Vielä viikko sitten kaikki näytti erittäin hyvältä. Pelimerkit olivat todella myönteiset, kun suomalaisjoukkueet pelasivat yhden kautta aikojen parhaista europelikierroksista. Valitettavasti näin tapahtui ensimmäisissä otteluissa, joissa ei jatkopaikkoja ratkota. Ne ratkotaan toisissa otteluissa, eikä näistä peleistä jäänyt mitään myönteistä käteen.

KuPS:ia koulutettiin urakalla Almatyssa, kun taululla olivat lukemat 3-0 jo ensimmäisen jakson jälkeen. Johannes Kreidlin sairastuminen oli varmasti osasyy, mutta todennäköisesti on myös käyty spekulaatiota siitä, olisiko sittenkin pitänyt matkustaa Aasiaan charterilla, jättikustannuksista huolimatta. KuPS ei ollut mitenkään valmis ottelun alussa ja tulos oli sen mukainen. Kayrat oli toki vahva, mutta samaan aikaan KuPS oli heikko.

KuPS:illa on vielä kaksi patruunaa lippaassa ajatellen europelien liigavaihepaikkoja. KuPS pääsee näyttämään, miten vieraspelit sujuvat, kun joukkue kohtaa keskiviikkona RFS:n Latviassa. Tällä kertaa arpa meni ikään kuin oikein päin. KuPS saa toisen ottelun kotiinsa, mutta tästäkään ei ole hyötyä, ellei esitys ole aivan jotain muuta kuin Almatyssa. Joka tapauksessa, lopputulema oli suuri pettymys.

Jatkopaikka oli taannut KuPS:ille paikan vähintään Konferenssiliigan liigavaiheessa eikä se siis vieläkään ole mahdotonta. Samaan aikaan haaveiltiin tilanteesta, jossa Suomi saattaisi saada jopa kaksi joukkuetta liigavaiheeseen. Tämä johtui siitä, että HJK pelasi viime viikolla erinomaiset asetelmat jatkopaikkaan nappaamalla maalittoman vierastasapelin bulgarialaista Ardaa vastaan. Joukkue pääsi siirtämään ratkaisun Boltille, jolla Klubi on europeleissä valtaosan suurista voitoistaan ottanut.

Mutta ei tällä kertaa. HJK sai maistaa omaa lääkettään, kun ottelun loppuhetkillä vierasjoukkue tasoitti pelin. HJK on monta kertaa – kuten Runavikia vastaan ensimmäisellä karsintakierroksella – kääntänyt näitä tasaisia pelejä edukseen viime hetkillä. Nyt Arda rankaisi, vei pelin jatko-otteluun ja lopulta pilkuille. Niissä Arda oli vahvempi ja HJK:n europelit loppuivat kuin seinään. Tulos on valtava pettymys eikä todellakaan tyypillistä Klubille. Joukkue on vuosien varrella monen monituista kertaa pystynyt venymään vastaavissa tilanteissa, mutta nyt ei. On täysin varmaa, että joukkueen sisällä vietetään unettomia öitä, kun pohditaan, mikä meni pieleen.

Vaikka HJK on painottanut, että Suomen mestaruuden voittaminen on seuran päätavoite, ei putoaminen kilpailun tässä vaiheessa ole mitenkään hyväksyttävää. Arpaonni oli kuitenkin suosiollinen – ensimmäisellä karsintakierroksella HJK oli sekuntien päässä putoamisesta färsaarelaisen Runavikin käsittelyssä, ja nyt pilkkujen jälkeen juhli Arda – varmasti hyvä joukkue, mutta suunnilleen sellainen, joita HJK kohtaa Veikkausliigassa viikoittain. Eli hyvä arpakaan ei auttanut HJK:ta, ja nyt Töölössä voidaan sitten keskittyä yksinomaan Veikkausliigaan.

Se, että Ilves putosi AZ Alkmaarille, ei ole yllätys. Ilveksen arpaonni oli europeleissä kamala. Ensin Shakhtar, sitten AZ. Ilveksen sensaatiomainen voitto kotikentältä on yksi suomalaisen seurajalkapalloilun suurista voitoista kautta aikojen, mutta se oli myös herätyskello hollantilaisille. AZ ei jättänyt mitään saumaa Ilvekselle ja ratkaisi jatkopaikkansa jo avausjaksolla. Mylly oli kuin Shakhtarin kanssa vieraskentällä. Ukrainalaisiakin vastaan tuli toki kotitasapeli, mutta tilanteessa, jossa saumat olivat jo menneet. Harmi vain, että kivikovat vastustajat näyttivät tylysti tasoeron kotiotteluissaan: Shakhtar ja AZ nuijivat Ilveksen yhteensä lukemin 11–0 kotikentillään.

Kolme suomalaista joukkuetta on nyt laulukuorossa. Vain KuPS jatkaa. Tämä on massiivinen isku myös muille suomalaisille Veikkausliigajoukkueille, sillä kokonaisesitys oli kehno. Pisteitä ei loppujen lopuksi tullut paljoa, ainakaan toistaiseksi. Se taas vaikuttaa suoraan siihen, millaiset solidaarisuusrahat UEFA maksaa suomalaisseuroille. Viime viikko loi uskoa siihen, että jokaisen liigaseuran kassakone tulee kilisemään, mutta nyt seurojen kirstunvartijat voivat vaihtaa positiiviset laskelmat inhorealismin puolelle. Tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, miten paljon tämä maksaa kollektiiville euroissa, mutta joka tapauksessa menestymättömyyden hinta on todella iso, todennäköisesti kokonaisuudessaan satoja tuhansia.

KuPS voi vielä pelastaa tilannetta, ainakin jonkin verran. Mutta se vaatisi ilman muuta paikan liigavaiheessa joko Eurooppa-liigassa tai Konferenssiliigassa. Suomalaisten jalkapallon ystävien kannattaa siis vankasti toivoa, että KuPS:ille tulee Latviassa sellainen päivä kuin kotiottelussaan Kayratia vastaan eikä sellainen, joka nähtiin Almatyssa.

Ja toivoa myös, että Johannes Kreidl on ensi viikolla pelikunnossa.

Näkökulma: Panu Markkanen