Ykkösliigan kärkipaikka vaihtui viikonloppuna, kun KTP taipui kauden kolmanteen tappioonsa ja joutui ainakin väliaikaisesti luopumaan kärkipaikastaan. Kymppipaikan näkökulmassa otetaan katsaus Ykkösliigan osin yllättäväänkin kärkitaistoon.
KTP:n tappio oli erityisen merkittävä siksi, että se tuli PK-35:lle, joka voiton myötä kiilasi sarjataulukossa pisteellä kotkalaisten edelle. Ottelu oli helsinkiläisille jo kymmenes perättäinen ilman tappiota ja viides perättäinen täyden kolmen pisteen potti.
PK-35 onkin kuin puolivarkain hiipinyt taistelemaan toden teolla noususta Veikkausliigaan kaudelle 2027. Pukinmäkeläiset eivät kauden alla kuuluneet nousijasuosikkeihin, vaikka joukkuetta kenties sarjataulukon ylemmälle puoliskolle veikkailtiinkin. Thiago Santosin luotsaama joukkue on kuitenkin näyttämässä pitkää nenää ns. asiantuntijoille.
Kun Ykkösliigakautta on pelattu jo 15 kierrosta, ei PK:n kärkipaikka missään nimessä ole sattumaa. Kauden avauksessa kaatui EIF 4-2, mutta tuon jälkeen PK ei ole kertaakaan päästänyt yhtä maalia enempää ja nolla omassa päässä on pysynyt jo peräti kahdeksan kertaa.
Toisessa päässä kenttää maaleja on puolestaan syntynyt tasaisesti. Ykköstykkinä on häärinyt ajoittain ”supersubin” roolissa ollut Irfan Sadik kuudella maalillaan, mutta maalintekovastuu on jakaantunut leveälle rintamalle, sillä neljän maalin miehiä PK:sta löytyy kolme kappaletta.
Vahvistuksia
Yhtenä ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Jippo on myös saanut hyvän putken päälle, eikä ole kärsinyt tappiota nyt kuuteen otteluun. Joensuulaiset ovatkin kärkikaksikon ykköshaastaja ennen edelleen hiukan ailahtelevasti pelaavaa FC Hakaa. Viidentenä olevan JäPS:n nousu mukaan kärkikahinoihin alkaa olla jo hiukan kaukaa haettua ja järvenpääläisten alapuolelta nousukamppailuun ei enää nousta.
Pelaajaliikennettä kärkijoukkueissa on tapahtunut maltillisesti ja lähinnä hyökkäyspäässä. KTP hankki norjalaisesta IK Startista viime kauden lainalla Maltan pääsarjassa pelanneen nigerialaishyökkääjä Ahmed Adebayon, jolle odotellaan vielä pelilupaa. PK puolestaan vahvistui viime kaudelta tutulla Ayuub Ahmed-Nurilla, joka palasi joukkueen riveihin Bulgariassa pelaamansa alkuvuoden jälkeen. Jippo vahvisti osaltaan hyökkäystään lainaamalla Olavi Keturin VPS:sta.
Kaikki kolme ovat pelaajia, jotka lähtökohtaisesti ainakin taistelevat kovasti avauksen paikasta joukkueissaan. Tuleeko jostakusta näistä sitten se sateentekijä, joka auttaa saamaan ratkaisevat nousuun tarvittavat pisteet?
Ykkösliigan kautta on jäljellä vielä 12 kierrosta, kunhan tiistaina pelattava KäPa – HJK Klubi 04 on saatu pakettiin. Jaossa on siis 36 pistettä eli mistään ratkaisuista ei vielä kannata puhua. Niin pitkällä kausi kuitenkin jo on, että PK-35:n voi huoletta nostaa kauden positiiviseksi yllättäjäksi. Miten pitkälle ainakin nyt vahvalta vaikuttava lento kantaa, siihen saadaan vastauksia syksymmällä. Juuri nyt kuitenkin kaikki muut katsovat PK:n suuntaan ylöspäin.