Lautasen kohtalo on ratkaistu. FC Inter voitti Liigacupin ja Sami Hyypiä Trophy matkasi Turkuun. Tai oikeastaan palasi Turkuun, sillä Inter voitti Liigacupin myös viime vuonna.
Ei voi kuitenkaan sanoa, että Liigacupin mestaruuslautanen olisi jäänyt Turkuun, sillä mitä ilmeisimmin se oli ainakin käväissyt välillä Veikkausliigan toimistolla ja sitä kautta pienessä ehostuksessa, sillä ”Sami” kiilsi selvästi kirkkaampana kuin viime keväänä.
Kirkkauteen saattoi toki myös vaikuttaa kaunis aurinkoinen kevätsää Vantaalla. Kenties kahdeksan maalia varsinaisella peliajalla ja kahdeksanteen pariin venynyt rangaistuspotkukilpailukin toivat hiukan lisäkimmellystä, eikä 2000-päinen hyvin ottelussa mukana elänyt yleisökään ainakaan säkenöintiä himmentänyt.
Lauantainen finaali osoitti joka tapauksessa sen, että Liigacupille on paikkansa. Sään suosiollisuus toki edesauttoi hyvän tapahtuman syntymistä, mutta loppujen lopuksi se olennaisin nähtiin viheriön puolella. Kuten päävalmentajat jo ennakkoon muistuttivat, niin finaalissa – Liigacupinkin – pelataan mestaruudesta ja voitto on asia, jota tavoitellaan tosissaan.
Tämä näkyi myös kokoonpanoissa. Kumpikin joukkue heitti avaukseen ainakin lähes parhaan miehistönsä. Tämä näkyi myös pelissä. Kentällä oltiin tosissaan, pallosta kamppailtiin perääntymättä ja maaleja juhlittiin aidolla riemulla. Ja tietysti mestaruutta juhlittiin kuten mestaruutta pitääkin. Ratkaisevan torjunnan rangaistuspotkukilpailussa ottaneen Interin Eetu Huuhtasen tuuletuksessa toki oli varmasti helpotustakin mukana, sillä parikin HJK:n maalia olisi tappion myötä jäänyt varmasti kolkuttelemaan takaraivoon. Nyt se viimeinen torjunta pyyhki ne pois niin Huuhtasen kuin koko Interin joukkueenkin mielestä.
Näkyihän se myös HJK:n pelaajissa. Harva suostui palkintojenjaossa ottamaan hopeamitalia kaulaansa, vaan ennemminkin nappasi sen käteensä ja marssi happaman näköisenä kohti pukukoppia. Olisi ottelun lopputuloksen voinut lukea myös suoraan päävalmentajien naamalta, vaikkei sitä olisi muuten tiennytkään. Sen verran paljon alakuloisempi oli HJK:n Toni Korkeakunnaksen ilme kuin Interin Vesa Vasaran mestaruushymy.
Tältä tuntuu Liigacup
Veikkausliiga on lanseerannut uuden brändinsä myötä sloganin ”Tältä tuntuu Veikkausliiga”. Vielä emme tiedä miltä tuntuu Veikkausliiga vuosimallia 2025, mutta jos tältä tuntuu Liigacup, niin aika lupaavalta näyttää Veikkausliigakaudenkin osalta. Kannattaa toki tilata varmuudeksi lauantain kaltainen sää myös avauskierrokselle.
Tässä kohden äidinkielen opettaja olisi ainakin aikanaan jo piirrellyt paksulla punakynällä huomioita siitä, että koko tämä tekele on kirjoitettu täysin otsikon vierestä. Tehdään näin ollen tähän päätteeksi korjaus asiaan.
Jalkapallon historian puhutuimpiin maaleihin kuuluu vuoden 1966 maailmanmestaruuden Englannille ratkaissut Geoff Hurstin maali – vaiko ”maali”. Liigacupin finaalissa Interin Joonas Kekaraisen 4-4-tasoitusmaali 88. minuutilla nosti Interin rangaistuspotkukilpailuun ja sitä kautta antoi mahdollisuuden mestaruuteen. Mutta oliko koko pallo maalissa vai ei? Ruudun hidastuskuvastakin sitä on mahdoton varmaksi sanoa suuntaan tai toiseenkaan.
Kuten lähes 60 vuotta sitten Wembleylla myös lauantaina Myyrmäessä avustavan erotuomarin lippu nousi kuitenkin epäröimättä maalin merkiksi. 1966 kukaan ei ollut kuullutkaan VAR:sta, eikä se Liigacupin finaalissakaan ollut käytössä. Jäikö kukaan sitä kaipaamaan? HJK kenties.
