Kotimainen jalkapallokausi käynnistyy perjantaina HJK:n isännöidessä IFK Mariehamnia kauden 2026 Liigacupin avausottelussa. Talin hallissa pelattava ottelu on HJK:n ilmoituksen mukaan loppuunmyyty.

Toki Talin hallin yleisökapasiteetti pyörii vain 500 katsojassa, joten ihan megaluokan yleisötapahtumasta ei ole kyse. ”Loppuunmyytykin” on hiukan harmaanjohtava termi, sillä yhtään pääsylippua ei oikeasti ollut myynnissä HJK:n kausikorttilaisten lunastettua katsomopaikat viimeistä myöten itselleen.

Ihan merkityksetöntä tuon ottelun pelaaminen täyden katsomon edessä ei kuitenkaan ole. Ajassa ei tarvitse mennä kovinkaan paljon taaksepäin, kun tammikuun puolivälissä pelattu halliottelua olisi vaivautunut paikan päälle seuraamaan ehkä juuri ja juuri kolminumeroiselle luvulle yltänyt määrä katsojia. 500 on huomattavasti enemmän, eikä kukaan toki tiedä paljonko katsojia olisi paikan päälle ollut tulossa, jos kapasiteetti olisi antanut myöten.

Liigacup on toki eri asia kuin puhdas harjoitusottelu, mutta se ei yksistään – tuskin edes ensisijaisesti – selitä sitä, miksi ottelu kiinnostaa niinkin paljon kuin se näyttää kiinnostavan. Enemmän kyse on asenteiden muuttumisesta, jota voisi hyvin kutsua myös kulttuuriksi.

Pitkään sitkeänä elänyt käsitys kotimaisesta jalkapallosta lajina, jolle voi korvaansa lotkauttaa joskus huhtikuun alussa ensimmäisen kerran ja vaipua talviuneen taas hyvissä ajoin syksyllä, alkaa olla mennyttä. Jokainen Talin hallissa tietää taatusti perjantaina, että aikaa Veikkausliigakauden alkuun oin vielä yli kaksi kuukautta, mutta nykyään kyse alkaa olla ”vain” kahdesta kuukaudesta.

Mitä perjantaina on tarjolla?

Muutos kotimaisessa jalkapallossa on viime vuosikymmenten aikana ollut iso siinä mielessä, että työ seuroissa jatkuu todella ympäri vuoden. Veikkausliigakauden 2025 päättymisestä on aikaa hiukan yli kaksi kuukautta ja jo vilkaisu siirtolistoihin kertoo sen, että seuroissa ei ole tätä aikaa todellakaan nukuttu. Tähän toki vaikuttaa sekin, että Veikkausliiga on ammattilaissarja ja nykyään se on sitä muutenkin kuin nimellisesti. Toimiston sen enempää kuin harjoituskentänkään ovea ei kauden jälkeen sysätä takalukkoon, vaan toiminta jatkuu heti kohti uutta kautta.

Tämän myötä Liigacupin avaus ei ole varsinaisesti kauden avaus. Enemmän se on alkavan kauden ensimmäinen esittelytilaisuus kannattajille ja kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Uusia pelaajia on mahdollisuus nähdä ensimmäisen kerran, joku testipelaaja tai muutamakin saattaa suorittaa myös ensiesiintymisensä ja vaikka nyt perjantaina HJK:n tapauksessa kyseessä on päävalmentaja Joonas Rantasen debyytti. Alfie Cicale ensi kertaa Klubin väreissä, Adam Larsson Grönvitt-paitaan palanneena… lista on pitkä ja ulottuu aina IFK Mariehamnin uuden ilmeen mukaisen peliasun ensiesiintymiseen kentällä.

Tämä kaikki antaa myös mahdollisuuden aloittaa spekuloinnit tulevasta ennen kuin lumet alkavat sulaa. Paljon ennen. On täysin selvää, että perjantain ottelu ei anna kovinkaan selkeää kuvaa kummankaan joukkueen todellisesta iskukyvystä kauden mittaan, mutta keskustelunaiheita se antaa – pohjaa spekuloinnille jälkipeleissä, työpaikan kahvipöydässä ja missä vain.

Tässä onkin Liigacupin syvin merkitys. Jos vaihtoehtona on muutama harjoitusottelu ”jotain-mikä-lienee” -vastustajaa vastaan alkuvuonna ja päälle ehkä sitten pari kansainvälistä harjoitusottelua – kuten HJK:lla on tänä vuonnakin – ”jossain maailmalla”, niin kannattajilla on aika vähän mihin tarttua. Liigacup tuo joukkueen lähelle otteluissa, joissa vastustaja on tuttu ja tunnustettu. Kun lisäksi pelataan vielä pisteistä ja koko kilpailun voitosta, asetelma on aika lailla toinen.

Tämä kaikki ei tietysti koske vain perjantain HJK:n ja IFK Mariehamnin kohtaamista. Ihan sama pätee lauantain IF Gnistan – FC Interiin ja jokaiseen Liigacupin otteluun sen jälkeen. Eikä tämä jää harvojen herkuksi rajallisista yleisökapasiteeteista huolimatta. Pohjaa spekuloinnille voi imeä vaikka kotisohvalla, sillä Ruutu näyttää jälleen kaikki Liigacupin ottelutkin suorina lähetyksinä.