärki?

Paatelaisen joulukuusi-taktiikan ylimmällä oksalle ovat tarjolla Teemu Pukki, Joel Pohjanpalo sekä Eero Markkanen. Pukki ajautui Celticissä hankalaan asemaan, mutta seurasiirto tanskalaisen Bröndbyn riveihin tuonee lisää vastuuta ja tehoja.

Markkanen on puolestaan aloittanut pelit loistavasti Real Madrid Castillan riveissä Espanjassa. Pohjanpalo sen sijaan saa mukavasti minuutteja koko ajan 2. Bundesliigan Fortuna Düsseldorfissa. Kolmikon lisäksi tulevissa karsinnoissa peliajasta tulee taistelemaan myös Sveitsin maalipörssiä johtava Berat Sadik (Thun), joka ei kuitenkaan mahtunut Färsaaret-pelin pelaajaryhmään.

Kuka tahansa hyökkääjänä pelaa, kantaa hän suuren vastuun EM-kisapaikan tavoittelussa. Ilman kunnollista maalitykkiä kisapaikka jäänee haaveeksi.

Suomen ennakoitu avauskokoonpano Färsaaret-peliin