Kesä on Suomessa kuumimmillaan, ja siirtomarkkinat ovat myös käymässä suomalaispelaajien osalta kuumina. Huuhkajien pelaajat ovat saamassa ja saaneet uusia osoitteita roppakaupalla, ja pääsääntöisesti tämä tarkoittaa hyvää maajoukkueelle. Päävalmentaja Jacob Friis pääsee valitsemaan syksyn MM-karsintoihin pelaajiston, jolle on luvassa peliaikaa kevään näkymiä paremmin.
Ruotsi on ollut sekä lähtö- että tulomaa. Jere Urosen aika AIK:ssa tuli nopeasti päätökseen, kun peliaikaa ei Tukholmassa tullut läheskään haluttuun tapaan. Uronen oli jo kesäkuun alussa maajoukkueen ollessa koolla turhautuneen oloinen tilanteeseensa ja nyt kutsuukin Kreikan Superliigan Atromitos. Sarjakauden alkuun on vajaa kuukausi, joten Uronen saa lyhyen valmistavan jakson joukkueen kanssa ja todennäköisesti pelejä alle ennen Puolan kohtaamista.
Näin ollen Fredrik Jensen ei ole ainoa uusi suomalaispelaaja ensi kaudella Kreikassa. Kymppipaikan taannoisen haastattelun perusteella Jensen tulee syksyllä Huuhkajiin uusien virikkeiden virkistämänä, joten sekin lupaa hyvää.
Nuoret miehet liikkeellä
Anssi Suhonen ja Otso Liimatta puolestaan suuntaavat lainoille Ruotsiin. Suhonen pääsee taas taistelemaan putoamista vastaan Jahn Regensburgissa pelatun kevään jälkeen Allsvenskanin hännillä olevan Östers IF:n riveissä. Säilymistaistelua on luvassa myös Pikkuhuuhkajissa pelanneelle Liimatalle miehen suunnatessa Allsvenskanin viimeisenä olevan Värnamon riveihin. Siirto tapahtuu molemmille pienempään jalkapallomaahan, mutta 24-vuotiaalla Suhosella ja 21-vuotiaalla Liimatalla on vuosia ammattilaiskentillä enemmän edessään kuin takanaan, joten peliajan haku tässä vaiheessa uraa on ainoa oikea ratkaisu.
Pikkuhuuhkajista tuttuja miehiä on siirtomarkkinoilla liikkunut muutenkin. Casper Terho siirtyi Belgian mestarina saman maan OH Leuveniin, Dario Naamo lainalle Skotlannin Valioliigan Dundee Unitediin ja Lucas Bergström Mallorcan riveihin. Terholle siirto on tilannetta selkeyttävä, sillä hän teki Leuvenin kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Se, että pelaajan ei tarvitse pohtia sopimustilannettaan, auttaa aina kehittymään keskittymisessä. Fokus pysyy olennaisessa. Naamolle taas siirto tapahtuu kovempaan sarjaan, ja Bergström punnitaan jatkossa La Liigan vaa’alla.
Kovimmat siirrot odottavat
Kovin siirto on kuitenkin vielä julkistumatta. Lukas Hradecky puhui kesäkuun maaotteluiden aikaan siitä, että on valmis harkitsemaan siirtoa, jos jää Mark Flekkenin Leverkuseniin tulon myötä penkille. Näin olisi ilmeisesti myös käymässä, sillä siirtoguru Fabrizio Romano on jo X:ssä kertonut Hradeckyn ja AS Monacon olleen yhteydessä.
Leverkusenin ja Hradeckyn liitto tuntui toki siltä, että oli helppo ajatella ”Luken” pelaavan uransa loppuun tehdasseurassa. Mahdollinen siirto kertoo kuitenkin siitä, että vaikka ikää on jo 36 vuotta ja voitettuna on kaikki, mitä Saksassa voi maan sisällä voittaa, on pelinälkä vielä niin kova, että uusi haaste tässäkin vaiheessa uraa vielä kelpaa ja kiehtoo.
Glen Kamarankin uusi osoite on vielä hämärän peitossa, mutta hänenkin kohdallaan on lupa odottaa Saudiliigaa haasteellisempia pelejä ensi kaudella. Robert Ivanov ja Jesse Joronenkin ovat tällä hetkellä vapaita ja sopimuksettomia pelaajia.
Vaikka suhtauduinkin Arttu Hoskosen Stockport-siirtoon aiemmin varauksella, niin muuten heinäkuun helteillä voi olla suhteellisen tyytyväinen siihen, miltä suomalaisten siirtokesä on näyttänyt.
Panu Markkanen