Valioliigassa on menossa managerinvaihtoviikot. West Ham erotti hiljattain Julen Lopeteguin, ja perjantaina kuultiin Evertonin ja Sean Dychen lähtevän eri suuntiin.
Liigan sisäistä managerikierrättämistä nähtiin saman tien, sillä Graham Potter palaa Valioliigaan managerin hommiin West Hamissa ja David Moyes Evertonissa. Moyes palaa eräällä tavalla kotiin, sillä hän hoiti Evertonin managerin virkaa kausina 2002-13. Evertoniin hän meni Preston North Endissä tähtensä nousuun saatuaan. Siellä valmensi seurassa mm. Teuvo Moilasta.
Moyes on nykyajan menestynein Everton-manageri. Hänen aikanaan Liverpoolin sinisellä puolella nautittiin ainoasta neljän parhaan joukkoon sijoittumisesta Valioliigassa viimeisen 37 vuoden aikana, FA cupin finaalipaikasta vuonna 2009 ja peräti neljästä visiitistä eurokentillä. Hänen jälkeensä Everton on edennyt Eurooppaan vain kahdesti.
Säilyminen tavoitteena
Europaikkoja Everton ei tavoittele tällä kaudella muuten kuin kannattajien märissä unissa, mutta Moyesin tärkeimpänä tehtävänä onkin sarjapaikan säilyttäminen. Muuten Evertonin pramea Bramley-Mooren satamassa aukeava Everton Stadium on ensi kaudella Championshipin hienoin stadion.
Moyesilla on kokemusta säilymistaistelusta. West Ham oli putoamisviivan alla, kun Moyes nimitettiin manageriksi marraskuussa 2017. ”Hammers” oli kauden jälkeen sijalla 13.
Hän on myös meritoitunut manageri. Ei ole kahta vuottakaan siitä, kun hän johti West Hamin Konferenssiliigan voittoon. Hän on siis tällä vuosikymmenellä pokaalin voittanut manageri. Ja vieläpä europokaalin. Älkääkä tulko tässä vaiheessa sanomaan, että vain ”kolmostason” europokaalin. Kuluvalla kaudella Konferenssiliigan ykkössuosikki on Valioliigassa neljäntenä oleva Chelsea.
Edelliset Evertonin managerit, joilla oli europokaalien voittoja ansioluettelossaan tullessaan seuraan, olivat yksi kaikkien aikojen managereista Carlo Ancelotti ja Rafael Benitez. Ancelotti on kaikissa vertailuissa liki kehen tahansa ylivertainen (miten ihmeessä Everton muuten sai edes pestattua hänet?), mutta Beniteziin verrattuna Moyes on moninkertaisesti sopivampi manageri Evertoniin Benitezin Liverpool-taustan takia.
Hiddink, Hodgson, Moyes?
Everton on viivan päällä vain pisteen turvin. Toki sillä on pelattuna yksi ottelu vähemmän kuin muut säilymistaistelussa olevilla joukkueilla, mutta realismia on paikallisasetelmasta huolimatta odottaa sen jäävän yhteen tai nollaan pisteeseen rästiottelussaan Liverpoolia vastaan.
Pisteitä Everton tarvitsee siis pisteitä kipeästi nykytahtia (0,89 pistettä per peli) kiivaammin. Moyesin edellisellä aikakaudella Everton saalisti 1,54 pistettä ottelua kohden.
”Älä mene takaisin”, kuuluu yksi vanhoista brittifutiksen sanonnoista. Managerien kohdalla tämä on pitänyt hyvin kutinsa, sillä vain Guus Hiddink Chelseassa ja Roy Hodgson Crystal Palacessa ovat pystyneet kirjauttamaan paremmat piste per peli -saldot toisilla rupeamillaan seurassa. Toki Jose Mourinhon vertailulukemat ovat 2,33 pistettä per peli ensimmäisellä jaksolla Chelseassa ja kaksi pistettä toisella.
Mikä heitä paremmat pistekeskiarvot toisella kerralla saavuttaneita Hiddinkiä ja Hodgsonia yhdistää? Molemmat tekivät paremmat saldonsa myöhemmällä iällä: Hiddink 69-vuotiaana ja Hodgson 77-vuotiaana.
Moyes täyttää huhtikuussa 62 vuotta. Jos hän liittyy kahden (positiivisella tavalla sanottuna) edellä mainitun ”vanhan jäärän” kerhoon, ei Evertonilla ole säilymisen suhteen mitään hätää.
Panu Markkanen