HJK julkisti päättyvällä viikolla kaksi Veikkausliigan mittakaavassa megaluokan hankintaa. Monia muitakin siirtouutisia kuultiin, mutta Teemu Pukin ja Alexander Ringin paluut HJK:hon jättivät lähes kaikki muut uutiset pimentoon. Syystäkin, sillä miesten urat ovat suomalaisittain todella kovia.

HJK on näiden kahden tähden myötä mestarisuosikki numero yksi, ja kakkossijasta kamppailevat KuPS ja Ilves tulevat kaukana takana.

Pukki on totta kai Huuhkajien kaikkien aikojen maalitykkinä valovoimaisempi nimi Klubin suurhankinnoista, mutta Ring saattaa olla koko kautta ajatellen HJK:lle tärkeämpi pelaaja kuin Pukki.

Ringin paluun yhteydessä puhuttiin johtajuudesta, jonka hän tuo HJK:hon. ”Saatiin pomo taloon”, heitti päävalmentaja Toni Korkeakunnas. Myöhemmin hän korosti haastatteluissa sitä, miten Ringin (ja Pukinkin) mukaantulon myötä harjoitusten taso oli noussut kansainvälisillä kentillä karaistuneiden pelimiesten myötä.

Ringistä puhutaan erityisesti luontaisena johtajana, Pukista ei niinkään. Jälkimmäinen nostaakin tasoa varmasti pelkällä läsnäolollaan. Hän on kohonnut syksystä 2018 alkaneesta nousustaan kansakunnan kaapin päälle sellaiseksi hahmoksi, jonka paikalla ollessa kaikki haluavat näyttää parhaan puolen itsestään.

Ring on toista maata. Kuten Korkeakunnas kertoi, hän vaatii, mutta myös kannustaa parannusta nähtyään. Pelipaikka keskikentän keskellä vielä takaa sen, että laadunvalvoja toimii kauden läpi mahdollisimman lähellä jokaista pelaajaa. Hän vaatii myös valmennukselta, eikä varmasti hyväksy kentän ulkopuolellakaan mitään puolivillaista puuhastelua.

Johtajuuden luontaisuus korostuu siinä, miten Ring liki hämmästyi, kun tiedustelin häneltä sitä, miten hänen tuomansa vaatimustaso näkyy käytännössä.

Hän on saanut asiasta Pohjois-Amerikassa oppia aiheesta legendoilta nimeltään David Villa, Patrick Vieira ja Andrea Pirlo. Pirlosta puhuessaan hän käytti miehestä etunimeä.

– Hän otti minut siiven alle ja selitti. Opin niiden vuoden-kahden aikana hänen ja Villan kanssaan niin paljon. Luulen, että heidän kokemuksensa ja minun halukkuuteni tietää vei pelaamiseni uudelle tasolle sinä vuonna Andrean kanssa. Sitten Vieira oli koutsi. Todella nöyriä. Ei mitään staran elkeitä, ja he pitivät aina huolen kaikista. Otin sitä itselleni myös, että noin sen kuuluu olla. Yritän näyttää sitä esimerkkiä, että kaikki olemme samaa, hän sanoi.

Klubin kopissa puhuu tästä viikosta eteenpäin tällainen kokemus. HJK:n kaksi tähtihankintaa voisikin niputtaa seuraavasti: Pukki myy liput, Ring tuo mestaruuden.

Panu Markkanen