Vielä muutama vuosi sitten urheilutoimenjohtaja tai urheilujohtaja oli varsin tuntematon ja harvinainen toimenkuva Veikkausliigassa. Toki henkilöitä noilla nimikkeillä oli, mutta työnkuva oli monessa tapauksessa hyvin erilainen kuin nyt. Tähänkin sopii jalkapallosta tuttu lause: eteenpäin on menty.
Urheilujohtajat, vaikutusvaltaiset sellaiset, ovat olleet tuttua tavaraa Keski-Euroopassa ja muissa Skandinavian maissa. Puhumattakaan esimerkiksi Saksasta, jossa nämä henkilöt määrittelevät pitkällä tähtäimellä sen, miten joukkue pelaa ja kuka sitä valmentaa. Saman pohdinnan sisään menevät myös pelaajahankinnat. Hyvin saksalainen tapa on, että valmentajia tulee ja menee, urheilujohtajat säilyvät.
Jääkiekossa tämä maihinnousu tehtiin jo ajat sitten. Jalkapallo tuli perässä. Kenties siitäkin syystä, ettei seuroilla ollut välttämättä varaa hankkia täysipäiväistä urheilujohtajaa. Nyt tämän ammattikunnan arvo on havaittu ja tunnustettu. Jopa Palloliitossa Aki Hyryläinen johtaa urheilutoimintaa kokonaisvaltaisemmin kuin Hannu Tihinen aikoinaan. Sekin on erinomainen askel.
Kiinnostus on lisääntynyt
Osittain kiinnostus urheilujohtajiin on kasvanut myös median kautta. Urheilujohtajien roolista on tullut seurattu ja arvioitu. Läpimurron takana on pitkälti jälleen kerran HJK. Miika Takkulan erinomainen ja tunnustettu työ Klubin urheilujohdossa toi toimenkuvan yleiseen tietoisuuteen ja ylistykseen. Takkula jatkoi Ilvekseen eivätkä kehut hyytyneet. Sen sijaan Takkulan seuraaja HJK:ssa, Vesa Mäki, ei noita ylistyssanoja juuri saanut. Petri Vuorisen valintaa tehtävään ja tehtävän sujumista onkin sitten seurattu hyvin tarkkaan.
Urheilujohtajan merkitys menestykseen on myös havaittu, vaikka pelkkä urheilujohtaja ei tee autuaaksi. Viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta pudonneella FC Hakalla ei urheilujohtajaa ollut ja joukkueen materiaali oli varsin omaperäisesti kasattu. KTP:n johdossa sen sijaan oli, mutta sekään ei pelastanut Kotkan sarjapaikkaa. Vastaan tuli nimittäin Huuhkaja-legenda Kasper Hämäläisen kokoama nuori ja nälkäinen ryhmä, jota oli vahvistettu hyvillä lainapelaajilla. TPS nousi, KTP konkareineen putosi.
Yksi täydellinen onnistuminen on myös hyvä nostaa: FF Jaro oli Fredrik Hagan johdolla sensaatio ja mikäli Captain’s Ballin palkintolistalla olisi ollut Vuoden urheilujohtajan titteli, olisi Hagan valinta ollut itsestäänselvyys. Budjetti kontra lopputulema oli Jarolla ylivoimaisesti paras. Ehkä jonain päivänä tuollainenkin palkinto on olemassa? Ainakin pitäisi olla.
Tulleet jäädäkseen
On täysin selvää, että urheilujohtajat ovat tulleet jäädäkseen. Roolit saattavat Veikkausliigan tasolla vaihdella, mutta joku henkilö, jolla on kokonaiskuva käsissä budjetin hallintoineen ja pelaajarekrytointiin, voi olla juuri se tekijä, jolla taloudellisia eroja voi kaventaa, kuten kävi Jaron tapauksessa. Toinen asia on sitten se, ettei kokeneita urheilujohtajia yksinkertaisesti Suomessa ole – vielä. Kun aikaa kuluu, myös tämä markkina kasvaa, ja jossain vaiheessa tietyistä kasvoista tullaan kilpailemaan.
Tilanne siis kehittyy: kun esimerkiksi lopettaneelta pelaajalta kysytään lähes poikkeuksetta nyt, että ”kiinnostaako valmentaminen”, tullaan tulevaisuudessa kysymään, ”kiinnostaako valmentaminen tai urheilujohtajan tehtävä”?
Aiemmin urheilujohtajien nimitykset eivät välttämättä ylittäneet uutiskynnystä. Tämäkin on muuttunut. Se on nähty jo syksyn aikana. Mika Nurmelan nimitys AC Oulun urheilujohtajaksi noteerattiin laajasti, Chris Corcoranin pestaus Jaroon huomioitiin myös, ja Sixten Boströmin nosto päätoimiseksi urheilujohtajaksi KuPS:n taustalle pääsi otsikoihin.
Tuoreimpina tapauksina Marko Kolsin nimitys FC Lahden ikuisuusrekryn täyttäjäksi näkyi myös mediassa, puhumattakaan Iikka Miettisen noususta Takkulan seuraajaksi Ilvekseen. IFK Mariehamnissakin on palkattu Hurui Fessehazion positioon Head of Scouting and Recruitment eli pelaajatarkkailun ja rekrytoinnin päällikkö.
Iso askel on otettu ja tämä on yksinomaan hyvä asia. Kun urheilujohtajat pääsevät keskustelemaan esimerkiksi pelaajasiirroista, tullaan puhumaan myös rahasta. Alfie Cicalen myynnin jälkeen VPS:n urheilujohtaja Tommi Pikkarainen totesi, että ”jokainen pelaaja meidän kopissa on myynnissä”.
Se oli musiikkia korville. Tuota kautta sisäinen pelaajakauppa pääsee hiljakseen maan tavaksi myös Suomessa ja sitä kautta raha liikkuu Suomen sisällä. Se olisi koko Veikkausliigalle todella iso ja tärkeä kehitysaskel.
Näkökulma: Panu Markkanen