Mika Lehkosuolla oli positiivinen ongelma. Lehkosuo julkaisi keskiviikkona joukkueensa Slovakiassa pelattaviin 21-vuotiaiden EM-kisoihin. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 ja Markku Kanervan johtaman joukkueen, Suomi on mukana noissa kekkereissä kykyjenetsijöiden valvovan silmän alla.

Joukkueeseen oli todellakin tunkua. Mutta Lehkosuo toi jo avauspuheenvuorossaan vahvasti esiin, että pitkälle mennään niillä pelaajilla, jotka ovat olleet projektin alusta asti mukana tai ainakin pitkään joukkueessa. Lähestymistapa ei ole mitenkään väärä, sillä Lehkosuo valmennustiimeineen tietää läpikotaisin nyt valitut pelaajat sekä pelaajina että ihmisinä. Oman ”kyltymättömän” ikäluokan yksi suurista vahvuuksista oli henki ja toisten tukeminen. Asia, jonka Naatan Skyttä toi tiedotustilaisuudessa vahvasti esiin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Pitää muistaa, että homma toimii myös toisin päin. Pelaajat tuntevat läpikotaisin Lehkosuon, muun valmennustiimin ja joukkueen taustajoukot. Mitään ei tule yllätyksinä. Kuviot ovat kristallinkirkkaat, joten sopeutumista päivärytmeihin ja rutiineihin ei tule. Lehkosuo itse painotti, etteivät pelin periaatteet ole muuttunut mihinkään, joten kauan mukana olleet pelaaja tietävät läpikotaisin, mitä heiltä vaaditaan, mitä heidän täytyy tehdä ja millä tavoin unelman toinen vaihe, jatkopelit alkulohkon jälkeen, ovat mahdollisia.

Spekuloitavaa riittää aina

Tämä ei kuitenkaan poista spekulointia. Se on pelkästään hienous. Yllätysnimiä julkaistussa ryhmässä ei ollut, ellei Matti Peltolaa sellaiseksi lasketa. Peltola ei ollut projektissa mukana kuin yhdessä ottelussa, silloinkin ”lainassa” isommista Huuhkajista. Peltola on ollut jo niin kauan A-maajoukkueen mukana, että hänen Huuhkaja-statuksensa on vakiintunut. Sikäli oli hienoa, että Peltolta löytyi intoa lähteä kisoihin mukaan ja myös se, että Lehkosuo päätti käyttää hihaässän. Tätä olisi tuskin käytetty – tai edes kysytty – jos Tony Miettinen ei olisi loukkaantunut.

Tämä saattaa kuitenkin olla huonompi uutinen toiselle Miettiselle, Samulille. Avausottelussa hän on ilman muuta vahvoilla Ville Kosken vierelle toppariksi, mutta tämän jälkeen Peltola on käytettävissä. Ja todennäköisesti myös avauksessa, koska ilman selkeitä peluutusaikeita Peltolaa olisi tuskin valittu. Sitä paitsi – Peltola on niin hyvä pelaaja, että hänen kaiken järjen mukaan pitäisi avaukseen mahtua kevyesti – vaikka Lehkosuo painotti tiedotustilaisuudessa, ettei mitään automaattisia paikkoja ole kenellekään.

Kävi miten kävi, Samuli Miettinen on yksi kiinnostavimmista Veikkausliigapelaajista tällä hetkellä. Mies antoi uusimmassa Veikkausliiga-podcastissa itsestään äärettömän positiivisen ja täyspäisen kuvan itsestään, kuten toki muukin Lehkosuon kyltymättömästä ryhmästä mediaesiintymisten perusteella.

Täydennyslista on olemassa

Joukkuevalintoja spekuloitiin etukäteen myös toisessa podcastissa, Prässilinjassa. Mika Nurmela ja Ossi Virta kävivät läpi eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, aiemmassa jaksossa myös Mika Hilander. Lopulta Peltolan lisäksi ei yllätysnimiä joukkueeseen tullut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Valinnat tehtiin ainakin teoriassa ennätyksellisen isosta valikoimasta.

Doni Arifi mahtui Savon Sanomien jutun perusteella mukaan ”täydennyslistalle”, joka tarkoittanee pelaajia, joilla joukkuetta täydennetään, mikäli loukkaantumisia tulee. Ilves puolestaan tiedotti, että Marius Söderback ja Maksim Stjopin ovat samassa tilanteessa. Muita julkisuudessa vilahdelleita nimiä ovat olleet mm. Agon Sadiku, Juho Kilo, Otto Ruoppi, Matias Siltanen, Kasper Paananen, Pyry Mentu ja moni, moni muu.

Mukaan voi valita vain tietyn määrän pelaajia. Laadukkaita nimiä jää ulkopuolelle. Asiasta pitää iloita, sillä tällainen tilanne ei ole Suomessa ollut mitenkään itsestäänselvyys. Aika usein heitetään ilmaan se, että tämän ja tämän pelaajan pitäisi olla mukana, harvemmin se, että kenen tilalla?

Mika Lehkosuon valitsemassa joukkueessa on kovin vähän, jos lainkaan, pelaajia, joiden perusteet valintaan eivät olisi olemassa. Ehkä joku voi sitten harmitella sitä, että jo Markku Kanerva antoi ennen viime syksyn jatkokarsintapelejä kolme syksyn aiemmissa Kansojen liigan otteluissa mukana ollutta pelaajaa takaisin Pikkuhuuhkajiin ja Jacob Friis jatkoi samalla linjalla. Tämä toi kokonaisuuteen lisää vaihtoehtoja ja variaatioita, mutta samaan aikaan pudotti pois muutaman haastajan.

Mutta sellaista on huippujalkapallo. Onneksi Suomessa ollaan jo siinä tilanteessa, että kipeitä valintoja on pakko tehdä, koska tarjolla on enemmän laatupelaajia kuin pelipaikkoja joukkueessa.