Helmareiden EM-urakka alkoi keskiviikkoiltana Thunissa parhaalla mahdollisella tavalla, kun Islanti kaatui Katariina Kosolan komealla osumalla 1-0. Otteluun ennakkosuosikkina lähtenyt Islanti joutui taipumaan suomalaisille, vaikka toisinkin olisi voinut käydä.

Helmareiden peliesitys oli pykälää ellei kahtakin parempi kuin alkuvuoden aiemmissa otteluissa. Anna Koivunen maalilla piti nollan, Natalia Kuikan paluu puolustuksen johtajaksi näkyi selkeästi, Joanna Tynnilän ja Kosolan pelaaminen vasemmalla loi jatkuvaa uhkaa Islannille. Helmarit loi paikkoja, mutta Kosolan osuma jäi ainoaksi. Tehoja puuttuu yhä.

Islannille jäi jossiteltavaa. Kapteeni Glodis Viggosdottir oli jo avausjaksolla kahdesti kentän pinnassa ja jäi tauolla koppiin. Syyksi paljastui ottelun jälkeen vatsataudin uusiutuminen, ei suinkaan loukkaantuminen. Lisäksi Hildur Antonsdottirin toinen keltainen kortti vaikutti vähintäänkin heppoiselta, mutta niin se vain nousi ja perään punainen.

Islanti sai lopussa vajaallakin pelaten melkoisen paineen Helmaripäätyyn, mutta kovalla taistelulla ja ripauksella onneakin Koivusen maali pysyi puhtaana.

Silti Islannin leirissä sadatellaan takuuvarmasti yhtä suomalaispelaajaa. Kuikan tavoin loukkaantumisista kärsinyt Emma Koivisto palasi avauskokoonpanoon ja ilman Koivistoa numerot Arena Thunin taululla olisivat todennäköisesti olleet aivan toisen näköiset.

Avausjakson lopulla Islanti pääsi nopeaan hyökkäykseen, jonka päätteeksi Sandra Jessen pääsi laukomaan takatolpalta. Jessenin kädet olivat jo nousemassa ylös maalin merkiksi, kun viime hetkellä paikalle liukui loistavasti ajoittaen Koivisto, joka esti käytännössä varman maalin.

Toisella jaksolla islantilaismyllyn keskellä parin blokatun laukauksen jälkeen rangaistusalueen rajalta lähti sellainen tykki, johon Koivunen maalilla tuskin olisi yltänyt. Välissä oli kuitenkin Koivisto – tällä kertaa puolivahingossa. Puolustaja piti kuitenkin päänsä pystyssä ja laukaus pamahti suoraan kasvoihin. Koivisto jatkoi peliä nenäänsä pidellen. Ei varmasti tuntunut kivalta, mutta tuskaa hellitti tietoisuus siitä, että oma maali varjeltui.

Kuikka nosti pelin jälkeen esille Helmaripuolustuksesta nimenomaan Koiviston, eikä syyttä. Näissä kinkereissä vastustajat saavat varmasti paikkoja, vaikka Helmareiden puolustus miten varmasti tahansa pelaisikin. Silloin vaaditaan niitä pieniä ylimääräisiä venymisiä, joiden ilmentymä keskiviikkona oli Emma Koivisto, Helmareiden pelastava enkeli.

Katso artikkelin yhteydestä videolta Sportivo TV:n toimittajan Sonny Mäkisen tekemä esittely Helmarien EM-pelaajista.