Lee Erwinin voi sanoa tienanneen HJK:lle miljoonia euroja vuonna 2024. Viime heinäkuussa Klubiin saapuneen skottikärjen ansiota oli, että HJK eteni elokuussa Konferenssiliigan liigavaiheeseen.

Ratkaisevassa otteluparissa HJK oli Klaksvik-nimisessä purjeessa Färsaarilla vaikka sai pelata vierasottelussa pitkään ylivoimalla. Erwin pommitti 2–2 päättyneessä ottelussa kaksi todella näyttävää maalia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kotiottelussa HJK näytti jo säheltävän itsensä pihalle vaikka sai Klaksvikin ulosajon ansiosta jälleen pelata toisella jaksolla pitkän pätkän ylivoimalla. Lopulta elokuinen ilta kääntyi Töölössä euforiaksi, kun aivan loppuhetkillä osui ensin Diogo Tomas – ja lisäajalla kukas muu kuin Erwin.

Kesällä myös Veikkausliigassa maaleja syntyi kuin siltä kuuluisalta liukuhihnalta, mutta syksyllä, kun koko HJK:n peli tökki, maalitahti hiipui ja mestaruus jäi Klubilta ja Erwiniltä saamatta – Erwinillä ei ole uraltaan ensimmäistäkään voitettua mestaruutta.

HJK:n pettymykseen päättyneen kauden jälkeen Erwin aprikoi, että peliura saattaisi olla paketissa, vaikka ikää oli vasta 30 vuotta. Hyökkääjän perhe asui tuolloin Dubaissa, jossa puoliso harjoitti liiketoimintaa, joten muitakin töitä ja perhe-elämää olisi voinut olla tiedossa.

Ja vielä mitä! Alkuvuodesta jalkapallokenttien nomadi löytyi Pohjois-Makedonian liigasta. Sarja on, kauniisti muotoiltuna, vähemmän hohdokas. Maaleja syntyi sielläkin, mutta kausi päättyi loppukeväästä omituisesti: Erwin oli tehnyt maalin ottelussa, josta hänen joukkueensa Gostivari marssi lopulta ulos kentältä kesken pelin. Ottelu keskeytyi, ja liiton sekä etenkin tiettyjen tuomarien toimintaa kritisoinut Gostivari ilmoitti muutaman päivän päästä vetäytyvänsä sarjasta!

Pohjois-Makedonia lieni kuitenkin Erwinin mittakaavassa lähestulkoon tuikitavallinen sarja. Hän on pelannut ammattilaisena peräti viidessä seurassa Skotlannissa ja kolmessa Englannissa (mm. Leeds). Vuonna 2019 hän pelasi Iranin liigassa, ja voitettuaan FC Hakassa maalikuninkuuden 2022 hän siirtyi puoleksitoista vuodeksi tienaamaan puntia Libanonin liigaan.

Pelejä Saudi-Arabiassa, Omanissa ja Irakissa

Libanonilainen Al-Ahed pelasi myös Aasian AFC Cupia, jossa vieraspelimatkat suuntasivat Saudi-Arabiaan, Omaniin ja Irakiin. Aasialainen ”eurocup”mestaruus oli lähellä, mutta australialaisjoukkue oli finaalissa vahvempi.

Skotlantilaishyökkääjä on siis nähnyt urallaan nähnyt valtavasti. Siksipä häntä tuskin hätkähdytti uuden jordanialaisen (!) seuransa Al-Faisalyn oheinen julkistusvideo, jossa Erwin oli aseteltu kommandopipo päässä ja soihtu kädessä rinkiin ultrakannattajien keskelle yhdeksi ”sotureista” (video alla). Mainittakoon, että Wikipedian mukaan mellakat Al-Faisalyn kannattajien ja Al-Wehdatin palestiinalaiskannattajien välillä ovat tavanomaisia.

Ja mikäli Erwinin perhe pitää yhä majaansa Arabiemiraateissa, on matka Jordaniasta Dubaihin puolet lyhyempi kuin Helsinki-Vantaalta.

Al-Faisaly on paikallinen HJK, maansa kaikkien aikojen menestynein seura. Kokoonpanossa on jordanialaisten lisäksi syyrialainen, tunisialainen, nigerialainen – ja nyt yksi skotlantilainen. Jonkinlaista kielimuuria siis saattaa paksua skottiaksenttia tarjoilevalle skotille pukata, mutta onneksi maalinteon kieli on yleismaailmallinen.

Ultrat rakastanevat Erwiniä myös Jordaniassa.

NÄKÖKULMA: PEKKA MÄNTYLÄ