FC Haka on yksi suomen hienoimpia jalkapalloseuroja. Hakassa on tyyliä, perinteitä, menestystä ja uskolliset fanit. Mutta nyt Hakan maine on syöksykierteessä niin urheilullisesti kuin maineenkin kannalta. Syynä tähän on yksi henkilö, päävalmentaja Andy Smith.
Smithin tekemiset esimerkiksi median edessä ja intohimoinen show kentän laidalla jaksoivat viihdyttää ja vähän huvittaakin aika pitkään. Vielä viime kaudella Smithin harrastama vuoristoratajalkapallo toi erilaisia ihmenousuja ja pisteitä. Paikka kuuden joukossa oli kova saavutus niukan budjetin joukkueelta.
Mutta olisiko Hakan johdon sittenkin kannattanut toteuttaa Smithin toive jo viime kauden jälkeen? Hän nimittäin ilmoitti mediatilaisuudessa, että nostaa kytkintä jo viime syksynä, mutta niin vain mies ilmestyi takaisin. Nyt seuraukset on nähty: Haka on tällä hetkellä suurin putoajaehdokas, vaikka piste-eroa viimeisenä majailevaan Kotkaan on yhä viisi pistettä. Fakta on kuitenkin se, ettei KTP ole enää sama KTP kuin alkukaudella, AC Oulu on saanut juonesta kiinni ja Hakan pelin taso on romahtanut.
Haka on voittanut kuudesta viimeisestä ottelustaan yhden. Jostain syystä Hakan pelaaminen on ollut myrkkyä VPS:lle, sillä koskilaiset ovat kukistaneet VPS:n kahdesti. Jos nämä VPS-voitot lasketaan pois, Haka on voittanut edellisen kerran – jonkun muun kuin Vepsun – huhtikuun 19. Ylipäänsä voittoja on tällä kaudella yhteensä neljä.
Valinnat ihmetyttävät
Kaikki kulminoituu Smithiin. Hänen peluutustaan ihmetellään Suomessa ja vielä enemmän Valkeakoskella. Tusinaluokan ulkomaalaiset pelaavat, ja paremmat suomalaiset istuvat penkillä. Esimerkiksi IFK Mariehamn-ottelussa, jossa Haka sai olla todella tyytyväinen pisteeseen, Smith manasi kehnoja tehoja ottelun jälkeen. Hänen valintansa Hakan hyökkääjäksi oli keskikenttämies, ja kärjet istuivat koko pelin penkillä.
Varmasti HJK-laina Roni Hudd oli esimerkiksi seuravalintaansa todella tyytyväinen: HJK:n paidasta hakemaan vastuuta ja minuutteja Hakaan ja toisessa ottelussa Maarianhaminassa koko matsi vaihdossa. Ja pelin jälkeen pääsee vielä kuulemaan, että päävalmentaja peräänkuuluttaa tehoja! Tuskin tuo musiikkia oli Kalle Multasenkaan korville.
Toisaalta, piirit ovat pienet. Ei kukaan halua Hakaan tällä hetkellä. Ei siksi, ettei Hakaa arvosteta seurana vaan siksi, että siellä on valmentajana Andy Smith. Ketään suomalaista pelaajaa ei nimittäin koirankoppi kiinnosta eikä se, että on mukana täyttämässä kotimaisten pelaajien sääntökiintiötä.
Toimitsijakielto iski
Hakalla on elintärkeä ottelu edessään lauantaina. Tehtaankentälle tulee vastaan KTP. Andy Smith on ottelusta poissa toimitsijakiellon vuoksi. Toimitsijakielto tuli ottelun jälkeisen mediatilaisuuden sisällöstä. Se, että toimitsijakieltoa tuli, ei yllätä. Se, että toimitsijakielto julistettiin noin kuukauden viiveellä, yllättää.
Mutta oli miten oli, vaikea sanoa, onko Smithin puuttuminen lauantaina Hakan penkiltä Hakalle hyvä vai huono asia. Voi hyvin olla jälkimmäinen.
Andy Smithistä on tullut Hakalle taakka. Hänen sopimustaan on jäljellä loppukausi, joten jopa tarkan euron Haka kestäisi sen, että Smith päästettäisiin laitumille. Mestarivalmentaja Olli Huttunen voisi varsin hyvin hypätä toimitusjohtajan tehtävistä vetämään loppukauden valmentajana. Valmentaja Huttusen kanssa toimitusjohtaja Huttunen voisi varmasti tehdä ihan siedettävän sopimuksen.
Tai oli valmentajana sitten kuka tahansa, pitäisi kentälle laittaa ne pelaajat, joille Hakan sarjapaikka oikeasti merkitsee jotain. Tai ainakin se, että näyttöjen kautta voisi ansaita Veikkausliigasopimuksen ensi kaudeksikin. Osa nyt peluutetuista pelaajista tietää varsin hyvin, etteivät he tule missään tapauksessa ensi kaudella enää ainakaan Hakassa jatkamaan, tuskin Suomessakaan. Eipä tuollaisessa tilanteessa jalkaa ihan jokaisessa tilanteessa väliköihin laiteta.
Valkeakoskella asioita mietitään aina maltilla ja se on yleensä oikein hyvä asia. Mutta nyt ei kannata liian kauaa pohtia. Syöksykierre niin pisteiden valossa kuin erityisesti joukkueen pelaamisessa on niin jyrkkä, että myös päätösten täytyy olla jyrkkiä.
Muuten voi hyvin kutsua Ykkösliiga eikä sieltä ole kovin helppo tulla ylös.
Panu Markkanen