Alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta on vuosien saatossa totuttu pitämään ”Veikkausliigamaajoukkueena”. Tämä johtuen siitä, että joukkueen pelaajista on tavallisesti suuri määrä pelaajia, jotka ovat vielä Suomessa ja tavoittelevat lähtöä kohti ulkomaita. Onko tämä tilanne yhä? Kovin moni vähälle vastuulle Slovakiassa jäänyt pelaaja tuli nimenomaan Veikkausliigasta.
Tosin täytyy muistaa, että tilanne oli erilainen, kun projekti alkoi – kuten monta kertaa aiemmin. Kun pitkä karsintaprosessi lähtee liikkeelle, pelaajat ovat usein vielä kotimaan seuroissa. Projektin kestäessä määrä vähenee, sillä pelaajat ovat siinä iässä, jolloin liikkeitä tehdään. Lukumäärällisesti Slovakiassa oli kuitenkin iso määrä pelaajia, jotka yhä viihdyttävät Veikkausliigassa: yhteensä seitsemän. Toinen asia oli, miten paljon vastuuta tämä seitsemän pelaajan ryhmä sai. Ei juuri lainkaan.
HJK:n Miska Ylitolva (kuvassa) oli kahdessa ottelussa avauksessa, Ilveksen Kalle Wallius yhdessä. KuPS:n kaksikko Samuli Miettinen ja Doni Arifi eivät pelanneet minuuttiakaan kisoissa, ei myöskään Ilveksen Teemu Hytönen. Ilveksen Oiva Jukkola pääsi kentälle muutamaksi minuutiksi Tanskaa vastaan. Maalivahti Roope Paunio jäi ilman minuutteja, kuten oletettavissa oli.
Kaikille valinnoille oli varmuudella perustelut ja valmennus laittaa varmasti aina mielestään parhaat – tai tilanteeseen sopivimmat – pelaajat kentälle. Veikkausliigamiehille jäi tässä arviossa aasikortti käteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että matka olisi turha, päinvastoin. Lopputurnaus on varmasti oma, sellainen maailmansa, jonka jokainen pelaaja haluaa kokea ja siitä voi ammentaa oppia tulevaisuutta varten. Oli rooli mikä tahansa, lopputurnaus antaa varmuudelle eväitä uran jatkolle.
Itse Veikkausliiga ei kuitenkaan hyötynyt juurikaan kisoista. Puhutuimmat Pikkuhuuhkajien pelaajat eivät enää pelaa Veikkausliigassa, osa ei ole koskaan pelannutkaan. Eli tällä kertaa ei synny tilannetta, että ”mennään katsomaan tuota ja tuota pelaajaa paikan päälle, hän oli niin hyvä kisoissa”. Lisäksi kisat heikensivät Veikkausliigajoukkueita. Suurin kärsijä oli loppujen lopuksi KuPS, vaikka Ilves piti asiasta eniten meteliä kulisseissa ja julkisestikin.
KuPS menetti Pikkuhuuhkajien leiritykseen mennessä joka ikisen minuutin pelanneen toppari Samuli Miettisen sekä keskikentän avainpelaajansa Doni Arifin. Ilveksen isoin menetys oli Oiva Jukkola, Kalle Wallius oli korvattavissa ja Teemu Hytönen on Ilveksessäkin taktinen vaihtoehto. SJK:lta lähti ykkösmaalivahti. HJK on muutenkin tottunut pelaamaan ilman Miska Ylitolvaa, olkoonkin, että hän on Klubin avauksen miehiä terveenä ollessaan. Erityisesti KuPS:n pelaamisessa kahden kiistattoman keskustan avainpelaajan poissaolo näkyi rajusti. Eikä kumpikaan siis pelannut kisoissa sekuntiakaan.
Ei kieltoja seuroilta
Veikkausliigajoukkueille pitää joka tapauksessa nostaa hattua siitä, että kaikki päästivät pelaajansa kisoihin, ilman mutinoita. Sitä ei nimittäin olisi ollut pakko tehdä. Pikkuhuuhkajien kisat pelattiin FIFA:n kansainvälisen ikkunan ulkopuolella eli seuralla olisi ollut mahdollisuus kieltää pelaajia osallistumasta.
Esimerkiksi Tanskassa näin tehtiin – tiettävästi Tanskan joukkueessa ei ollut ainuttakaan FC Kööpenhaminan pelaajaa siksi, että seura kielsi pelaajiaan osallistumasta. Näitä tapauksia oli kuulemma muitakin. Suomessa ymmärrettiin, miten isosta asiasta suomalaisen jalkapallon kannalta oli kyse, joten ongelmia ei syntynyt lupien kanssa, vaikka Suomessa pelejä pelattiinkin.
Teoriassa kieltäminen olisi ollut mahdollista, käytännössä ei. Jos joku seura olisi kieltänyt pelaajansa lähdön, olisi syntynyt sellainen pr-katastrofi, ettei sitä olisi ihan hevillä selvitetty. Lisäksi – jokainen pelaaja todella halusi kisoihin, roolistaan huolimatta, joten jos seura olisi sen unelman kieltänyt, voi vain kuvitella, millainen motivaatiotaso olisi pelaajalle loppukaudella ollut.
EM-lopputurnauksen positiivisista puolista puhuttiin paljon. Pelaajat ovat suurennuslasin alla, skouttien ja seurojen näyteikkunassa. Ilman muuta näin. Mutta Veikkausliigapelaajien kannalta tilanne oli erilainen. Nyt pääosan minuuteista pelanneet Pikkuhuuhkajapelaajat olivat jo ikään kuin ensimmäisen askeleensa ottaneet eli lähteneet Suomesta pois jokin aikaa sitten tai sitten jo vuosia aiemmin. Veikkausliigassa pelaavien pelaajien näyttöpaikat jäivät minimiin.
Vaikutus voi olla jopa päinvastainen: otetaan vaikka Miettinen tai Jukkola, molemmat alkukauden suuria onnistujia omissa seuroissaan. Jos näkökulmaksi otetaan keskieurooppalainen näkemys, heistä mahdollisesti kiinnostuneet seurat eivät nähneet nyt mitään uutta. Enemmänkin heille saattoi tulla mieleen, että tuo tarkkailemamme pelaaja ei ole tarpeeksi hyvä mahtuakseen Suomen kokoonpanoon pelaamaan, vaikka kentällä pelaavat pelaajat eivät Jacob Friisiä mukaillen ”ronaldoja tai messejä” olleet. Eipä tuo ratkaiseva asia ole, sillä näyttöpaikkoja riittää tulevaisuudessakin.
Joka tapauksessa kehitys alkaa alla sellainen, että 21-vuotiaiden maajoukkue on ”Veikkausliigamaajoukkue” karsinnan alussa, mutta ei lopussa. Titteli sopisi nykyään paremmin 19-vuotiaiden maajoukkueeseen. Tämä on mainio kehitysaskel, sillä se kertoo siitä, että yhä useampi oikeasti nuori pelaaja on saanut Veikkausliigassa vastuuta.
Ja se taas on kokonaan hyvä asia suomalaiselle jalkapallolle. Ehkäpä seurat miettivät vielä useammin, että mahtaako löytyä hyvä nuori kehityskelpoinen pelaaja kentälle mieluummin kuin kesken kauden hankittu ulkomainen arpalippu?
Jo tämän kauden aikana on nähty, että löytyy, jos vain uskallusta riittää.
