Uusi jalkapalloilun miesten Suomen mestari on KuPS. Asia ratkesi viikonloppuna, kun KuPS voitti kotonaan HJK:n 1-0. Savon kuningas Petteri Pennanen teki voittomaalin, ja ennätysyleisö repesi liitoksistaan. Vaikka HJK pelasi todennäköisesti koko kauden parhaan ottelunsa, KuPS piti johtonsa – rimaa hipoen, kuten parissa muussakin Mestaruussarjan ottelussa.

Mestaruus ratkesi tosiaan viimeisellä kierroksella ja periaatteessa sen viimeisellä minuutilla, kun vimmatusti painostanut HJK törmäsi KuPS:n puolustukseen ja maalivahti Johannes Kreidliin. Mutta mestaruutta KuPS ei suinkaan voittanut lauantaina. Ilves hävisi sen jo aiemmin, mm. ottamalla kauden kolmesta ensimmäisestä pelistään vain pisteen. Kahdeksan arvokasta pistettä liukenivat muualle takatalven sulavien lumien mukana. Ilveksen loistava loppukiri – Mestaruussarjasta kuusi ottelua ja puhtaasti kuusi voittoa – nosti sen mestaruustaisteluun. Lopussa Ilves miltei kiri kiinni sen, minkä alkukaudesta menetti.

Ilveksen ensimmäisten ja viimeisten pelien tulokset alleviivaavat nykyisen sarjajärjestelmän vahvuuden. Veikkausliigan ja jalkapallojärjestelmän kauneus ylipäätään on siinä, että ensimmäinen ottelu on yhtä tärkeä kuin viimeinen. Jokaisen kierroksen pisteet lasketaan yhteen: jokaisesta ottelusta voi saada vain kolme pistettä, oli kyseessä sitten kevään avausottelu tai syksyn päätöskamppailu. Vaikka keväällä tai kesällä usein pohditaan, että ”tämä on nyt vain yksi peli muiden joukossa”, ei kannattaisi, sillä se on selittelyä. Mestaruuden voi hävitä tai voittaa yhdessä yksittäisessä pelissä.

Kun Veikkausliigaa oli pelattu kolme kierrosta, Ilveksellä oli tosiaan yksi piste plakkarissa. Tosin KuPS aloitti kauden myös suhteellisen hitaasti, mutta silti joukkue oli neljä pistettä Ilveksen edellä kolmen kierroksen jälkeen. Myöhemmin kumpikin pudotteli pisteitä suhteellisen tasaisesti, mutta esimerkiksi Ilveksen viime sekuntien tappio Hakalle Valkeakoskella tai kaksi tasapeliä Lahtea vastaan kaivoivat lopulta liian syviä kuoppia sen mestaruustiehen. Ensimmäinen Lahti-tasapeli osui kolmen ensimmäiseen ottelun ryppääseen.

Isossa roolissa olivat myös keskinäiset ottelut. KuPS voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista, molemmat maalilla. Ilves vei kolmannen kohtaamisen Mestaruussarjassa, mutta keskinäisten pelien pisteet menivät 6-3 KuPS:lle.

Mestaruuden ratkaisu oli kuitenkin pitkälle siinä, että Ilves haki omaa pelisapluunaansa ensimmäiset ottelut opetellen sitä pelitapaa, joka ihastutti loppukaudella ja vei joukkueen hyvin lähelle mestaruutta. Todennäköisesti ensi kaudella ei tule vastaavaa tapahtumaan: Ilves on valmis jo ensimmäisestä ottelusta lähtien. Sen päävalmentaja ei vaihdu, KuPS:n vaihtuu, ja herra ties mitä ja kuinka paljon HJK:ssa vielä tapahtuukaan ennen ensi kauden alkua.

Voimmeko nostaa Ilveksen tässä vaiheessa ensi kauden suurimmaksi suosikiksi? Jos emme, olisi mielenkiintoista kuulla perustelut sille.

Kun ensi keväänä pallo laitetaan liikkeelle, on hyvä muistaa, että jokaisella pisteellä on merkitys, ja jokainen ottelu on lähtökohtaisesti yhtä tärkeä. Ja siinä piilee Veikkausliigan hienous ja rehellisyys verrattuna valtaosaan palloilulajeista. Veikkausliigassa mestarin täytyy olla tikissä ensimmäisestä ottelusta viimeiseen, ei vain keväällä, kun ”tosipelit alkavat”.

Panu Markkanen