Veikkausliigaa johtava FC Inter kaatoi keskiviikkona vierasottelussa Ilveksen maalein 3-1. Inter selvästi tiedosti, että viikonloppuna on edessä odotettu, kaivattu ja ehkä vähän pelättykin ottelu, nimittäin Turun derby. Se on tällä kertaa Interin ja TPS:n ensimmäinen kohtaaminen Veikkausliigatasolla sitten vuoden 2020.
Inter oli jättänyt sellaisia pelaajia penkille Ilvestä vastaan, joiden voisi olettaa olevan avauksessa tulevassa ottelussa. Esimerkiksi erinomaisesti koko kauden pelannut, ehkä tähän mennessä onnistunein hankinta toisesta Veikkausliigajoukkueesta, Prosper Ahiabu oli avauksen ulkopuolella. Samoin Huuhkajissakin esiintynyt Jussi Niska. Eikä Loic Essombakaan avaukseen tällä kertaa päässyt. Miehet haluttiin pitää mahdollisimman tuoreina ensi lauantaita varten.
Mutta eipä tuo haitannut Interin menoa. Joukkue esitteli materiaalinsa laajuutta Tampereella. Niskaa tuurannut Julius Tauriainen teki kaksi maalia, Bismark Ampofo pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa hyvin ja Janne-Pekka Laine osoitti, miksi hänet kannatti Turkuun hankkia.
Kone käynnissä
Interin vahva vire on myrskyvaroitus muille ja myös muistutus pitkäjänteisyyden merkityksestä. Kun KuPS etsii itseään, selvästä Jaro-voitosta huolimatta, SJK ei löydä tehojaan, HJK ailahtelee ja Ilves oli jälleen keskiviikkona kuin varjo itsestään, Inter jauhaa kuin kone. Yhdeksästä ottelusta joukkue on kerännyt 20 pistettä tilastolla kuusi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio.
Toisin kuin viime kauden pahimmat kilpailijat, Inter ei vaihtanut päävalmentajaa. KuPS, Ilves, SJK ja HJK vaihtoivat. On täysin selvää, että uudessa komennossa menee aikaa opetella uudet kujeet. Lisäksi mainituissa joukkueissa oli paljon vaihtuvuutta.
Interissä jatkettiin Vesa Vasaran johdolla ja muutenkin valmennustiimi on tuttu. Pelaajisto muuttui vain niukasti ja pelaajilla, jotka ovat korvattavissa. Mahdollisesti mestaruuden maksanut Axel Kouamen lähtö kesken kauden on jo unohdettu asia. Siitä toivuttiin kuitenkin niin hyvin, että Interissä juhlittiin hopeamitaleita.
Mitä tapahtuu kesällä?
Iso muutos taustalla tapahtui, kun monivuotinen KuPS:n taustavoima Viki Savonen muutti Turkuun ja Interiin. Savosen kädenjälkeä on todennäköisesti jonkin verran jo tämän vuoden joukkueen hankinnoissa, vaikka virallisesti Savosen Inter-pesti alkoikin vasta pitkän KuPS-kauden jälkeen.
Ainakin Kuopiossa näytöt pelaajahankinnoista olivat sen verran kovat, että seuraavaa siirtoikkunaa on todella mielenkiintoista seurata. Kahdestakin eri syystä – pystyykö KuPS tekemään yhtä loistavia hankintoja ilman Savosta ja tuoko Savonen tällä kertaa Interiin mahdollisesti sellaisia uusia kasvoja, joiden avulla juhlittaisiin mestaruutta?
Interin suurin uhka on tälläkin kaudella se, että pelaajia lähtee kesken kauden. Jussi Niskasta kohtaan on varmasti kiinnostusta ulkomailla, samoin Luka Kuittista. Todellinen timantti on nuori topparilahjakkuus Ilari Kangasniemi. Jo nyt torihuhut kertovat todella merkittävistä tarjouksista nuorukaista kohtaan. Eikä ihme, harvemmin näkee lähes kaksimetristä topparia, joka on nopea, erinomainen avaamaan peliä ja vahva erikoistilanteissa. Yksi tuollainen toppari on Suomesta maailmalle lähtenyt, aikoinaan MyPasta. Laittamatta liian painavaa reppua selkään, Kangasniemi on jo merkitty mies, nimi on alleviivattu skouttien papereissa paksulla tussilla.
Jättimäinen ottelu
Inter hoiteli viikon ensimmäisen etapin tyylillä. Ilves kaatui ilman suurempia ongelmia. Todellinen testi on sitten edessä lauantaina, kun Veritas täyttyy ja jalkapallo on Turussa puheenaiheena.
Lähtökohta on herkullinen. Inter sarjan kärjessä ja Veikkausliigan suurin sensaatio TPS haastamassa toistaiseksi vain yhden tappion kärsineenä. Tuskin kovin moni uskoi ennen kauden alkua, että ensimmäinen derby pelataan tilanteessa, jossa voi hyvin perustein puhua kärkiottelusta.
Eli yksi syy lisää, miksi tuo ottelu kannattaa katsoa. Jos ei katsomoon mahdu, Ruutu päälle ja nauttimaan turkulaisen jalkapallon superkattauksesta studion taustoituksen säestämänä.