Tottenham on ollut viime vuosina suuri vitsi. Joukkueen voitottomuudesta on väännetty meemiä ja kaskua vaikka kuinka paljon, eivätkä pelkästään Arsenal-kannattajat. Spurs-fanit ovat nielleet tilanteen nurkumatta, sillä joukkueen surkuhupaisat otteet ovat turruttaneet. Jokaisen kauteen lähdettiin toiveikkaana, jos jotain parempaa olisi edessä.
Viimeisten vuosien aikana lähes yhtä monta kertaa nämä fanit ovat saaneet pettyä. Hyvistä asemista on romahdettu, reilusti johdettuja pelejä hävitty, cup-pettymyksiä on useita ja kärkitaistelusta on pudottu käsittämättömien häntäpään joukkueille tulleiden tappioiden myötä. No viime kaudella tämä oli hieman hankalaa, sillä Tottenham oli häntäpään joukkue itsekin.
Spurs-kannattajat ovat turhautuneet seuran pelaajahankintapolitiikkaan, managerien jatkuvaan vaihtamiseen ja kitsasteluun siirtomarkkinoilla. Ylipäänsä, viimeiset vuodet olivat todella raskaita uskollisille faneille, lunta tuli tupaan vähän kaikkialta.
Kunnes kevät muutti tilanteen. Eurooppa-liigassa Spurs pelasi erinomaisen suoritusvarmasti, toisin kuin Valioliigassa. Pokaaliton ajanjakso päättyi lopulta loppukeväällä, kun Tottenham voitti ensimmäisen pyttynsä sitten vuoden 2008 Bilbaossa, kilpailun finaalissa. Voiton makeutta nosti tietysti se, että Manchester United kukistui, mutta myös se, että Eurooppa-liigan voitto toi paikan Mestarien liigassa. Edessä oli siis näkyvyyttä, vetovoimaa pelaajamarkkinoilla ja riihikuivaa rahaa. Tämä kaikki katastrofaalisen surkean Valioliigakauden jälkeen.
Vaikka manageri Ange Postecoglou toi seuralle ensimmäisen voittopokaalin sitten vuoden 2008, sai mies kiitokseksi kauden jälkeen kenkää. Sillä hetkellä ehkä tuntui, että päätös oli raskas ja ehkä vääräkin, mutta kerrankin Spursin seurajohdolla oli selkeä suunnitelma: hankkia oikeasti manageri, joka pystyy saamaan joukkueen materiaalista maksimin irti ja jolla on selkeä suunnitelma, miten Spurs pelaa. Pestiin palkattiin erinomaista työtä Brenfordissa tehnyt tanskalainen Thomas Frank.
Teemu Pukinkin urakehitykseen ratkaisevasti valmentajana Bröndbyssä vaikuttanut Frank opetteli englantilaista jalkapalloa menestyksekkäästi peräti seitsemän kauden ajan Brentfordissa. Tiettävästi Spursin tarjous ei suinkaan ollut ensimmäinen. Moni oli Frankin noteerannut jo aiemmin, mutta mies pysyi omassa, pitkässä projektissaan Brentfordin peräsimessä. Kunnes oli aika tarttua uuteen haasteeseen ja tulla Tottenhamiin. Edessä oli sananmukaisesti haaste, sillä kovin moni ei ole Tottenhamissa onnistunut.
Eikä tietysti vielä ole takeita, onnistuuko myöskään Frank, mutta alku on ollut loistokas. Kaksi ottelua, kaksi voittoa. Ensin reilu voitto Burnleysta ja sitten täydet pisteet vierasottelusta Manchester Cityä vastaan. Ja yksi pokaali oli tarttua hyppysiin jo ennen kauden alkua, kun UEFAn Tottenham piinasi Supercupissa Mestarien liigan hallitseva mestari PSG:tä rangaistuspotkukilpailuun asti.
Vaikka Supercupia ei ihan tärkeimmäksi pytyksi olisi laskettu, tulos antoi Frankille likilentävän lähdön. Hänen edeltäjänsä katkaisi pitkän kuivan kauden, ja hän oli jatkaa putkea. Tämä ei ole ihan huono asia Tottenhamin seuran, taustojen ja pelaajien itseluottamukselle. Tilanne on kääntynyt: joukkue joka ei voita yhtään mitään, voittaa ja pelaa maailman parasta vastaan tasaveroisesti voitosta.
Tämä itseluottamus on näkynyt myös kahden avauskierroksen otteluissa. Pelaaminen on hauskaa, epäonnistumisia ei pelätä, uskalletaan pelata omien kykyjen ylärajoilla. Maaleja on tullut kahdessa ottelussa viisi – tämä ei ole Tottenhamille epätavallista – ja omiin ei ole mennyt yhtään – ja tämä on Tottenhamille epätavallista. Kaikesta näkee, että Tottenham on oikealla tiellä.
Thomas Frank on ollut urallaan pitempien projektien mies. Hänen taustansa on Tanskan palloliitossa, jossa hän eteni poikamaajoukkueissa askel ja ikäluokka kerrallaan eteenpäin. Bröndyssä meni kolme vuotta, sitten Brentfordissa seitsemän. Ei olisi mahdotonta, että Tottenhamiinkin tulisi viimein työrauha ja seurassa lähdettäisiin tekemään pitkäjänteistä työtä.
Voitoton kirous on nyt murrettu, joten painetta ei tule myöskään sitä kautta. Ja varmasti Spurs-faneja ilahduttaa myös se, että Tottenham on voittanut viimeisen vuoden aikana pokaalin enemmän kuin verivihollinen Arsenal.
Sekin on ikään kuin yksi pokaali lisää.