Naisten kesän 2025 EM-lopputurnauksen alkulohkot arvottiin maanantai-iltana ja Suomen osalta arpaa ei voi ainakaan moittia. Helmarit sai liki unelmalohkon, mikä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että edessä olisi millään muotoa helppo tehtävä.

Helmarit oli alimmassa eli neljännessä arvontakorissa ja sen myötä vastaan tuli joka tapauksessa kolme lähtökohtaisesti ainakin hiukan kovempaa joukkuetta. Yksi lohko oli varmasti haluttu eli se, johon kisojen emäntämaa Sveitsi automaattisesti sijoitettiin ykköskorin maana – johon, ykköskoriin siis, se ei todennäköisesti muuten olisi kuulunut.

Vertailun vuoksi Sveitsi on FIFA-rankingissa sijalla 23. Alkulohkon muista maista Islanti sijalla 14. ja Norja sijalla 16., kun Helmareiden sijoitus on 26. Näyttää ehkä huolestuttavalta, mutta on hyvä huomata, että eurooppalaisista maista peräti kahdeksan on rankingissa korkeammalla kuin tämän lohkon kärkijoukkue Islanti.

Eikä Helmarit loppujen lopuksi lähtökohtaisesti ole kuin lievästi Haastajan asemassa. Hyvä osoitus tästä on se, että jatkokarsinnassa kaatunut Skotlanti on FIFA-rankingissa sijalla 24., eikä erot sijoilla 10.-30. ole mitenkään mahdottomia. Helmareilla ei ole lohkossa nyt yhtään ”mahdotonta” vastustajaa.

Vastustajia ei toki voi myöskään lainkaan aliarvioida ja hyvänä muistutuksena tästä karsintalohkossa Islanti rökitti kotiottelussaan Saksan 3-0, mikä oli yli 15 vuoteen suurinumeroisin tappio naisten jalkapallon kestomenestyjälle.

Mahdollisuuksia…

Helmarit on kuluvan vuoden aikana osoittanut positiivisia otteita niin tulosten kuin peliesitystenkin osalta. Päävalmentaja Marko Saloranta on saanut joukkueeseen iskostettua selkeän pelitavan. Roolit ovat kentällä selvät ja pelitavan toteuttaminen alkaa olla pelaajien selkärangassa.

Materiaali Helmareilla ei kestä vertailua Euroopan ehdottomiin huippuihin, mutta jalkapallo on joukkue- eikä yksilölaji. Tästä Saloranta valmennustiimeineen pyrkii myös ottamaan kaiken irti.

On liki väistämätöntä vertailla Helmareiden tilannetta edelliseen EM-lopputurnaukseen Englannissa kesällä 2022. Tuolloin Anna Signeulin johtaman joukkueen turnausta varjostivat hankalaan aikaan esille nousseet kohut taustoissa ja lopputuloksena todella haastavasta lohkosta oli kolme tappiota yhtä monesta ottelusta.

Signeulin suhtautuminen peliin oli selkeästi pragmaattisempi kuin jollain tapaa jopa idealistiksi luokiteltavissa olevan Salorannan ja tämä näkyi otteluissa, joissa Helmarit lähinnä keskittyi puolustamiseen. Toki pitkälti pakon edessä. Murskatappiot vältettiin, mutta avauspelin nopeasta johtomaalista huolimatta voitot – tasapelitkin – jäivät kuitenkin suhteellisen kauaksi.

Salorannan johdolla Helmarit pelaa rohkeammin, mutta toki siihen kuuluisaan omaan pelaamiseen luottamisessa on myös omat riskinsä. Nyt arvottu lohko antaa kuitenkin paremmat eväät yrittää muutakin kuin selviytyä.

Saloranta antaa itsestään helposti lähestyttävän ja positiivisen kuvan. Mukavaksi mieheksi varmasti moni häntä kuvailisi. Taustalla on kuitenkin erittäin tarkka ja kunnianhimoinen valmentaja, joka tarvittaessa taatusti osaa ärähtääkin. Salorannan ei sitä kuitenkaan luultavasti kovin usein tarvitse tehdä, sillä hän tuntee käytännössä kaikki pelaajat läpikotaisin pitkältä uraltaan tyttöjen maajoukkuevalmentajana. Tämä on ehdoton etu kaikkien kannalta.

Saloranta on myös onnistuneen oloisesti uudistanut joukkuetta Signeulin luotettua pitkään käytännössä liki samaan avauskokoonpanoon. Helmareilla on nyt enemmän vaihtoehtoja ja myös penkiltä voidaan tuoda tarvittaessa uutta ja erilaista voimaa kentälle.

…ja uhkia

Kovin laaja Helmareiden ydinmateriaali ei kuitenkaan ole, joten toivoa sopii, että merkittäviä poissaoloja ei ensi kesänä ole. Jokaista pelaajaa takuuvarmasti tarvitaan.

Menestykäs vuosi kätkee sisäänsä myös pienen sudenkuopan. Helmarit sekä pelasi hyvin että saavutti tuloksia ennen kaikkea kotiotteluissaan ja nyt kotikenttäetua ei ole, vaikka tiettyä loiviketta voivat toki tuoda toivottavasti runsaslukuisesti Sveitsiin matkaavat omat fanit. Varsinainen kotietu ei kuitenkaan Helmareiden puolella ole.

Salorannalla on kokemusta turnauksista ja mukana on vielä useita pelaajia kesän 2022 EM-ryhmästä, mutta EM-lopputurnaukseen kaltainen rupeama on aina oma haasteensa. Vuonna 2022 Helmareilla oli selkeä etu siitä, että kaikki lohkovaiheen ottelut pelattiin Milton Keynesissa ja joukkueen ei tarvinnut matkustella koko lohkovaiheen aikana. Nyt on toisin, kun kaikki kolme ottelua pelataan eri paikkakunnilla.

Loppuun tullaan vielä siihen pelaajamateriaaliin tai tarkemmin helmaripelaajien edustamiin seuroihin. Mukana on eurooppalaisittain erittäin hyviäkin seuroja, mutta loppujen lopuksi suhteellisen harvalla pelaajalla. Naisten Mestarien liigan voitosta taistelevissa seuroissa kovaan paineeseen kansainvälisellä huipulla tottuu merkittävästi eri tavalla ja se on pelaajalle ehdoton etu EM-lopputurnauksen tapaisissa kinkereissä.

Aika moni Helmaripelaaja on ensi kesänä normaalia isommassa ympäristössä ja tämän haasteen selvittäminen on yksi avainasioita. Pelaaminen on yksi asia, henkinen puoli ja paineiden hallitseminen toinen aivan yhtä tärkeä. Eväät on olemassa, nyt jäädään vain odottamaan mitä siitä arvonnan joululahjapaketista lopulta paljastuu.

Lasse Honkanen