Veikkausliigan alkukauden puheenaihejoukkueet, IF Gnistan ja Ilves, ovat aloittaneet pisteiden keräämisen. Gnistan on haalinut kahdeksan pistettä neljästä viimeisestä pelistä ja noussut jo uhkaamaan kuuden parhaan joukkueen ryhmää. Ilves on edelleen taulukossa alhaalla, mutta viimeiset kolme ottelua ovat tuoneet pisteitä. Sen sijaan SJK:lle voittaminen on ollut todella hankalaa.

Joukkueen ainoa voitto on toiselta kierrokselta, kun IFK Mariehamn kaatui kotona 3-0. Tämän jälkeen on tullut kolme tasapeliä ja yksi tappio. Se tuli viikonloppuna Interiä vastaan. Pisteitä on kasassa kuusi ja sarjasijoitus on kymmenes. Se on huomattavasti alhaisempi kuin mitä ennakkoasetelmissa uumoiltiin. Huolestuttavaa on se, että seitsemästä ottelusta neljä on pelattu Seinäjoella ja saaliina voitto, kaksi tasapeliä ja tappio. SJK on tunnettu joukkueena, jolle kotikenttä on linnake, josta tasapelienkin hakeminen on vierailijoilta tuskan takana.

Mitään vikaa ei SJK:n pelaamisessa sinänsä ole. Päävalmentaja Jarkko Wiss totesi lauantain pelin jälkeen SJK:n verkkosivuilla, että Inter-ottelun ensimmäinen jakso oli hyvä – taululla olivat kuitenkin lukemat 2-0 Interille. ”Pelillisesti tämä oli meiltä toinen peräkkäinen hyvä ottelu”, Wiss totesi.

Wiss on tässä täysin oikeassa. Inter oli kliininen ja tehokas. Tilastot olivat vahvasti SJK:n puolella, sillä laukaukset kirjattiin kotijoukkueelle 25-8, kulmapotkut 10-2 ja maaliodottamakin oli vahvasti SJK:n puolella. Mutta – se ainoa iso tilasto, jolla on merkitystä, näytti lukemia 1-3. Kolme pistettä matkasi Turkuun sarjakärjen mukana.

SJK:n pelistä puuttuu jotain. Sen Wiss ja kumppanit tietävät varmasti. Helpohkoja maaleja menee ja maalien tekeminen tuntuu olevan hyvin tuskaista. Kuusi maalia seitsemässä ottelussa ei häikäise – näistäkin tuli kolme yhdessä ottelussa Mariehamnia vastaan. Viime kauden päätteeksi koko Veikkausliigan maalikuninkuutta juhlinut ja palkintopöydän putsannut Kasper Paananen on toistaiseksi tehnyt yhden maalin.

Joukkueessa tapahtui paljon muutoksia niin taustoilla kuin pelaajistossa. Uuden omaksuminen vie aikaa, sillä on täysin selvää, että Jarkko Wissin tapa lähestyä peliä on erilainen kuin Stevie Grieven. Tällä hetkellä pisteitä haetaan kokemuksen kautta, sillä avauksessa oli lauantaina kahdeksan ulkomaalaispelaajaa ja kolme suomalaista. Tämä ratkaisu tuotti hyvän ottelun, mutta ei toivottua tulosta.

Wiss valoi uskoa omiinsa pelin jälkeen toteamalla seuraavaa: ” Nyt jatkamme samalla tavalla, pidämme saman ilmeen ja saman fokuksen. Uskon, että pallot alkavat löytää useammin tiensä vastustajan verkkoon”. Wiss tietää varmasti, mistä puhuu: kärsivällisyydestä. Yksi koko sarjan kokeneimmista valmentajista on nähnyt kaiken mahdollisen. Vain työn kautta tulee tuloksia. Ja sitä työtä tehdään varmasti koko viikon ennen kuin AC Oulu vierailee Seinäjoella tämän viikon lauantaina.

Kärsivällisyys on sana, jota ei aikoinaan Seinäjoella juuri tunnettu. Nyt tilanne tuntuu olevan toinen ja myös seurajohto haluaa uskoa siihen, että joukkueessa tehdään oikeita asioita ja ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Se on kuitenkin selvää, että tavoitteet ovat tänäkin vuonna kovat. Välivuotta ei ole julistettu. Tämän vuoksi pitää pistetilin alkaa kasvaa kohtuullisen nopeasti, sillä muuten kärki karkaa liian kauas. SJK:n strategiassa europaikkojen saavuttaminen on keskeinen tähtäin, jotta itse kasvatettujen pelaajien myyntiä voidaan tehdä. Vielä ei ole mitenkään liian myöhäistä kuroa umpeen kärkipään etumatkaa, mutta liian isoksi ei eroa saisi päästää.

Sen tietää Jarkko Wiss valmennustiimeineen ja tämän vuoksi on selvää, että AC Oulu saa ensi lauantaina vastaansa todella motivoituneen kotijoukkueen.