Ykkösliigan kausi on neljää ottelukierrosta vaille paketissa. Ennakkoasetelmiin nähden kausi on sisältänyt lukuisia yllätyksiä ja toki nousutaistelu on vielä tiukka kulminoituen mahdollisesti jopa päätöskierrokselle.

Asetelma on viikonlopun jälkeen teoreettisestikin selvä. TPS ja FC Lahti ovat kärjessä muiden tavoittamattomissa ja jakavat keskenään suoran nousijan ja karsijan paikan kauden päätteeksi.

Omat kompastelunsa kärkikaksikollakin on kauden mittaan ollut, mutta kumpikin on kerännyt keskimäärin yli kaksi pistettä ottelua kohden ja sillä lukemalla pitääkin olla taistelemassa noususta. Enemmän on ehkä yllättänyt haastajien tasapaksuus eri syistä.

TPS:lla on edelleen kolmen pisteen etulyöntiasema lahtelaisiin nähden, mutta paljon ehtii vielä tapahtua ennen kaksikon kohtaamista päätöskierroksella. Viikonloppuna TPS oli jo tappion partaalla HJK Klubi 04:n vieraana, mutta nousi loppuminuuteilla osin onnekkaastikin tasoihin ja lopulta voittoon. FC Lahti kaatoi JåPS:n hiukan vakuuttavammin, mutta myös vain yhden maalin erolla.

Pettymys Raaseporissa ja Joensuussa

Kauden alla FC Lahtea povattiin vahvasti nousutaistoon, joten sikäli ennakointi osui oikeaan. TPS:aa ei terävimpään kärkeen laskettu, vaan edelle ennakkokaavailuissa kiilasivat Jippo ja EIF, joiden kausi on ollut pettymys – tosin varsi eri lailla.

Jipon alkukausi oli todella nihkeä ja joensuulaiset putosivat käytännössä kärjen kyydistä liian kauas jo aikaisessa vaiheessa. Vasta syksyn kynnyksellä Jippo on alkanut saada tuloskunnon kohdalleen, mutta auttamatta liian myöhään ja vielä saavutettavissa oleva kolmossija olisi sekin laiha lohtu, kun Veikkausliigan valot jo hiukan kiiluivat silmissä kauden alla.

EIF ei myöskään saanut parasta mahdollista alkua kaudelle, mutta sai kurssin korjattua nopeasti ja ehti jo nousta kärjen tuntumaan. Sitten tapahtui jotain. Joukkueen vire katosi kertalaakista – alkusoittona muuten nimenomaan Jippon vieraana kärsitty tappio. Tappiot seurasivat toistaan ja kärki alkoi karata jo ennen viimeisiä seitsemää ottelua.

Raaseporilaisten peli meni täysin takalukkoon ja päävalmentaja Christian Sund sai lopulta maksaa tästä potkujen myötä. Välitöntä apua ei tullut, sillä huolimatta aikaisesta johtomaalista EIF onnistui konttaamaan viikonloppuna tappioon kotonaan sarjajumbo SalPalle. Mollivoittoisin sävelin edetään kohti viimeisiäkin kierroksia.

Oljenkorsi salolaisille, mutta…

SalPalle voitto EIF:sta toi vielä ainakin teoreettisen toivonkipinän. Salolaisia veikattiin putoajakandidaatiksi jo kauden alla ja tämä on osunut kohdilleen. Pitkään SalPan kanssa samoissa pisteissä keikkunut KäPa on kauden edetessä raapinut pisteitä sieltä ja täältä venyttäen eroa SalPaan samalla.

SalPan lähtö Ykköseen alkaa joka tapauksessa olla viimeistä naulaa vaille varmaa ja yhtä lailla KäPa on liki varma karsijaan joutuja. Keskikasti Ykkösliigassa on tasainen ja mukaan mahtuu kolmen kerroksen väkeä.

Pettyneitä ovat takuuvarmasti Jippo ja EIF. HJK Klubi 04:n ja SJK Akatemian osalta olennaisin eli sarjapaikka on käytännössä varmistunut jo ajat sitten. PK-35 ja JäPS puolestaan ovat pelanneet odotuksiin nähden vähintään tyydyttävän kauden ja pohja kenties isommille haaveille jatkossa on rakennettu.

Ykkösestä vahvimmin tyrkyllä suoraksi nousijaksi on MP, joka pari vuotta sitten taisteli jopa Veikkausliiganoususta. Veikkausliigasta suoraksi putoajaksi puolestaan on tällä hetkellä vahvimmin ehdolla KTP, jonka sahaaminen kahden ylimmän sarjatason välillä on jatkumassa. Ykkösliiga on erinäköinen sarja ensi kaudella, mutta ennen tulevaa tällä kaudella on vielä paljon pelattavaa – ainakin joillain.