Backen apuna Huuhkajien valmennusryhmässä toimivat Markku Kanerva ja Jukka Ikäläinen. Syksyn Huuhkajien vt. päävalmentajana toiminut Kanerva palaa näin entiseen tehtäväänsä. Ikäläinen on toiminut vuosina 1994-96 Huuhkajien päävalmentajana. Antti Niemi jatkaa Huuhkajien maalivahtivalmentajana.

– Sain valmennustiimiin mukaan ehdottomasti ne kaksi apulaista, jotka mukaan halusin: Jukka Ikäläisen ja Markku Kanervan. Olen myös iloinen siitä, että Antti Niemi jatkaa kaksi seuraavaa vuotta A-maajoukkueen mukana, Backe sanoo.

– Lisäksi ryhmään liittyy kaksi ruotsalaista huippuammattilaista. Kokenut Thomas Lyth tulee ryhmään scoutiksi eli vastaamaan vastustajien tarkkailusta. Videoanalyytikoksi tulee John Wall, joka on nuoresta iästään huolimatta näyttänyt jo taitonsa.

Muu A-maajoukkueen tausta jatkaa entisellä miehityksellä.

– Lisäksi A-maajoukkueen lääkintä- ja tekninen tausta jatkaa, joten olen saanut juuri haluamani tiimin kokoon tuleviin karsintoihin.