Helmarien kausi Nations Leaguen A-liigan nousukarsintaotteluihin Tanskaa vastaan. Kaksiosaisessa ottelussa vastassa on kova joukkue, mutta Helmareilla on samalla tietynlainen iskun paikka.

Helmarit lähti kesän EM-lopputurnaukseen hiukan epävarmoissa tunnelmissa vaihtelevasti sujuneen kevään jälkeen, mutta itse kisoissa esitys oli vahva, vaikka jatkopaikka alkulohkosta jäikin hiuskarvan päähän.

Tanskan EM-lopputurnaus puolestaan sujui odotuksiin nähden alakanttiin. Vähintään pudotuspeleihin tähdännyt Tanska jätettiin tylysti alkulohkonsa jumboksi.

– Tanska on tietysti kova joukkue, joka oli ennen EM-kisojen alkua FIFA-rankingin 12. Tanska jäi alkulohkoon ilman voittoja, mikä oli iso pettymys heille. Tämä onkin meille hyvä paikka kohdata Tanska. EM-pettymys on alla ja joukkueen päävalmentaja on lisäksi kesän jälkeen vaihtunut, Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi tiistaina joukkueen julkaisutilaisuudessa.

– Tanskalla on lisäksi aika isot paineet. Jos he tästä B-liigaan lähtevät, on se kova paikka, Saloranta lisäsi.

Otteluparin avausosa pelataan Tampereella ja tästä Helmarit aikoo repiä irti kaiken mahdollisen edun.

– Tammelassa sekä meillä että U21-maajoukkueella on se tilanne, että kumpikaan ei ole siellä hävinnyt. Me emme ole kaikkineenkaan yli kahteen vuoteen hävinneet kotona, joten kotiyleisön merkitys on todella iso.

– Isot panokset ja viimeinen kotiottelu tänä vuonna. Lisäksi Emmi Alanen ja Tinja-Riikka Korpela jättävät jäähyväiset ottelun yhteydessä, joten toivotaan täyttä tupaa. Nyt on monta syytä tulla katsomaan ottelua, Saloranta luetteli tyytyväisenä jo nyt noin 5000 ulkona olevaan pääsylippuun.

Kerrataan vielä ne isot panokset. Otteluparin voittaja siis nousee Nations Leaguen A-liigaan, mikä on jo itsessään iso asia. Lisäksi A-liigapaikka toisi suoran paikan MM-jatkokarsintaan.

Uusia kasvoja mukana

Helmarit lähtevät otteluihin hiukan uudistuneella ilmeellä. Alanen ja Korpela jättivät maajoukkuetehtävät kesän EM-lopputurnauksen jälkeen ja lisäksi nimilistalta puuttuu puolustuksen johtohahmo Natalia Kuikka, joka ei ehdi toipua lihasvammastaan ajoissa.

Muutoksia EM-ryhmään on muitakin, kuten Saloranta luetteli.

Nanne Ruuskanen nousee ryhmään ja hän on toki ollut pari kertaa aiemminkin mukana. Julia Tunturi oli kesällä valmistautumisleirillä mukana ja hyvin lähellä kisajoukkuetta, vaikka jäi lopulta sivuun. Adelina Engman toipunut vammoistaan ja pelannut nyt paljon.

– Debytanttina mukana on Milja Kiviranta, joka on pelannut erinomaisesti HJK:ssa niin Kansallisessa liigassa kuin eurocup-otteluissakin. Lotta Lindström palaa myös pitkien loukkaantumisten jälkeen ryhmään mukaan, Saloranta listasi.

Nyt nimettyyn ryhmään Saloranta vaikutti varsin tyytyväiseltä. Pelaajia pelaa kovatasoisissa sarjoissa, joskin nimenomaan pelaamista ja peliaikaa päävalmentaja toivoisi vielä runsaammin joidenkin osalta.

– Ehkä hiukan haasteena Euroopassa pelaavien osalta on se, että kovin moni ei pelaa jatkuvasti täysiä 90-minuuttisia. Yksittäisissä otteluissa se ei niin näy, mutta tällaisessa tuplaottelussa se on tietynlainen haaste.

– Mikä lämmittää kuitenkin, on se, että pelaajat ovat nyt tehneet maaleja seurajoukkueissaan, mikä on eri tilanne kuin ennen kesän EM-kisoja, Saloranta nosti esiin positiivisena puolena.

Suomi ja Tanska kohtaavat Tammelassa perjantaina 24.10. ja toistamiseen Tanskassa tiistaina 28.10.