Siirtoikkuna on tuonut maailmalla paljon megaluokan siirtoja. Myös suomalaiset pelaajat ovat liikkuneet mielenkiintoisen paljon. Lisäksi Veikkausliigassa on ollut jonkin verran liikehdintää, sisään ja ulos. Sisäisiä kauppoja ei ole juuri tullut, mutta kohtuullisen paljon muita siirtoja kyllä.

Kun ajatellaan kotimaisia pelaajia, joiden suunta on Suomesta ulkomaille tai ulkomailta toiseen ulkomaalaisseuraan, on huipputärkeää, että valinta on tehty oikein. Tällä tarkoitetaan sitä, että siirtoa ei tehdä vain siirron vuoksi vaan ennen kaikkea sen, että vastuuta on tarjolla. Suomesta lähtevällä pelaajalle on eräänlaiset tikapuut kiivettävänä, kunnes se oma maksimitaso löytyy.

Esimerkiksi Oliver Antmanin siirto vaikuttaa erinomaiselta siitä huolimatta, että Hollannin pääsarja saattaa sarjana olla kovempi kuin Skotlannin kokonaistasoltaan. Sen sijaan Celtic ja Antmanin nykyinen seura Rangers ovat suurseuroja Euroopan mittakaavassa. Antmanin tapauksessa pelaaminen Rangersissa – ja mahdollisesti sitä kautta jopa Mestarien liigassa – on selkeä edistysaskel.

Arttu Hoskosen siirto Stockportiin tuntuu vielä toistaiseksi päinvastaiselta vaihtoehdolta, mutta aika näyttää. Jos Stockport nousee League Onesta Championshipiin, siirto tuntuisi järkevältä. Kolmantena esimerkkinä voidaan ottaa Fredrik Jensen, joka halusi uralleen jotain uutta. Augsburgin vaihtelevan peliajan uskotaan nyt muuttuvan vakiomiehen rooliksi Kreikan pääsarjassa, joten ainakin lähtökohtaisesti siirto tuntuu onnistuneelta.

Otso Liimatan lähtö Ruotsiin voi osoittautua täysosumaksi, sillä vastuu oli olematon Portugalissa. Anssi Suhonen otti myös järkevän tuntuisen askeleen taaksepäin lähtemällä Ruotsiin HSV:n riveistä. Benjamin Källman taas toteutti luonnollisen siirtymän – Puolan pääsarjasta on moni lähtenyt eteenpäin nimenomaan Saksan kautta, usein myös Saksan Kakkosbundesliigan, kuten Källman teki.

Entä muut kuin Huuhkajat?

Nämä valinnat saavat kohtuullisen paljon huomiota, sillä siirtyjinä on useimmiten joko Huuhkajapelaajat tai ainakin potentiaaliset Huuhkajapelaajat. Yhtä tärkeää on valikoida seuransa tarkasti jo tikapuiden ala-askelmilla, Veikkausliigassa. Uusimmassa Veikkausliiga-podcastissa oli vieraana IFK Mariehamnin Niilo Kujasalo (kuvassa), joka kuuluu ikäluokkansa lahjakkaisiin pelaajiin. Kujasalo oli HJK:n edustuksen mukana jo jonkin aikaa, mutta täysin vailla vastuuta. Hän päätti lähteä hakemaan Veikkausliigakokemusta ja vastuuta muualta.

Uusi osoite on IFK Mariehamn ja vastuuta on todellakin tullut. Kujasalo on ollut IFK:n avauskokoonpanossa kauden jokaisessa ottelussa. Kujasalo tunnustautuu podcastissa intohimoiseksi AS Roman kannattajaksi. Vaikka pelaaminen suosikkiseurassa (tai edes suosikkisarja Serie A:ssa) saattaa jäädä haaveeksi, on Kujasalo joka tapauksessa lähempänä suurempia ammattilaiskenttiä IFK:n vakiopelaajana kuin HJK:n otteluita katsomossa seuraavana jonkinlaisena prospektina.

Nykyään KTP:n riveissä pelaava Aaro Toivonen on toinen hyvä esimerkki siitä, että jossain vaiheessa on valinta tehtävä ja lähdettävä, jos vastuuta ei tule. Toivonen ei Klubin pelaavaan kokoonpanon mahtunut, mutta KTP:n paidassa Veikkausliigakokemusta karttuu jatkuvasti.

Onnistuminen edesauttaa paluuta

Kujasalo ja Toivonen jatkavat matkaa uusien seurojensa omistamina pelaajina. Tältä erää HJK-aika on ohi, tosin mikään ei estä sitä, etteikö tulevaisuudessa Klubi saattaisi olla tämänkin kaksikon työnantaja, jos pelit sujuvat muualla riittävän hyvin. HJK myös lainaa – kuten Ilves – pelaajiaan hakemaan kokemusta muualta. Esimerkiksi Gnistanissa pelaava Matias Ritari on osoittanut sellaisia otteita, että nuori mies voi hyvin saada saumat Klubissa ensi kaudella.

HJK on edelleen poikkeustapaus, tosin Ilves ei enää kovin kaukana Klubista ole. Kyse on tietysti ammattilaisjalkapallosta ja sen asian arvioinnista, missä kehittyy parhaiten ja missä tulee vastuuta. Jos HJK:n kivikovan kilpailun läpäisee ja nousee edustusjoukkueen vakiomieheksi, todennäköisesti pääsee uransa jossain vaiheessa kokeilemaan pelaamista myös ulkomailla. Maajoukkuekutsukin on lähellä, etenkin jos talvimaajoukkuetoiminta jossain vaiheessa elpyy.

Mitään helppoa hommaa ei tilanteen arviointi ole, sillä aika usein saattaa lähtöpäätös merkitä tietynlaisen unelman rikkoutumista, kuten Kujasalon tapauksessa. Pikkupojasta asti HJK:ta edustanut Kujasalo pääsi lähelle, ovelle asti, mutta ei aivan sisään. Ratkaisu oli lähteä muualle ja todennäköisesti, ainakin podcastin sisällöstä päätellen, lähtö ei kaduta. Kun peliminuutteja on taskussa ja vastuuta luvassa jatkossakin, miksi kaduttaisi?

Kehittyminen tapahtuu kuitenkin pelaamalla. Jos ei terävimmällä huipulla niin sitten vähän alempana, mutta samassa sarjassa kuitenkin.