Kausi alkaa 5.4. kahden ottelun voimin. Viimeinen kierros pelataan 28.10.

– Mielestäni näkyy, että pelaajia on kuultu. Se on aina hyvä juttu, Sihvola sanoo.

– Sitä on korostettu, että otteluiden välillä on riittävästi palautumisaikaa. Yleisesti ottaen seurat ja ainakin minun tietojeni mukaan myös pelaajat ovat toivoneet lauantaipelejä. Sekin on nyt toteutunut hyvin.

Liigan avauskierrokselle Sihvola olisi kuitenkin toivonut räväkämpää starttia.

– Liigalle olisi varmasti saatu parempi hype ja lähtö, jos kaikki joukkueet olisivat aloittaneet kauden samaan aikaan ja vielä viikonloppuna. Ymmärrän, että europelien takia on hyvä aloittaa aikaisemmin, jotta kesälle ei tule ruuhkaa. Mutta miksei muutkin joukkueet olisi voineet aloittaa muutamaa päivää aikaisemmin?

Sihvola itse toipuu vielä pienestä vammasta, eikä pysty osallistumaan täysipainoiseen harjoitteluun.

– Toki henkilökohtaisesti se on hyvä juttu, että minulle jää nyt hieman enemmän aikaa tulla täyteen pelikuntoon, Sihvola naurahtaa ja viittaa avauskierrokseen.

www.jpy.fi

PELIN JA PELAAJAN PUOLELLA