Pikkuhuuhkajien kisamatkaa seurattiin laajasti niin fanien puolella kuin mediassakin. Itse asiassa mediahuomio oli ennätyksellistä. Pelit näytettiin Sanoman Ruudussa, joten se takasi vahvan näkyvyyden myös Sanoman muussa mediassa, erityisesti Helsingin Sanomissa. Muutkin isot mediat olivat paikalla todistamassa Pikkuhuuhkajien suorituksia kohti unelmaansa, jatkopelejä.

Unelma jäi piippuun, mutta kesäkuun isoksi ilmiöksi Pikkuhuuhkajista ilman muuta oli. Oli hienoa, että suomalaiselle jalkapallotaivaalle syttyi muutamia uusia tähtiä ja useammasta pelaajasta tuli eri haastatteluiden kautta tuttu – pienen piirin tuntemattomuuksista tunnetuiksi lupauksiksi. Tähän kategoriaan voidaan hyvin nostaa vaikkapa Rony Jansson tai Adam Marhiev. Tämä oli pelkästään hieno asia kotimaisen jalkapallon kannalta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Uudet tähdet tuovat aina kiinnostusta. Useampi pelaaja sai kisojen ansiosta statuksen ”tuleva Huuhkaja-pelaaja” tai ainakin ”mahdollisesti tuleva Huuhkaja-pelaaja”. On hyvä muistaa, että Pikkuhuuhkajien joukkueesta A-maajoukkuedebyytti oli jo taskussa Ville Koskella, Casper Terholla, Juho Talvitiellä, Topi Keskisellä, Tomas Galvezilla, Santeri Väänäsellä, Miska Ylitolvalla, Lucas Bergströmillä sekä tietysti Matti Peltolalla, joka oli ikään kuin Huuhkajista lainassa. Useammallakin olisi, jos talvimaajoukkue olisi pelannut tänä vuonna tai 21-vuotiailla ei olisi ollut niin vahva tilanne karsinnoissa viime syksynä seuraamuksineen.

Joka tapauksessa, ennuste on hyvä. Kuten se oli vuonna 2009, jolloin Suomi oli edellisen kerran ikäluokan EM-lopputurnauksessa. Jotkut nousivat hyvin nopeasti pelaamaan, jotkut kokoonpanoon ja parilla pelaajalla meni pitemmän aikaa löytää paikkansa Huuhkajissa. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu esimerkiksi Perparim Hetemaj, joka oli jo Huuhkaja-statuksen pelaaja 2009, myös Jukka Raitala oli kiihdytyskaistalla. Tim Sparv nousi kokoonpanoon ja hänen vastuunsa kasvoi hiljakseen. Esimerkiksi Joona Toiviolla menikin jo vuosia ennen kuin hän nousi varsinaiseksi avainpelaajaksi Huuhkajissa.

Sama tapahtunee tälläkin kertaa. Esimerkiksi Topi Keskinen olisi ilman muuta ollut Jacob Friisin ryhmässä jo maaliskuussa, puhumattakaan kesäkuusta, jos EM-lopputurnausta ei olisi ollut. On hyvin todennäköistä, että syyskuussa, kun Friis julkaisee seuraavan joukkueensa, mukana on muutama tuoreissa kisoissa esiintynyt pelaaja. Sitten onkin eri asia, kuinka moni on avauksen pelaajan tasolla. Joukkueessa kyllä, avauksessa, ei välttämättä kovin montaa valmista nimeä vielä ole.

Hyppy Huuhkajiin on kuitenkin iso

Pikkuhuuhkajat on kuitenkin oman ikäluokkansa joukkue oman ikäluokkansa pelaajia vastaan. A-maajoukkuetasolla ei ole ikärajoja suuntaan tai toiseen. Kilpailutilanne siis kovenee merkittävästi, niin oman joukkueen suhteen kuin etenkin vastustajien osalta. Lähtökohta on siis täysin toinen.

