Markku Kanerva muistutti syksyisten potkujen jälkeen liittyneensä kerhoon, jonka muodostavat potkut saaneet valmentajat. Vanhan sanonnan mukaan on tosiaan valmentajia, jotka eivät ole vielä saaneet potkuja ja niitä, jotka ovat saaneet. Otsikoita rakastavassa Englannin tabloidlehdistössä on jo aloitettu spekulaatiot siitä, että itse Pep Guardiola olisi liittymässä siihen kerhoon, mihin Kanerva ”pääsi”.
Pep Guardiola ei tule potkuja Manchester Citystä saamaan. Se ei silti tarkoita, että hän välttämättä valmentaisi kauden loppuun. On nimittäin sekin vaihtoehto olemassa, että hän eroaa itse, eikä se edes olisi kovin epätodennäköistä. Viime aikoina on nähty väsynyt ja paineiden alla kamppaileva Pep, joka tosin ei ole koskaan kovin rennolta vaikuttanut.
Nyt uralla ennen kokemattomat voitottomat putket, oikeussalin uhkakuvat ja lukossa ollut peli on miehessä totisesti näkynyt. Lisäksi ollaan kuultu katalaanin ulostuloissa, että City tulee olemaan viimeinen seurajoukkue, jota hän valmentaa.
Maajoukkuepuolelle?
Seurajoukkueuran jälkeinen aika häämöttää siis jo ajatuksissa, ainakin takaraivossa. Maajoukkuevalmentaminen voisi kuulemma kiinnostaa. Ajatellaanpa, että Guardiola päättäisi lopettaa päivittäisen paineen ja lähteä itse – aika monta syytä voisi tällaista spekulaatiota puoltaa.
Luonnollisesti ensimmäisenä olisi poispääsy päivittäispaineista. Guardiola on aiemminkin pitänyt aikalisän: Barcelonan menestysajanjakson jälkeen hän piti vuoden sapatin, ennen kuin meni dominoimaan Saksan Bundesliigaa Bayern Münchenin penkin päähän. Pelaajanakin hän otti etäisyyttä Barcelonaan jo 30-vuotiaana lähtien tutustumaan Italiaan – neljän ottelun visiittiä Romassa lukuun ottamatta hän pelasi Bresciassa, joka ei luvalla sanoen maan suurseuroihin lukeudu. Ja sen jälkeen sitten pari vuotta Qatarissa.
Nämäkin liikkeet kielivät siitä, että Guardiolalla on ollut tarve ajoittain siirtyä sivuun, pois kirkkaimmista valoista ja jatkuvasta seurannasta.
Nämä seikat muistaen on jonkinlainen ihme, että Guardiola on näinkin kauan Cityssä pysynyt. Tekipä hän vielä jatkosopimuksen jokin aika sitten. Mutta jos hän yksinkertaisesti päättää, että ”tämä on tässä”, ei kukaan voi häntä estää. Palkanmaksu toki loppuu kuin seinään, mutta mitä sitten. Rahaa on kertynyt uralla jo niin paljon, ettei hän mitenkään ehdi kaikkea elämänsä aikana tuhlaamaan, teki hän sitten mitä tahansa.
Vain voitettavaa maajoukkuerintamalla
Voittaminen on hienoa, samoin ennätysten tekeminen. Mutta mitä hänellä on enää voitettavaa seurajoukkuevalmentajana? Hän on voittanut kolmesti La Ligan mestaruuden, kolme kertaa Bundesliigan ja kuusi kertaa Valioliigan. Espanjan, Saksan ja Englannin cupin hän on voittanut kunkin kahdesti. Mestarien liigan voittoa hän on juhlinut kolme kertaa. Ja tähän päälle koko joukko erilaisia muita mestaruuksia ja pokaaleita. Lisäksi henkilökohtaisella puolella palkintokaapissa on käytännössä kaikki mahdolliset palkinnot. Tähän sitten päälle pelaajana voitetut pytyt.
Se, missä Pep Guardiola ei ole vielä voittanut mitään – pelaajana tai valmentajana – on maajoukkuepuoli. Ei siis ihme, että se saattaisi kiinnostaa. Tämän kauden aikana, tai sen jälkeen, olisi erinomainen paikka lähteä ensin opiskelemaan maajoukkuepelaamisen nykytrendejä ja ladata samalla akkuja.
Tämä ajanjakso voisi kattaa vielä MM-lopputurnauksen ja sitten pienen huilin jälkeen markkinoille. Olisi nimittäin satavarmaa, että työnantaja löytyisi melkoisen nopeasti. Maanosan Guardiola saisi valita ihan itse.
Katsotaan, mitä tapahtuu eikä sunnuntainen loppuhetkien romahdus derby-tappiossa ManU:lle ainakaan päälaella olevien naarmujen määrää vähennä. Varmasti on myös tietty merkitys, miten valmentajanero näkee loppukauden. Valioliigamestaruus tuntuu varsin kaukaiselta haaveelta eikä Mestarien liigakaan ole juurikaan ilonhetkiä tarjonnut.
Jos analyysi kertoo, etteivät pokaalit ole mahdollisia, kuka ties Pep Guardiola hyppäisi jälleen kerran pois oravanpyörästä. Palaten sitten, kun aika on siihen kypsä.
Panu Markkanen
