Pää putosi jälleen. Manchester United vaihtaa jälleen kerran manageria. Ruben Amorimin aika seurassa jää noin 14 kuukauden mittaiseksi, sillä tammikuun viidentenä päivänä seuran sivuille ilmestyi uutinen, joka oli otsikoitu: ”Club statement.”
Tuo sanamuoto ei lupaa koskaan mitään hyvää. Ei tälläkään kertaa.
– Seuran johto on vastentahtoisesti tehnyt päätöksen, että on aika tehdä muutos, kuului tiedotteen sanamuoto.
Vastentahtoisuus johtui todennäköisesti siitä, että seurassa oltiin harmistuneita Amorimin viimeisimmistä kommenteista toimettomuudessa joukkueen vahvistamiseksi ja siinä, että hän alkoi hyppiä seurajohdon silmille ilmoittamalla olevansa manageri eikä päävalmentaja, niin kuin hänen toimenkuvassaan seuran sivuilla luki.
Seurajohdosta oli varmasti vastentahtoisinta se, että pomot joutuivat lukemaan ja kuuntelemaan Amorimin julkista kritiikkiä heitä kohtaan. Ei niinkään se, että manageria ”piti” taas vaihtaa. Manageri-/valmentajarekrytoinneissa johto ei ole ollut hyvä, potkujen antamisessa kylläkin. Ahkerakin.
Yleensä, kun valmentaja alkaa kiukutella, heilahtaa kuvainnollinen miekka ja pää putoaa. Kiukuttelija saa potkut. Oli muuten kolmas kerta tällä kaudella Valioliigassa, kun manageri/päävalmentaja puhuu itselleen potkut. Edeltävät olivat Nuno Espirito Santo Nottinghamista ja Enzo Maresca Chelseasta.
Kynnys antaa potkut oli jo ennestään matala, sillä Amorimilla oli alla ennätyksellisen huono kausi Valioliigassa, joskin hän tuli pestiinsä kesken kauden ja Erik ten Hagin jättämien roskispalojen ääreen. Miehen voittoprosentti oli kaikista sir Alex Fergusonin jälkeisistä vakituisista managereista ja päävalmentajista heikoin. Amorimin aikakautta heikompaa lukemaa (38,10%) hakiessa täytyy itse asiassa mennä 1970-luvun alkuun ja kesäkuusta 1971 joulukuuhun 1972, jolloin Frank O’Farrell kirjautti pestissä voittoprosentin 37,04%.
Seuraaja löytyy
Manchester Unitedin manageripotkuja seuraa aina vimmattu spekulointi. Jo nyt pestin täyttöön kohdistuva mielenkiinto on suurempaa kuin Chelsean vastaavaan, vaikka sekin on ehdottomasti suurseura Valioliigassa. Väliaikaishommiin on nostettu alle 18-vuotiaita seurassa valmentava Darren Fletcher, mutta uusi manageri on varmasti tulossa.
Mutta mitkä ovat hänenkään menestymismahdollisuutensa? Ja millä perustein hänet valitaan? Sky Sportsin tietojen mukaan yksi syy Amorimin potkuihin oli hänen haluttomuutensa vaihtaa tai mukauttaa omaa pelisysteemiään. Kuka siis seurassa päättää, millaista jalkapalloa halutaan pelata ja valitaanko uusi manageri sen mukaan vai koitetaanko taas hakuammuntaa? Amorimista seurajohto tiesi aikanaan, mitä saisi ja toimi sen mukaan.
Eikä ManU:n ollessa kyseessä kannata kyseenalaistaa kenenkään kandidaatin kohdalla sitä, etteikö valittava valmentaja tointa ottaisi. United on edelleen valtavassa käymistilassa, mutta se on silti sen luokan seura, että kun se kutsuu, kaikki vastaavat. Ruben Amorimilla oli hyvä tilanne Sporting Lissabonissa, mutta hän oli valmis vaihtamaan sen suoman nousukiidon Manchester Unitediin, vaikka hän tiesi, missä tilassa United oli.
Unitedista on vuosien saatossa tullut hirviö, joka nitistää uhrinsa tasaisin väliajoin, mutta aina sen kidan eteen tulee seuraava syötti, kun se vain pyytää. Eihän kukaan valmentaja ota mitään pestiä vastaan ajatellen, että ”epäonnistun kuitenkin.” Amorim näki mahdollisuuden ja tarttui siihen.
Mutta kuka tarttuu seuraavaksi – optimisesti pestin hoitamisesta ajatellen? Seuraava uhri siihen tarttuu, sillä seuraavankin managerivalinnan tekee nykyinen seurajohto.
Panu Markkanen