Viime vuosien meemitehtaiden suuri innoittaja, brittiläisen tabloidmedian kestosuosikki Manchester United päätyi viimein väistämättömään: valmentaja Erik ten Hag sai lähteä kilometritehtaalle. Tätä oli uumoiltu jo viime syksynä, viime keväänä ja viime kesänä – ja vielä enemmän tänä syksynä. Nyt täyttyi johtomiesten malja viimeistään, kun turpiin tuli West Hamilta.
Käytännössähän potkut olivat vain ajan kysymys. Ten Hagin mahdollista seuraajaa kartoitettiin jo kesällä, mutta hollantilaiselle annettiin vielä tilaisuus jatkaa. Se, että managerin jatkaminen edes kyseenalaistettiin kesällä tuolla tavoin, oli osoitus siitä, että missään tapauksessa ten Hagilla ei ollut edellytyksiä jatkaa toimessaan koko tätä kautta. Työpaikan säilymisen mahdollistavaa liigamenestystä ei ollut näköpiirissä.
Unitedin viime keväänä voittama FA cupin mestaruus painoi ten Hagin jatkon päättäneissä mielissä liikaa.
Harvoin takavuosien menestysseura saa aikaan samanlaista seurantaa kuin Manchester United on saanut. Joukkue ei ole vuosikausiin oikeasti kilvoitellut Valioliigan mestaruudesta puhumattakaan Mestarien liigan voittopokaalista. Joukkue on ollut sijoituksissa pääosin parempaa keskikastia, tietysti joskus jopa neljän joukossa. Kun takana on loistokas lähimenneisyys, kiinnostus on kova.
Mahdoton paikka
Ei ole helppoa tarttua tehtävään messiaan jälkeen. Sir Alex Fergusonin uskomaton menestys, karisma, johtamiskyky ja liukuhihnalta tulleet pokaalit tekivät seuraajien tehtävästä liki mahdotonta. Fergusonin jälkeen ovat vuoroaan saaneet kokeilla David Moyes, Ryan Giggs väliroolissa, Louis van Gaal, Jose Mourinho, Ole Gunnar Solksjäer, Michael Carrick väliroolissa, Ralf Rangnick väliaikaisroolissa ja sitten sateentekijäksi pestattiin ten Hag. Ja nyt Erik siirtyy golf-osastolle ja väliaikaisrooliin astuu Ruud van Nistelrooy.
Aika kovat nimet ovat siis saaneet onneaan koittaa. Kaikilla on ollut myös pulska käyttötili, joten jokainen varsinainen manageri on ostanut seuraan oman näkemyksensä mukaisia pelaajia – eikä hinnasta väliä. Laatusuhde on mennyt täysin hanurilleen, puntia on poltettu vaikka millä mitalla.
ManU ei yksinkertaisesti onnistunut siinä, missä Liverpool näyttää heti onnistuvan ja missä Arsenal onnistui pienen väliajan jälkeen. Liverpool keikkuu Valioliigan kärkisijoilla ja pelaa Mestarien liigaa puhtaalla pelillä, kun piti käydä niin, ettei Arne Slot voi onnistua Jürgen Kloppin jälkeen. Mikel Arteta taistelee Arsenalin kanssa mestaruudesta pitkäjänteisen ajanjakson jälkeen, kun Arsene Wenger astui ensin sivuun.
Seuraava yrittäjä ManU:n peräsimessä lienee Sporting Lissabonista siirtyvä Ruben Amorim.
Valokeila on ManU:n tapauksessa aina managerissa. Johtuu jälleen pitkälle Sir Alexista, mutta myös siitä, että itse seurassa toimivat tärkeät taustahenkilöt pysyvät suhteellisen vahvasti pimennossa. Ferguson meni, mutta myös itse seuraorganisaatiosta on sen jälkeen lähtenyt koko joukko tärkeitä vaikuttajia. Hallinnosta, urheilujohdosta, viestinnästä, staffista, Club Secretary on vaihtunut jne. Muutos kulisseissa on ollut vähintään yhtä rajua kuin kentän laidalla. Tällä hetkellä on käynnissä koko organisaation suursiivous, jossa aika moni saa lähiaikoina etsiä uuden työnantajan. Tästäkään ei ole paljoa julkisuudessa puhuttu, mutta kaikki viittaa siihen, että uudelleenrakennus on käynnissä joka sektorilla.
Sosiaalisen median kanavissa ensimmäiset reaktiot näyttivät olevan ilonkiljahduksia ManU:n kannattajilta ja vahvaa harmitusta Liverpoolin faneilta. Veriviholliset Merseysidelta ovat ottaneet kaiken ilon irti viime vuosina ManU:n alennustilasta sadalla prosentilla. Nyt siellä muhii oikeasti huoli siitä, että ManU viimein saisi oman pakkansa kasaan, kunnon managerin ja kurssinsa kuntoon. Joukkueen nimilista on huomattavasti parempi kuin menestys: jos muutama palanen loksahtaisi kohdalleen, voisi tämä kausi olla vielä jollain tavalla pelastettavissa.
Hammaslääkärin penkkiin
Oleellinen asia on kuitenkin siinä, mitä tapahtuu seuraavan viiden vuoden aikana. Maltetaanko etsiä manageri, jolle annetaan aikaa ja oikeasti mahdollisuus rakentaa seuraavaa joukkuetta? Tehdäänkö riittävän iso puhdistus nykypelaajistossa? Käytetäänkö rahaa maltillisesti ja järkevästi – hankkien täsmää eli sellaisia pelaajia, joita tarvitaan eikä niitä, jotka näyttävät hyvältä nimilistassa. Saako seura oman kabinettinsa ja hallintonsa nostettua takaisin sille tasolle, mitä se oli? Kuinka pitää murrostilassa oleva seura edelleen houkuttelevana muutenkin kuin maksamalla tolkuttoman ylihintaisia palkkoja?
Tilanne on sama, kuin menisi mädäntyneen hammaskaluston kanssa hammaslääkäriin. Vaikka vaadittavan hoidon aiheuttava kipu olisi sietämätön, ja hoitoprosessissa menisi aikaa ja ikenet pitäisi repiä vereslihalle, niin nyt on kaivettava tarpeeksi syvältä, jotta kaikki mätä saadaan kaavittua pois.
Oletettavasti nämä seikat on otettu huomioon uudessa hallinnossa. Se on ainakin selvää, että omistajaportaan sir Jim Ratcliffe ei ole vielä koskaan lähtenyt projektiin mukaan, jolla ei olisi kovat tavoitteet ja myös kovat keinot ne tavoitteet toteuttaa.
Juuri tällä hetkellä ManU on tosiaan klikkejä tuottava takavuosien menestysseura. Paljon on töitä tehtävänä, että seura palaisi siihen loistoonsa, mitä sen historia edellyttää. Seuraavat kuukaudet näyttävät, yritetäänkö löytää taas kerran oikotie onneen vai maltetaanko tehdä perusteet kunnolla sekä riittävän monipuolisesti ja sen jälkeen rakentaa vankalle pohjalle uutta tulemista terävimpään kärkeen.
Panu Markkanen
