Tammilehto on kokenut kaksi pahaa polvivammaa urallaan. Vuonna 2013 oikeasta polvesta meni eturistiside poikki ja vuonna 2017 vasemmasta polvesta hajosivat eturistiside ja kierukat.
– Olin silloin Turussa, kun polvi meni ensimmäisen kerran. Muistan, kun lääkärimme tuli silloin koppiin ja sanoi, ettei eturistiside mennyt ainakaan, kun tuntui niin vahvalta. En tiennyt polvivammoista silloin paljoakaan, mutta sen verran tiesin, että eturistiside oli paha, joten olin onnellinen, että pahimmalta vältyttiin. Viikkoa myöhemmin kävin kuvauksissa ja niissä näkyi, että eturistiside oli mennyt ja se iski kasvoihin aika kovaa. Minulla oli pari hyvää kautta alla ja ajattelin, että sen kauden jälkeen sitten ulkomaille. Siinä unelma murtui. Se oli kyllä tosi kova paikka, Tammilehto myöntää.
Monista polvivammoista kärsineet pelaajat usein mieltävät sen ensimmäisen kerran olleen aina se henkisesti kaikista pahin. Seuraavilla kerroilla on jo tiedossa millainen työnsarka on edessä ja, että pahankin polvivamman jälkeen voi tulla vielä takaisin. Tammilehto on samoilla linjoilla.
– Toisen vamman kohdalla oli helpompi asennoitua. Siinä tosin oli leikkauksessa pientä sählinkiä, joka venytti paluuta. Silloin oli usko hieman koetuksella, kun kuntoutus vain venyi ja venyi. Ensimmäinen oli kuitenkin henkisesti vaikeampi.
Toipumisessa ongelmia
Vaikka Tammilehdon ensimmäinen polvivamma oli henkisesti vaikeampi, niin toisen kuntoutumisprosessi oli mutkikkaampi.
– Ei minulla lopettaminen tullut mieleen missään vaiheessa. Ei ainakaan ensimmäisen jälkeen. Toisen kanssa minulla oli pieniä ongelmia. Leikkauksen jäljiltä polveen oli jäänyt lankoja, joiden piti sulaa sinne, mutta ne eivät sulaneet. Helmikuun tienoilla olisi pitänyt alkaa tehdä paluuta kentille, mutta kuntoutuminen ei tuntunut etenevän ja siellä oli kipuja ja se oli aika tuskaista. Itkupotkuraivareiden jälkeen pääsin sitten tähystysleikkaukseen. Mietin silloin, että jos sieltä ei mitään löydy, niin tämä loppuu tähän. Siellä oli sitten hieman arpikudosta ja niitä lankoja, jotka estivät polven täysipainoisen liikkeen. Jo heti leikkauksen jälkeen heräämössä tuntui siltä, että nyt tämä lähtee tästä taas rullaamaan, valottaa Tammilehto.
Tammilehto palasi kentille viime kauden lopulla ja kaikki kova kuntoutustyö sai vihdoin palkinnon.
– Olin jo aika hyvässä kunnossa, kun Joel Perovuo loukkaantui loppukaudesta ja hyppäsin kentälle. Pystyin mielestäni auttamaan joukkuetta eikä minua heitetty vain susille ja sanottu, että yritä munailla mahdollisimman vähän. Se oli tärkeä oman fiilikseni kannalta, että pystyin olemaan joukkueelle avuksi.
Hongan kapteeni
Tällä hetkellä Tammilehto johdattaa Honkaa kapteenina kohti mestaruustaistelua. Veikkausliiga on alkukauden perusteella äärimmäisen tasainen, sillä taistelu paikasta ylempään loppusarjaan käy tiukkana.
– Veikkausliiga on tällä kaudella todella haastava eikä yhtään helppoa ottelua ole. Koko ajan täytyy olla täydessä terässä. Joukkueen on oltava valmiina ja valmentajien pelisuunnitelman pitää olla viimeisen päälle. Sarja on haastava, mutta samalla kehittävä. Ei ole sellaisia pelejä, että tietää jo etukäteen voittavansa eikä pisteitä vain oteta. Tekemisen on oltava koko ajan priimaa ja tiukassa pelitahdissa palautumisen on oltava tiptop. Veikkausliiga on hyvä sarja ja samalla nuorille pelaajille hyvää oppia heti alusta saakka. Jos ajatus ei ole täysin mukana, niin se kyllä kostautuu.
Honka on aloittanut kautensa vahvasti ja on tiukasti mukana kärkitaistelussa. Ennen kauden alkua Honkaa povattiin monissa arvioissa HJK:n pahimmaksi uhkaajaksi mestaruuskamppailussa ja espoolaiset ovat ainakin alkukaudesta vastanneet odotuksiin.
– Ihan hyvin on mennyt. Vähän on ollut epätasaista peliä muutamissa peleissä, mutta olemme pystyneet kehittymään joukkueena koko ajan. Jos pystymme kehittymään yhtä hyvin kauden edetessä, niin taistelemme varmasti mestaruudesta. Ja jos ei mestaruudesta, niin ainakin mitalista, joka oli meidän alkuperäinen tavoite, arvioi Tammilehto.
Ja loukkaantumisten jäätyä taka-alalle, kirmaa Tammilehto kentällä entistä innokkaammin.
– Nyt on kyllä ekstrahyvä fiilis siitä, että olen päässyt pelaamaan. Kivointa on juosta kentällä jätkien kanssa eikä tarvitse treenata yksin salilla.