Jos median heittojen mukaan mentäisiin, olisi syksyn Huuhkajat miltei kokonaan Pikkuhuuhkajista koostuva ryhmä. Onhan se kaunis ajatus, mutta täysin epärealistinen. Monia nimiä on istutettu Huuhkajien riveihin, useammalta eri pelipaikalta. Mutta yksi tärkeä kysymys on puuttunut: kenen tilalle?

Olisi todella mielenkiintoista nähdä, että joku asiantunteva jalkapallokirjoittaja kävisi läpi tilanteen siitä näkökulmasta, että jos vaikkapa kuusi Pikkuhuuhkajaa tulee joukkueeseen, ketkä esimerkiksi kesäkuun joukkueesta saisivat väistyä? Ja riittävän laajalla pohdinnalla muistaen, että Roman Eremenko loukkaantui, Daniel Håkans oli myös loukkaantunut, samoin Leo Väisänen ja vaikkapa Marcus Forss on palaamassa huippukuntoon, unohtamatta Rasmus Schülleriä.

Jos kirjoittelua katsoo, pitäisi Huuhkajiin saada esimerkiksi Marhiev, Leo Walta, Luka Hyryläinen ja Väänänen välittömästi, tulisivatko he Kaan Kairisen, Glen Kamaran, Robin Lodin tai Schüllerin tilalle? Entä vähälle vastuulle kesäkuussa jäänyt Onni Valakari, jolle on kiivaasti vaadittu isompaa roolia? Terho ja Keskinen heti mukaan – Oliver Antman penkille vai peräti ulos kokoonpanosta? Tai sitten Benjamin Källman, joka myös on laitahyökkääjänä pelannut? Unohdetaan Håkans?

Edellä mainitut pohdinnat ovat spekulaation suola ja sokeri, sitä on hieno tehdä ja mielipiteitä on tietysti monia. Tämän kokonaiskuvan käsittely olisi oikeasti hyvin kiinnostava nähdä, hyvin perusteluin. Kuka sisään, kuka pois ja missä menevät kesäkuun peleistä loukkaantumisten vuoksi puuttuneet pelaajat? Ehkäpä vaikka erittäin ansiokasta työtä analyysipuolella tehnyt Tuukka Kotimäki voisi kokonaisuuteen tarttua?

Lopulta tämän yhtälön ratkaisee kuitenkin Jacob Friis. Tanskalainen on siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että potentiaalisten Huuhkaja-pelaajien joukko on laajempi kuin koskaan aiemmin. Joukkueen nuorentaminen on myös välttämättömyys, sillä useampi nykyisistä Huuhkaja-pelaajista on jo 30 vuotta täyttänyt. Mutta samaan aikaan pitäisi menestystäkin tulla. Tilanne oli Stuart Baxterin aikaan koko lailla sama. Baxter nuorensi joukkuetta rajusti, osin olosuhteidenkin pakosta, ja tulosta ei syntynyt. Se tarkoitti lopulta Baxterin lähtöä.

Harva kuitenkaan muistaa sitä, että nimenomaan Baxterin aikaan A-maajoukkueeseen nousivat esimerkiksi Lukas Hradecky, Tim Sparv, Teemu Pukki, Joona Toivio, Jukka Raitala, Paulus Arajuuri ja Rasmus Schüller niistä pelaajista, jotka olivat vajaat kymmenen vuotta myöhemmin saavuttamassa Suomelle historiallista EM-lopputurnauspaikkaa. Baxter teki nuorennusleikkauksen ja loi omalla tavallaan pohjaa menestykselle, mutta tästä huolimatta häntä pidetään yleisesti valmentajana, jolta Suomi ei saanut mitään.

Jacob Friis on jo valinnoillaan osoittanut, ettei pelaajan iällä ole väliä, mutta on selvää, että useammalla nykyisellä Huuhkaja-pelaajalla on enemmän pelejä takana kuin edessä. Todella mielenkiintoista nähdä syksyllä, miten Friis alkaa ”ongelmaa” ratkaista. Nuorentaa joukkuetta hallitusti, mutta ilman, että tulokset romahtavat.

Friisillä on kiehtova palapeli pöydällään kesän aikana.