Suomen cupin finaalipari ratkesi keskiviikkona. KuPS oli välierässä Jaroa vastaan suosikki, ja suosikin asema piti. KuPS eteni jälleen kerran finaaliin lukemin 2-0. Samalla varmistui, että ”moderni klassikko” nähdään vielä kolme kertaa tämän kauden aikana – kumpikin pääsee kerran kotikentälleen Veikkausliigassa ja yksi ottelu – cupin finaali – pelataan puolueettomalla areenalla.
KuPS on ollut Suomen cupin kiistaton hallitsija 2020-luvulla. Se selvisi finaaliin nyt neljännen kerran. Kolme aiempaa viime vuosien finaalia on päättynyt voittojuhliin, viimeksi viime syksynä. HJK:lle finaalipaikka on kolmas tällä vuosikymmenellä. Tilillä on kahdesta finaalista voitto 2020 ja tappio seuraavana vuonna. Eli Antero Nymanin muistopalkinto on ollut HJK:n muhkeassa palkintokaapissa edellisen kerran vuonna 2020. Voittoväli on HJK:n mittakaavassa hyvin pitkä.
Tämän vuosikymmenen epäonninen seura on ollut ilman muuta FC Inter. Turkulaiset ovat olleet kolmesti finaalissa ja hävinneet ne kaikki. Kaksi kertaa nimenomaan KuPS on vienyt pytyn. Kerran voittajana poistui Ilves vuosikymmenen ainoassa finaalissa, jossa ei ollut mukana joko HJK tai KuPS.
Vuosikymmenen valtiaat
HJK:n ja KuPS:n väliset ottelut ovat tarjonneet parhainta mahdollista kotimaista jalkapalloviihdettä viime vuosien ajan. Tämä kaksikko on taistellut Suomen mestaruuksista, mutta ovat olleet vain kerran vastakkain 2020-luvulla cupin finaalissa. Tämä tapahtui 2021, kun KuPS katkaisi pitkän voitottoman cup-putkensa voittamalla Klubin rankkareilla.
Vaikka KuPS on ollut viime vuosien kiistaton cup-hallitsija, on HJK:n saavutuksiin vielä iso matka. Klubi on kuitannut pystin Helsinkiin peräti 14 kertaa, kun KuPS:n voittojen kokonaismäärä on viisi. HJK on ollut finaalissa 22 kertaa, KuPS kahdeksan. Tilastot voi tietysti heittää romukoppaan, sillä tämä kaksikko on ylivoimainen kuluvan vuosikymmenen kilpailuissa.
Reilun viikon kuluttua pelattava cupin finaali on puolueettomalla kentällä, mutta omalla tavallaan Tammela on KuPS:n tuleva kotikenttä. KuPS nimittäin pääsi pelaamaan Tammelaan Suomen cupin merkeissä, mutta joutuu Tammelaan Konferenssiliigan kotiotteluihin. Joka tapauksessa Tampereen huippuolosuhteet tulevat KuPS:lle erittäin tutuiksi kuluvana syksynä, samoin matka Kuopiosta Tampereelle.
HJK on puolestaan kääntämässä synkästi alkaneen kautensa tuplan tavoitteluun. Joukkue on hyvissä asemissa, kuten toki myös KuPS, mestaruustaistelussa ja lisäksi Suomen cupin finaalissa. Lisäpanoksena kummallakin on varmistaa paikka ensi kauden eurocupeissa, sillä tällä kertaa kumpikaan ei huipputasaisen viiden joukkueen kärkitaistelun vuoksi voi olla mitenkään varma, että europaikka tulee Veikkausliigan kautta. Jos jännitettä voisi ylipäänsä olla enemmän, tämä tuo yhä enemmän panosta.
Hieno cup
Suomen cupin kausi on ollut suuri menestys. Juhlavuotta on vietetty ennätysmäärän joukkueita ollessa mukana. Kilpailun uudistukset ovat osuneet nappiin ja cup-viikonloppu on kilpailun arvolle sopiva huipennus, oli kyse sitten mistä vain viikonloppuna pelattavasta finaalista.
Jos nyt jotain moitittavaa pitää etsiä, sääntöä reservijoukkueiden pakkokohtaamisesta kannattaa miettiä. Vuoden kenties naurettavin ”kamppailu” nimittäin käytiin Suomen cupin puolivälierissä HJK:n (ottelussa HJK:n reservit) ja Klubi 04:n (ottelussa HJK:n reservien reservit) välillä. Maapallolla ei ollut ainuttakaan ihmistä, mukaan lukien kummankin joukkueen pelaajat, joka ei olisi tiennyt, kumpi ottelun voittaa.
Pitää kuitenkin muistaa, että tuo on kilpailun ainoa selkeä valuvika, joka lienee helposti korjattavissa. Ihan vaikka sillä tavoin, etteivät emäjoukkue ja reservijoukkue vosii yksinkertaisesti kohdata kilpailun missään vaiheessa.
Kuten sanottua, Palloliiton Tomi Leivo-Jokimäki kaadereineen on joka tapauksessa tehnyt kiitettävää työtä viime vuosina ja nostaneet Suomen cupin kilpailuna sille tasolle, jolle sellainen kilpailu kuuluu, jonka päätteeksi jaetaan legendaarinen pokaali ja joka on edelleen se helpoin tie eurokentille. Puhumattakaan siitä arvostuksen noususta, jota pienemmät alasarjaseurat tuntevat nyt Suomen cupia kohtaan, pitkälti onnistuneiden ”alakilpailujen” kautta.
Tampereelle kannattaa reilun viikon kuluttua lähteä. Vaikka vain sen vuoksi, että modernissa klassikossa HJK-KuPS pelataan todella isoista asioista.
Näkökulma: Panu Markkanen