PSV Eindhoven valmistautuu tuleviin Mestarien liigan neljännesvälieriin. Hollannin tämän hetken suurin mahtiseura on suurten joukossa ja joutuu miettimään, miten ensi viikolla haastetaan Arsenal ja pysäytetään Arsenalin Martin Ödegaard ja Kai Havertz kumppaneineen. Mutta tuoreimpana on mielessä se, että miten Oliver Antman olisi pitänyt pysäyttää.

Huuhkajien hyökkääjä nousi Hollannin Eredivisien ykkösnimeksi lauantaina. Jo viikolla hän alusti maalin, kun Go Ahead Eagles kukisti PSV:n cupissa. Lauantain sarjaottelussa Antman pisti vielä paremmaksi: hän teki ensin joukkueensa avausmaalin ja kolme minuuttia ennen loppua voittomaalin. GAE vei pisteet maalein 3-2 ja teki samalla PSV:n mestaruuden uusimisen todella hankalaksi. Ajax on nimittäin ensin kuronut umpeen PSV:n ison eron, tullut rinnalle ja päässyt jo viiden pisteen karkumatkalle, ottelun vähemmän pelanneena.

Antmanin otteet ovat parantuneet jatkuvasti. Hollannin pääsarja tuli tutuksi jo lainapestin aikana, joten kun pysyvä siirto puukenkämaahan tuli, asiat olivat tuttuja. Alusta asti Antmanin pelaaminen oli lupaavaa, mutta täyteen loistoonsa hän on noussut talven aikana. Huippuotteluja on paljon, kruununa tietysti tuorein peli ja kaksi maalia mahtiseuran verkkoon.

Kiinnostus kasvaa

Paremmassa paikassa ei olisi voinut onnistua. Hollannin sarja on kasvattajasarja. Sarjan parhaat pelaajat naarataan suursarjoihin, mutta sisäinen siirtoruletti on myös hurjaa. Maan kärkiseurat nappaavat kyvykkäimmät pelaajat pienemmistä seuroista rahalla – eivätkä pienemmät seurat voi asialle mitään, tokkopa haluavatkaan.

Taannoin Hollannin jalkapallon läpikotaisin tunteva Joonas Kolkka kävi asiaa läpi esimerkiksi Utrechtin kannalta. Kun pelaaja pelaa tarpeeksi hyvin, hän lähtee. Se on vain käytäntö ja väistämätön fakta.

Oliver Antman on nyt merkitty mies. Näyttökerroin nousee vielä suuremmaksi, kun onnistuminen tulee nimenomaan maan suurseuroja vastaan. Vastaavia esimerkkejä löytyy Euroopan jalkapallosta paljon. Suomalaisittain esimerkiksi Teemu Pukin maalit Schalkea vastaan HJK:n paidassa poikivat siirron nimenomaan Schalkeen. Aikoinaan Mika Aaltosen unelmamaali Interin verkkoon – sen Italian version – vei Aaltosen Interiin. Kansainväliseltä puolelta voi mainita Mo Salahin, jonka maalit Baselin riveissä Chelsea vastaan herättivät lontoolaisten kiinnostuksen ja lopulta kauppa kävi.

Voi siis hyvin kuvitella, että Antmanin nimi painettiin vahvasti PSV:n leirissä mieleen. Sama mies oli kukistamassa heitä kahdesti viikon aikana. Ja jos ei PSV:lle kelpaa, Ajax tai Feyenoord ovat joka tapauksessa hereillä suomalaispelaajasta, joka on suuren ja mahtavan PSV:n kellistänyt.

Huuhkajat hyötyy

Ainakin yksi toinen taho hymyili varmasti leveästi. Jacob Friisille jokaisen potentiaalisen Huuhkaja-pelaajan megaonnistumiset ovat hunajaa silmille ja musiikkia korville. Oletettavasti Antman on joukkueessa mukana, kun Huuhkajat aloittaa MM-karsintansa Maltaa ja Liettuaa vastaan. Ei ole lainkaan huono lähtötilanne saada huippuvireinen, itseluottamusta pursuava hyökkääjäpelaaja mukaan joukkueeseen.

Oliver Antman
Huuhkajat saanee riveihinsä huippuvireisen Oliver Antmanin. Kuva: Jyri Sulander / SPL

Jo nyt on selvää, että Antmanin siirto heittopelaajasta Tanskassa vakiomieheksi Hollantiin on ollut todella onnistunut liike. Toivon mukaan tämä antaa vinkkejä myös muille nuoremmille pelaajille, jotka pohtivat seuraavaa siirtoaan. Antmanin tapauksessa vastuuta on tullut alusta alkaen, luottoa on ollut ja tulosta tulee.

Voi myös kuvitella, että Antmaninkin kasvoilla käy pieni hymy, kun hän katselee televisiosta PSV:n tulevia otteita Arsenalia vastaan. Hän voi hyvin perustein pohtia, löytyykö Gunnersin riveistä sellaista pelaajaa, joka heilauttaisi kahdesti PSV:n verkkoa.

On hyvin mahdollista, että ei löydy.

Panu Markkanen