Turusta on jo pitkin kesää kantautunut huhuja, että Joni Kauko olisi palaamassa Interiin. Suoraa puhetta Veikkausliigasta -podcast nosti tuoreimmassa jaksossaan esiin sen, että Kaukon paluu saattaisi olla lähellä. Kauko itse oli osallistunut fanien kyselytilaisuuteen, jossa paluu tuli esiin. EM-Huuhkaja oli vastannut arvoituksellisesti, että alkaa olla aika palata kotiin.
Joni Kauko oli huipputärkeä pelaaja Markku Kanervan kulta-aikana. Hän oli harvemmin avauskokoonpanossa, sillä keskikentän keskustan roolit menivät Tim Sparville ja Glen Kamaralle. Mutta Kauko tuli usein vaihdosta sisään ja hoiti tehtävänsä loistavasti. Hän myös paikkasi Sparvia esimerkiksi tärkeässä karsintaottelussa Armeniaa vastaan, nimenomaan Turussa, ja oli yksi kentän parhaista pelaajista. Monen mielestä paras.
Vaikka EM-kisa joukkue muuttui jonkin verran kisojen viivästyttyä vuodella, ei Kaukon paikka joukkueessa ollut missään vaiheessa uhattuna. Kisalippu tuli ja kisat hän veti sillä tyylillä kuin aina ennenkin: omalla tavallaan, korkealla tasolla. Joni Kauko tuli kaikissa kolmessa Suomen EM-lopputurnausottelussa sisään vaihdosta. Tyypilliseen tapaansa tehden paljon töitä ja taistellen.
Tanskassa pitkään viihtynyt Kauko yllätti täysin kisojen jälkeen. Hänen seuraavaa seuraansa spekuloitiin laajasti, mutta kukaan ei osunut oikeaan: mies parhaassa peli-iässä lähti Intiaan. Intiassa hän on viimeiset vuodet pelannut, tosin kohtuullisen vähän, ja viime kaudella vieläpä Intian kakkostasolla. Tilastojen mukaan otteluja on tullut vain 24 koko aikana Intiassa.
Nyt hän on takaisin ja ainakin jalkapalloromantikot haluaisivat nähdä hänet takaisin Interissä. Nimenomaan Interissä hän on uransa pohjan luonut ja ollut fanaattisestikin ”interiläinen” koko uransa ajan, olkoonkin, että pelejä on myös FC Lahdesta. Interin riveissä hän voitti Suomen cupin ja Suomen mestaruuden, joten menestystäkin on tullut. Tosin kohtuullisen pitkä aika sitten.
Tällä hetkellä Inter johtaa Veikkausliigaa ainoana tappiottomana joukkueena. Jos Kauko liittyisi takaisin omiensa pariin, ainakin teoriassa joukkue vahvistuisi. Mutta samaan aikaan – Interin konsepti toimii niin hyvin, ettei olisi täysin itsestäänselvyys eikä helppoa, että vähillä peleillä viime vuodet pelannut Kauko loksahtaisi Vesa Vasaran kuvioihin kuin hansikas käteen. Noin korkean profiilin hankinta, olisi mahdollisuus mutta myös riski. Tuskin Joni Kauko tyytyisi samaan tilanteeseen kuin Huuhkajissa aikoinaan – olemaan todella hyvä vaihtomies tai paikkaaja, jos avauksen vakiomiehet puuttuvat. Olettavasti hän haluaisi ison roolin ja samaa vaatisivat fanitkin: Joni Kauko on kuitenkin yksi Interin fanien kestosuosikeista.
Veikkausliigan kannalta olisi tietysti hienoa, että jälleen yksi EM-Huuhkaja palaisi kotimaan kentille. Interin kannalta tilanne olisi todennäköisesti se, että joukkueen materiaali vain vahvistuisi. Mutta varmaa tämä ei ole – juuri tällä hetkellä Interin kone pyörii niin öljytysti, että noinkin suuri muutos voisi vaikuttaa kokonaisuuteen kielteisesti. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että Kauko ihmisenä aiheuttaisi jotain hiertymää – päinvastoin, Joni Kauko on esimerkillinen joukkuepelaaja.
On tietysti täysin eri asia, jos Marko Rajamäen mainitsema Interin suurin uhkakuva, siirtoikkuna, aukeaa turkulaisten kannalta ”väärään suuntaan”, ulos. Jos siirtohuhuissa jatkuvasti esiintyvä Axel Kouame lähtee, tilaa löytyisi. Kauko ei tosin ole Kouamen tyylinen pelaaja, mutta toisaalta, Kouamea on suomalaisten resursseilla täysin mahdoton paikata. Jonkinlaisia pelillisiä muutoksia pitäisi Kouamen lähdön myötä joka tapauksessa tehdä.
Tuossa yhtälössä voisi Joni Kaukolla sitten olla suuri merkitys. Koska muutoksia olisi pelillisesti miltei pakko tehdä, voisi Kauko olla sitten yksi palanen siihen Interiin, mitä se ilman Kouamea olisi.
Lähiajat näyttävät, mikä on Kouamen kohtalo ja mitä tekee Joni Kauko. Ehkäpä ympyrä sulkeutuu ja Kauko olisi sittenkin se mahdollisuus, kovanaamainen lisämauste, jolla Inter menee mestaruuteen asti tiukassa Veikkausliigan mestaruustaistelussa.
Näkökulma: Panu Markkanen