Veikkausliigan runkosarja päättyi asetelmaan, jossa toiseksi viimeisenä oli FC Haka, pisteitä 16 ja viimeisenä KTP, pisteitä kaksi vähemmän. AC Oulu oli viimeisellä suoran säilyjän paikalla kaksi pinnaa Hakan yläpuolella. IFK Mariehamn oli päätynyt 21 pisteeseen, eli käytännössä nähtiin, että kisa liigan kymmenennestä sijasta ja suorasta säilymisestä käytäisiin Oulun, Hakan ja KTP:n kesken.
Oulu otti kahdesta ensimmäisestä ottelusta kaksi arvokasta maalin voittoa FF Jarosta ja Hakasta ja varmisti käytännössä kuudella saamallaan pisteellä sarjapaikan, kun Haka sai samoilla kierroksilla yhden pisteen, ja KTP hävisi molemmat pelinsä.
Sittemmin KTP otti kahdesta ottelusta neljä pistettä. Kun Haka hävisi ne, ollaan tilanteessa, jossa KTP on Hakaa pisteen edellä ennen Karsintasarjan päätöskierrosta. Hakan ja KTP:n kohdatessa viimeisellä kierroksella Valkeakoskella pelataan siitä, kumpi menee karsintoihin ja kumpi putoaa suoraan.
Se, että runkosarjan kaksi viimeistä kohtaavat päätöskierroksella, ei lue säännöissä, koska siitä voidaan joissain tapauksissa joutua poikkeamaan, mutta lähtökohta on, että otteluohjelma rakennetaan näin ja vielä niin, että paremmin sijoittunut saa kotiedun. Tämä on Veikkausliigalta vain ja ainoastaan järkevää toimintaa, koska kun tällaisen ottelun saaminen ohjelmaan on tällä menettelyllä kaikkein todennäköisintä, niin miksi tätä avopaikkaa ei viimeistelisi maaliksi.
Joukkueet lähtevät otteluun erilaisista lähtökohdista juuri tulosten vuoksi. Haka tulee kolmen ottelun tappioputkessa ja 13 ottelun voitottomassa putkessa. Tuo jakso sisältää peräti kymmenen maalin tappiota. KTP on kääntänyt seitsemän ottelun tappioputken kahdeksi tappiottomaksi otteluksi.
KTP:n kokenut Mikko Sumusalo kertoi tulosten aikaansaamista tunnelmista Veikkausliiga-podcastissa.
– Saimme raavittua Oulusta vierasvoiton. Se on ollut paha paikka meille. Hävisimme kesällä siellä yhdellä maalilla. Pitkä reissu ja se voitto tuntui uskomattoman hyvältä. Maarianhaminalta saimme tasurin. Pisteet tietenkin maistuvat, ja olemme päässeet positioon, että tasapeli riittää meille karsintapaikkaan.
Sumusalolle on annettava täydet pisteet siitä, että hän ei sortunut puhumaan mustaa valkoiseksi tappioputken vaikutuksesta.
– Onhan se ihan hirveää hävitä tuolla tavalla peli toisensa jälkeen. Usko kuitenkin on, että pystymme voittamaan kenet vaan. Sitten tulee maalin häviö ja monen maalin häviö. Vaikka kuinka sitä yrittää sivuuttaa, että kyllä täältä vielä tullaan, niin kun loppua kohden mennään, ilmapiiri kiristyy automaattisesti. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljoa, ja meininki ei ollut harjoituksissa täysin vapautunutta.
– Oli liikaa puristamista ja koitimme vaatia treeneissä toisiltamme liikaa. Vähän kärjistetysti mikään ei oikein sujunut. Paineet kasautuvat, ja jos peli- ja treenikentällä ei ole kivaa, tulokset ovat tuollaisia.
Hakan kohdalla voitottomat ottelut ovat näkyneet joukkueen otteissa täytenä itseluottamuksen katoamisena. Pallot eivät ole menneet maaliin selvistäkään paikoista, ja hartiat ovat olleet luimussa.
Samaan aikaan KTP on saanut peli-ilonsa takaisin. Sumusalo kertoi, että treeneissä paitsi tehdään töitä kovaa, välillä vitsaillaan ja naureskellaan. Uusi päävalmentaja Ossi Virta sanoi Kymppipaikalle, että haluaa treeneissä annettavan palautteen olevan positiivista. Sumusalo myönsi tämän näkyvän.
Ottelussa ratkotaan paitsi se, kumpi saa karsintojen kautta mahdollisuuden pelata ensi kaudellakin Veikkausliigaa, myös satojen tuhansien eurojen osoite. Tv-sopimus- ja UEFAn solidaarisuusrahat ja niittä jääminen ovat Suomi-futiksessa valtava asia. Ottelussa pelataan todennäköisesti työpaikoista.
Sumusalo totesi podcastissa, että paineita on, mutta samaan hengenvetoon seuraavaa:
– Jos ei siedä paineita, on väärässä paikassa.
FC Haka-KTP pelataan lauantaina kello 17. Jos Haka voittaa, se menee karsintoihin ja KTP tippuu. KTP:lle riittää Hakan pudottamiseen tasapelikin.