Jalkapallon Pelaajayhdistys kartoitti jäsenistönsä mielipiteitä asiaan. Pelin jälkeistä kättelyä ja palkitsemisia pidettiin yleisesti tärkeänä asiana, sillä se lisää hyvien suoritusten arvostamista ja pelaajien välistä kunnioitusta.

Pelaajat kuitenkin kaipaavat muutoksia pelien jälkeiseen protokollaan, jossa päätösvihellyksen jälkeen pelaajat seisovat rivissä pääkatsomon edessä odottamassa palkitsemisia ja kättelyitä.

– Kättelyt voisi suorittaa paljon vapaamuotoisemmin. Eli ei mitään riviin järjestäytymistä. Se on kansainvälinen tapa ja tuntuu paljon vapaammalta ja luontevammalta, SJK:n pelaaja Mehmet Hetemaj toteaa.

Kun pelaajat asettuvat riviin pelin jälkeen, poistuu katsomosta jo yleensä iso osa yleisöstä.

– Kun yleisö on jo poistumassa, ei riviin järjestäytyminen tee kunniaa palkintojenjaolle. Ja kun katsojat ovat poistuneet, on tietenkin vaikea käydä kiittämässä yleisöä enää palkintojenjaon jälkeen, Hetemaj sanoo.

Ennen peliä joukkueiden avauskokoonpanot asettuvat riviin pääkatsomon eteen. Myös tähän pelaajat toivovat pientä muutosta: esittely nopeammaksi tai kokonaan pois. Pelaajien mukaan liian pitkä esittely vaikuttaa pelilataukseen ja varsinkin kylmällä säällä lisää loukkaantumisriskiä.

Myös erotuomarit ovat pelaajien kanssa samalla kannalla. Kansainvälinen tapa tuntuu luontevammalta ja paremmalta.

– Lähtökohta on se, että toista joukkuetta harmittaa pelin jälkeen. Silloin mielestäni ottelun jälkeiset seremoniat pitäisi minimoida. Se voi johtaa pahimmassa tapauksessa varoituksiin tai jopa punaisiin kortteihin, kuten jo tänäkin vuonna on nähty, erotuomari Mattias Gestranius toteaa.

– Ajatus rivissä seisomisesta ja kättelystä on tietenkin hyvä, mutta parempi tapa olisi suorittaa se vapaamuotoisemmin. Se vähentää riskejä ylilyönteihin. Missään muualla en ole nähnyt, että toimittaisiin saman lailla kuin Suomessa, vankan kv-kokemuksen omaava Gestranius sanoo.

www.jpy.fi