Huuhkajien Miro Tenho jysäytti Liettuan hyökkääjän kylkeen vapaapotkun maksaneen taklauksen Liettua-Suomi -ottelun ensimmäisellä minuutilla. Saman tien välähti mieleen ajatus: tätä kun nähtäisiin koko ilta!
Maali kolmen minuutin kohdalla hienon kombinaation ja murtautumisen päätteeksi. Oliver Antman nikkasi kantapäällä Nikolai Alhon pystyjuoksuun laidalla. Robert Ivanov ja Tenho olivat aktiivisia ja aggressiivisia. Robin Lod ja Kaan Kairinen loistivat, keskikenttä oli yhtenäinen ja kolmikko Lod-Kairinen-Glen Kamara tuki toisiaan. Pelattiin joukkueelle.
Daniel Håkans viipaloi Liettuan puolustusta pystyjuoksuillaan, hänen riistostaan ja läpiajostaan tuli 2-0 -maalin tuonut rangaistuspotku. Huuhkajat vei kaksinkamppailun toisensa jälkeen pelaten korkealla itseluottamuksella.
Mutta sitä, mitä Tenhon miehekkäästä kontaktista alkanut vaihe antoi olettaa tulevaksi, nähtiin vain noin puoli tuntia. Liettuankaan tasoita maata se ei riitä. Suomi passivoitui, ja Liettua kavensi tuomarivirheen (?) jälkeen. Toisella jaksolla Suomi ei enää saanut maalipaikkoja luotua, isännät tasoittivat ja Kaunasiin jäi kaksi pistettä.
Herää kysymys: miksi näin kävi? Miksi kahdeksan ottelun tappioputkessa ollutta vastustajaa ei pystytty nitistämään kahden maalin johtoasemassa lopullisesti? Ottelun alussa näytti siltä, että koko Huuhkajien joukkue oli suuttunut, kiukkuinen ja nälkäinen karistamaan harteiltaan Malta-ottelun surkean esityksen jälkeen saamansa haukut niskastaan ja valmis vyörymään murskavoittoon.
Nälkä voittaa ja halu näyttää haihtuivat pelikellon kulkiessa eteenpäin. Suomi romahti tasapeliin, jonka tiedetään jo kahden pelatun ottelun jälkeen maksavan todennäköisesti MM-kisapaikan. Kyllä, Suomi romahti ja kyllä, todellakin todennäköisesti maksaa. Suomen on nyt voitettava Puola kahdesti, mikäli lohkon kakkossijan saavuttamisesta halutaan puhua.
Niin, miksi näin kävi? Mieleen tulee joukkueen sisäinen laadunvalvonta ja/tai sen puute. Oliko kentällä pelaajia, jotka olisivat pitäneet tekemisen korkeista standardeista kiinni? Vaatineet, pitäneet rivejä kasassa, tukeneet? Joukkueen kapteeni on Lukas Hradecky, toinen johtaja taas Joel Pohjanpalo. He ovat maalivahti ja piikissä oleva hyökkääjä. Kumpikaan ei ole konehuoneessa, toiminnan ytimessä.
Nyt oltaisiin tarvittu konkretiaa, joka olisi todistanut ne puheet, joita jokaisen joukkueen kaikki pelaajat hokevat mantroina vuodesta toiseen: ”Meillä on joukkueessa paljon johtajia.”
Suomella ei ollut kentällä johtajaa, joka olisi antanut tällaisen otteen lipsua. On kuusi vuotta ja yksi päivä siitä, kun Tim Sparv huusi Udinessa EM-karsintojen avausottelussa kentän pinnassa maanneelle Italian suurtoppari Giorgio Chiellinille tehden tiettäväksi, mitä Huuhkajien silloinen kapteeni ajatteli tämän filmaamisesta.
Häntä tuli ikävä.
Panu Markkanen
