Veikkausliiga jatkuu ensi viikonloppunakin Interin komennossa. Joukkueen tappioton putki jatkui voitolla Hakasta. Viimeisin kierros pelattiin perjantaista maanantaihin, jälleen kerran värikkäissä merkeissä. Ohessa Kymppipaikan tuttu Top-kuusi listaus viikonlopusta ja Veikkausliigan tapahtumista.

  1. Syöttelevä Pukki
    Teemu Pukki on maalintekijätilastossa jaetulla kakkossijalla. Sen sijaan hän on ykkönen maalisyötöissä, joita on syntynyt kuusi kappaletta. Moni on vaikuttanut yllättyneeltä siitä, että Pukki syöttelee maaleja. Ihmettelijät eivät ole tehneet kotitöitään – ylipäänsä Pukki on Veikkausliigaurallaan syöttänyt enemmän maaleja kuin tehnyt. Jo nuorena pelaajana hän tuli tunnetuksi siitä harvinaisena kärkimiehenä, että syöttökin irtosi. Yleensä kärjet ymmärtävät syöttämisen merkityksen vasta varttuneemmalla iällä – tai eivät koskaan.

    Pukki kartutti syöttötilastoaan jälleen yhdellä vierasvoitossa Vaasasta. Ja on aina hyvä muistuttaa, että Teemu Pukki oli maalisyöttötilaston kolmonen koko Euroopassa edellisissä EM-karsinnoissa, joten maalien alustaminen on miehelle tuttua puuhaa.

  2. Kova haaste selostajille
    Ruudun selostajakaksikko Kim Kallström ja Velja Engström ovat ottaneet tavakseen vaihdella kulkuvälineitä saapuessaan ottelustadioneille niihin peleihin, jotka he vetävät duona. On ollut KTP-mobiilia, junaa ja kaksikerroksista bussia. Nyt SJK:n paitaan palannut Murilo löi selvästi haasteen pöytään – hän tuli kesken ottelun esiteltäväksi SJK:n stadionille helikopterilla. Tuosta on paha mennä yli, ja voi olla, ettei Ruudulta löydy määrärahoja edes tilanteen tasoittamiseen Murilon kanssa.

  3. Europelit alkavat – rotaatiota havaittavissa
    Veikkausliigajoukkueiden europelit alkavat tällä viikolla. Vaikka pääpaino lienee Veikkausliigassa, europelien läheisyys näkyy. KuPS ja Jarkko Wiss käyttivät hyvin vahvaa rotaatiota perjantain ottelussa Oulussa, eikä niin sanottuja kuntonsa puolesta fifty-fifty-pelaajia käytetty lainkaan. Riskejä ei haluttu ottaa.

    HJK:n kokoonpanosta puuttui erilaisten kolhujen vuoksi myös useampi normipelaaja. Joka tapauksessa Veikkausliigan kärkitaistelussa olevista joukkueista KuPS, Ilves, HJK ja SJK joutuvat nyt kovaan matkustus- ja ottelurumbaan. Interiä eivät europelit paina, joten sarjan kärkijoukkue voi todellakin hyötyä tilanteesta. Turkulaisten tappioton putki kauden alusta on muuten jo 14 ottelua, kun Haka kaatui vieraskentällä niukasti mutta ansaitusti 1–0.

  4. Siirtoikkunassa pikkuhiljaa vipinää
    Heinäkuun ensimmäisenä auennut Veikkausliigan siirtoikkuna on jo näkynyt. Häntäpään joukkueista Oulu on hankkinut voimaa kärkeen ja KTP on suorastaan pannut tuulemaan. Joukkueeseen on tullut pari ruotsalaista, Aaro Toivonen HJK:sta ja SJK-kaupan myötä uusi kasvo myös Seinäjoelta. Muiden tällä hetkellä yläloppusarjan viivan alla olevien joukkueiden isompia liikkeitä vielä odotellaan, samoin kärkijoukkueiden. Se on joka tapauksessa selvää, että uusia kasvoja on tulossa – tai toivon mukaan tuttuja, sillä kaivattua sisäistä pelaajakauppaa on jo nähty. SJK nimittäin osti Armaan Wilsonin Kotkasta – tämä on Suomessa vielä harvinaista, toivon mukaan myöhemmin yleistä. Silloin raha jää Suomessa kiertämään, eikä se ole paha homma lainkaan.

    Tietysti SJK on hyvä mainita myös tässä: Murilo on kova nimi, ja Wilsonin hankintaan päädyttiin puhtaasti skouttauksen kautta. Tietysti myös Pyry Hannolan paluu on iso juttu seinäjokisille.

  5. Kerfala Cissoko dominoi
    Jo ennen kauden alkua valistuneet asiantuntijat pohtivat, että Jaro on iskenyt kultasuoneen hankkimalla Kerfala Cissokon. Nyt on nähty, että arvelut pitävät kutinsa. Viime vuosina joku joukkue on onnistunut täydellisesti hyökkääjän hankinnassa, kuten Haka Lee Erwinin kanssa, AC Oulu Ashley Coffeyn suhteen tai HJK Bojan Radulovicin. Cissoko on tehnyt jo 10 maalia Veikkausliigassa ja jättänyt Teemu Pukin ja Alex Ringin kolmen maalin päähän.

    Suuressa maailmassa Jaro vertailisi juuri nyt kovia tarjouksia sarjan kärkijoukkueilta ja puntaroisi, kannattaako mies myydä vai pitäisikö mies pitää sarjapaikan säilyttämiseksi? Ehkä näin onkin tapahtunut, mutta kuten aiemmin todettua, aika harvinaista maan sisäinen pelaajakauppa Suomessa on. Jaro on tehnyt tällä kaudella 16 maalia ja Cissoko niistä siis 10. Prosentti on aika kova…

  6. Harkittua vai uusi tapa?
    Eikä Kymppipaikan listausta ilman Hakan Andy Smithiä. Hakan värikäs, kiistelty ja rakastettu päävalmentaja on viime aikoina saanut vetää ottelun jälkeisiä lehdistötilaisuuksia yksin. Esimerkiksi KuPS-ottelujen – Veikkausliiga ja Suomen Cup – jälkeiset pressit vedettiin niin, että Jarkko Wiss oli ensin lavalla ja Smith sitten. Inter-ottelun jälkeen Vesa Vasara oli ensin yksin ja Smith vasta sitten.

    Esimerkiksi maaotteluissa ja europeleissä käytäntö on juuri tuo – valmentajat erikseen. Veikkausliigassa on käytäntö, on että molemmat valmentajat osallistuvat lehdistötilaisuuteen samaan aikaan. Liekö niin, että Smithin aikataulut ovat ottelujen jälkeen arvaamattomat? Vai onko Haka miettinyt, että parempi mennä erikseen? Vai olisiko peräti niin, että muut valmentajat eivät jaksa mennä kuuntelemaan Smithin lurituksia viereiselle penkille. Ilveksen Joonas Rantanen oli Pirkanmaan derbyn jälkeen vieressä, ja voi vain kuvitella, miten mies joutui puremaan huultaan, kun Smith ränttäsi jälleen kerran erotuomariston ja kertoi vakavalla naamalla, että Nicolas Dantas pelasi palloa ja punainen oli väärä ratkaisu, kun Lauri Ala-Myllymäeltä meni taju kankaalle pääosuman jälkeen.

NÄKÖKULMA: TBR MEDIA