
Huuhkajien uusi päävalmentaja Jacob Friis esiintyi kovassa seurassa tiistaina. Friis oli kutsuvieraslistalla, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb isännöin juhlapäivällistä presidentin linnassa Tanskan kuningas Frederik X:n kunniaksi. Sisään asteli myös Friis – mies, jonka toivotaan johtavan Huuhkajat jälleen voittojen tielle.
Friis pääsi vaimoineen kättelemään luonnollisesti Tanskan kuninkaallisia, mutta myös presidentti Stubbia. Mainitsipa urheilumyönteisyydestä tunnettu Stubb Friisin vielä juhlapuheessaan. Tällä kertaa kutsu johtui varmastikin pitkälle Friisin kansalaisuudesta, mutta moni toivoo, ettei Stubbin ja Friisin kättely jäänyt ainutkertaiseksi.
Jalkapallon ystävät nimittäin toivovat, että tuosta tulee hyvinkin pysyvä näky. Mahdollisesti jo ensi joulukuussa, kun Huuhkajat ovat MM-karsintansa päättänee? Jos ei vielä tuolloin, mahdollisesti sitten jatkokarsintojen seurauksena? Tai viimeistään EM-kisojen yhteydessä? Tälläkin kertaa presidentin linnassa 6. joulukuuta valmentajana, joka Markku Kanervan jälkeen on johtanut miesten jalkapallomaajoukkueen lopputurnaukseen.
Kuvien perusteella Friis sulautui vaimoineen hienosti juhlaväkeen. Ja miksei näin olisi, sillä juutin välitön ja huumorintajuinen esiintyminen vakuutti jo julkaisutilaisuudessa. Tällä kertaa päällä oli vähän parempaa, tumma puku ja kravatti – julkaisutilaisuudessa pikkutakkia tai kravattia ei näkynyt. Nyt luonnollisesti oltiin talossa talon tavoilla.
Jacob Friis on toistaiseksi esiintynyt pääosin median kautta. Mutta tositoimet lähestyvät. Ensi viikolla Friis tulee julkaisemaan ensimmäiset valintansa Huuhkajien päävalmentajana. Sitä seuraavalla viikolla onkin sitten edessä todellinen tulikoe, kun Huuhkajat kohtaa MM-karsinta-avauksessa Maltan. Kolme päivää myöhemmin on vuorossa Liettua vieraissa.
Ottelut ovat huipputärkeitä, eivätkä vain MM-karsintojen vuoksi. Huuhkajat matalaliitää tällä hetkellä tappioputkessa ja koko viime vuosi oli tulosten valossa erittäin heikko. Tarvitaan kurssin käännös ja mieluusti nopeasti. Toivon mukaan Friis tuo mukanaan saman auran kuin on julkisissa esiintymisissä tuonut: rennon, iloisen ja itseluottamusta sopivasti pursuavan.
Joka tapauksessa tiistai varmasti kertoi Jacob Friisille sen, miten iso asia Huuhkajien päävalmentajana toimiminen on. Kyseessä on yksi Suomen seuratuimmista ammateista. Kutsu presidentin vastaanotolle Friisin oman kotimaan kuninkaallisten kunniaksi kertoo siitä, että arvostusta Friisiä, hänen ammattiaan sekä hänen lajiaan kohtaan on.
Pian on kuitenkin aika jättää tumma puku narikkaan ja vetää päälle verkkarit sekä työhanskat. Todennäköisesti Friis itse laskee jo minuutteja, että pääsee harjoituskentälle tapaamaan pelaajansa – niin sitoutuneelta ja motivoituneelta hän on ensimmäisten julkisten esiintymisten perusteella vaikuttanut.
Motivaatiota löytyy varmasti yllin kyllin myös pelaajistosta. Jokainen pelaaja, joka tuleviin otteluihin valitaan, haluaa varmasti näyttää, ettei joukkueen taso ole sitä, mitä syksyllä nähtiin. Isoja motivaatiopuheita tuskin tarvitaan.
Voittoja sitäkin enemmän.