Veikkausliigakausi on edennyt loppusuoralle. Sekä Mestaruussarja että Karsintasarja lähestyvät ratkaisuvaiheitaan, Karsintasarja vähäisemmän ottelumäärän vuoksi enemmän. Karsintasarjasta on vielä pelaamatta kolme ottelua jokaisella, Mestaruussarjassa kahdeksan. Mestaruussarjan kaksinkertaisuuden ansiosta on täysin mahdotonta sanoa, mikä joukkue nostelee tämän kauden päätteeksi Veikkausliigan mestaruuspystiä.
Veikkausliigan sateenvarjon alle voi ottaa tässä vaiheessa myös Ykkösliigan. Jo pitkään on ollut selvillä, että ensi kaudella Veikkausliigassa pelaa TPS tai FC Lahti – tai molemmat. Joka tapauksessa myös Ykkösliiga lähestyy huipennustaan.
Kaikki viittaa siihen, että Veikkausliigassa ratkaisut jäävät viimeisten ottelujen varaan. Mestaruustaistelussa on vielä mukana selkeästi neljä joukkuetta, SJK on hieman jäämässä kelkasta. Kirvestä kaivoon ei heitetä myöskään Seinäjoella, koska europaikka himottaa varmasti.
Gnistankin tulee varmuudella poimimaan Mestaruussarjassa pisteitä, joten pelaamista ristiin ja pistemenetyksiä tulee varmasti. Tämä taas takaa sen, että ratkaisut venyvät. Joka tapauksessa kausi on poikkeuksellinen – viime kaudella mestaruudesta taisteli loppuun asti kolme joukkuetta, nyt näyttää siltä, että neljä.
Pelkkiä jännittäviä kierroksia
Pieniä huipennuksia tulee jokaisella kierroksella. Esimerkiksi tämän pidennetyn viikonlopun aikana, maanantai mukana laskuissa, selkeä superottelu on HJK:n ja Ilveksen kohtaaminen maanantaina Töölössä. Ottelun painoarvo on massiivinen. HJK:n voitto tiivistäisi kärkeä, Ilveksen voitto taas jättäisi HJK:n kahdeksan pisteen takamatkalle. Tasapelissä ero pysyisi viidessä pisteessä.
Tuo on vain yksi esimerkki siitä, mitä on luvassa. Tietynlainen pudotuspeli on käynnissä koko ajan, ja mitä todennäköisimmin tämä jatkuu kauden viimeiseen sekuntiin asti. Vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, että yksikään tasaisista kärkijoukkueista – jotka voittivat toisiaan ristiin jo runkosarjassa – karkaisi omille teilleen.
Karsintasarjan tilanne vaikuttaa selvältä. VPS ja Jaro ovat jo teoriassakin varmistaneet sarjapaikkansa, IFK Mariehamn ja AC Oulu ovat taas varmistaneet sen, ettei kumpikaan putoa ainakaan suoraan. Tämän viikonlopun kierrokselle kumpikin jälkimmäisestä kaksikosta voi vielä varmistaa, ettei edessä ole myöskään karsintaa. KTP tulee joka tapauksessa putoamaan tai karsimaan. Hakakin todennäköisesti, joskin hyvin ohut oljenkorsi on koskilaisilla vielä olemassa.
Jos kaikki menee ennusteiden mukaan, Valkeakoskella pelataan isoista asioista 18. lokakuuta. Jos KTP ja FC Haka ovat kahden pisteen sisällä toisistaan, on Tehtaan kentällä pelattavan Haka-KTP-ottelun panos suoran putoamisen välttäminen ja yhä ote Veikkausliigapaikan tuomista sadoista tuhansista euroista.
Mikäli ero on ennen viimeistä ottelua kolme pistettä, Haka on vahvoilla huomattavasti paremman maalieron turvin – tuossa yhtälössä ottelulla ei olisi panosta, mutta kun loppuohjelmaa katsoo, on luultavaa, että Haka ja KTP tulevat olemaan nimenomaan sen marginaalin sisällä, joka johtaisi valtavien panosten otteluun.
Nousutaistelu käy kuumana
Ykkösliigan kärkikaksikko TPS ja FC Lahti ollut jo pitkään omilla teillään. Tilanne on se, että TPS johtaa sarjaa yhden pisteen erolla Lahteen. Otteluita on molemmilla pelaamatta vielä kolme.
Jos kahdessa seuraavassa joukkueiden peleissä ei tapahdu suuria ihmeitä, maaginen päivämäärä 18. lokakuuta on odotuksen arvoinen myös Turussa ja Lahdessa. Silloin nimittäin kärkikaksikko kohtaa viimeisen kierroksen ottelussa Turussa. Panoksena on tuolloin, ilman sensaatiomaista sulamista jommaltakummalta, Veikkausliigapaikka. Eli toinen nousee, toinen karsii.
Sarjatilanteet ovat siis äärettömän kutkuttavat niin Mestaruussarjassa, Karsintasarjassa kuin Ykkösliigassakin. Aseman lisäksi pelataan suurista seteleistä – viimeistään nyt on yleisestikin ymmärretty, miten suuri on Suomen mestaruuden arvo, europaikkojen tuomat taloudelliset edut ja ylipäänsä Veikkausliigassa pelaamisen myötä tulevat korvaukset.
Vaikka ilmat viilenevät, jalkapallokentillä käydään tulikuumaa taistelua. Ja isoilla panoksilla.
Näkökulma: Panu Markkanen