Otto Ruoppi teki sen, mitä häneltä odotettiin. Tai pikemminkin vaadittiin. Ruopin näyttöjen uskottiin riittävän kovaan sarjaan ja kovaan joukkueeseen. Nämä odotukset toteutuivat täydellisesti, kun Sanoma julkaisi lauantaina Ruopin siirtyvän Saksan Bundesliigan Mainziin.
Julkisten tietojen mukaan hinta oli suomalaisittain kohdallaan, etenkin pelaajasta, jolla on vain yksi vuosi sopimusta jäljellä. Valinta, Saksa, vaikuttaa myös kaikin puolin sopivalta. Mainz on seura, jonka pelaavaan kokoonpanoon pääseminen ei vaikuta ylivoimaiselta tehtävältä. Kaikin puolin siis hieno ja onnistunut juttu.
Otsikko ei viittaa siihen, että Ruoppi siirtyy tai siihen, mikä oli lopulta seuravalinta. Yllä oleva kysymys koskee Ruopin ratkaisua siinä, että hän jää pelaamaan kauden ensimmäisen puoliskon KuPS:n joukkueeseen lainapelaajana. Varsinainen siirtyminen Saksan kentille tapahtuu vasta ensi kesänä.
Päätöksen puolesta
Miksi ratkaisu on hyvä? KuPS saa pidettyä huipputärkeän pelaajan historiallisissa otteluissa Lech Poznania vastaan. Lisäksi KuPS:n uusittu valmennus pystyy Ruopin avulla panostamaan hyvään Veikkausliigakauden alkuun. Uusiutunut KuPS tarvitsee ilman muuta vahvan alkukauden, jotta kolmannen perättäisen mestaruuden voittaminen olisi mahdollista. Tietysti Ruopin jääminen on loistava uutinen myös Veikkausliigalle. KuPS:n jokaiseen tulevaan otteluun, niin kotona kuin vieraissa, tulee katsojia seuraamaan, miten tuo tuleva Mainzin mies pärjää.
Uutinen on hyvä medialle, joka ehtii esitellä Ruopin ennen hänen lähtöään laajasti faneille. Näinhän ei esimerkiksi Matias Siltasen kohdalla käynyt, sillä valtamedia ymmärsi Siltasen lahjakkuuden vasta kohtuullisen myöhään. Samuli Miettisen kohdalla tätä ei olla ymmärretty vieläkään. Ruutu kiittää, sillä Ruoppi tulee olemaan iso puheenaihe ensi kauden studioissa, kuten toki oli jo tällä kaudella.
Ruoppi itse saa rutkasti vastuuta, peliminuutteja ja hyvää valmistautumista seuraavaan etappiin. Kun edellinen kausi alkoi, Ruoppi oli potentiaalinen onnistuja, nyt hän on Veikkausliigatähti. Lisäksi HS:n haastattelun mukaan Ruoppi kantaa paljon vastuuta ja kiitollisuutta KuPS:lle. Hän pystyy palkitsemaan kasvattajaseuransa rahakasan lisäksi sillä, että hän yrittää auttaa seuraansa Konferenssiliigassa ja tietysti myös Veikkausliigan runkosarjan ensimmäisen puoliskon ajan.
Kolikon toinen puoli
Jos Otto Ruoppi olisi siirtynyt saman tien Saksaan, hän olisi päässyt taistelemaan pelipaikasta edustusjoukkueessa saman tien. Hänellä olisi ollut täydet mahdollisuudet tähän, sillä Mainz tarvitsee lisää virtaa tärkeään kevääseensä. Joukkue on nimittäin putoamisvaarassa, tällä hetkellä karsijanpaikalla. Koska kurssin täytyy kääntyä, levännyt Ruoppi olisi päässyt melkoisen hyvästä tilanteesta haastamaan nykypelaajat.
Ja jos paikkaa ei olisi löytynyt, Mainzin kakkosjoukkueen taso olisi ollut kohtuullisen hyvä opettamaan Ruoppia talon tavoille. Bundesliiga on nimittäin hyvin erilainen ympäristö kuin Veikkausliiga, kaikella kunnialla. Saksassa jalkapallo on niin massiivisen suurta, että jokainen sekunti ja hetki tarvitaan siihen, että uuden ympäristön, vaatimustason ja kaikki haasteet saa omaksuttua mahdollisimman nopeasti.
Elämänmuutos tulee olemaan suuri. Tuttu ympäristö vaihtuu, verkosto katoaa, päivittäinen tekeminen muuttuu. Vaikka Ruoppi vaikuttaa olevan erittäin fiksu ja kypsä henkilö, muutos on valtava. Ja tietysti kielitaito tarttuu parhaiten pukukopin ja harjoitusten sekä arjen tarjoamalla intensiivikurssilla. Kieltä voi tietysti opiskella etänäkin, mutta se ei koskaan korvaa täysin sitä, että kieltä on pakko puhua ja oppia.
Ruoppi antaa periaatteessa puoli vuotta kilpailijoilleen etumatkaa sopeutumisessa. Ja mikäli Mainz putoaa, lähtökohta olisi koko seuran kannalta täysin erilainen kuin se on nyt. Mikäli sarjataso vaihtuu, pelaajisto vaihtuu myös, mahdollisesti myös valmennus. Sekin tuo oman muuttujansa.
Nuutisen dilemma
Yhtä totuutta ei Otto Ruopin tilanteessa ole. Kumpaankin näkemykseen on painavat perusteet. Aika tulee sitten näyttämään, olisiko pitänyt lähteä heti tai sitten sen, että hän teki täysin oikean ratkaisun jäädessään vielä Suomeen.
Yhtälöön pitää lisätä myös Miika Nuutinen, KuPS:n päävalmentaja. Hänellä on nyt tieto, että joukkueen paras pelaaja tulee olemaan käytettävissä vain kesäkuun loppuun. Hänen on pohdittava alusta alkaen, miten Ruoppi korvataan, kun lähtö tulee. Vai voiko tuon tason pelaajaa korvata lainkaan? Jos Ruoppi dominoi alkukautta ja sitten poistuu, pannaanko koko pelaaminen uusiksi?
FC Interin päävalmentaja Vesa Vasara todennäköisesti tiesi koko viime kauden ajan, että Axel Kouame tulee lähtemään kesällä. Kouamen taidoista nautittiin niin kauan kuin se oli mahdollista. Lopulta Inter kipusi ilmankin Kouamea hopealle, mutta hyvin valistuneiden arvioiden mukaan Kouamen lähtö toi kassaan rahaan, mutta ratkaisi myös sen, ettei mestaruutta juhlittu Turussa.
Joka tapauksessa Otto Ruopin otteista pitää nauttia nyt KuPS:n paidassa niin kauan kuin se on mahdollista. Sen jälkeen pitää mennä Saksaan katsomaan, miten mies pärjää. Tai todennäköisesti vielä keväällä seurata Pikkuhuuhkajien pelejä – syksyllä tilanne saattaa olla hyvinkin se, että lahjakkuus on jo noussut Jacob Friisin miehistöön.
Näkökulma: Panu Markkanen