HJK kutsui median paikalle ensi viikon tiistaiksi. Syy ei ole vähäpätöinen suomalaisen jalkapallon kannalta. Tiistaina nimittäin Klubi tuo median eteen kautta aikojen toiseksi kovimman paluumuuttajan, miesten maajoukkueen kovimman maalitykin, Teemu Pukin.

Uutisarvoa tilaisuudessa ei sinänsä ole, sillä Pukin paluusta Veikkausliigaan oli huhuttu jo pitkään ja lopulta asia sai sinettinsä viime perjantaina. Odotettu, mutta samalla puskista tullut varsin typistetty tiedote, toi kotimaisen jalkapallon toisen megauutisen lopulliseen muotoonsa. Jacob Friisin Huuhkaja-valmennuksen julkaisu oli toinen alkuvuoden superluokan tiedotustilaisuus.

Jari Litmasen paluun julkaisu huhtikuussa vuonna 2004 jää edelleen kaikkien aikojen suurimmaksi Veikkausliigan mediatilaisuuksista, todennäköisesti. Ero Pukkiin on siinä, ettei Litmasen paluusta tiedetty etukäteen laajasti mitään ja vasta kun FC Lahti kutsui infon kasaan – huomattavasti normaaleista Lahden tiedotustilaisuuksista poikkeaviin olosuhteisiin – alkoivat huhut kiertää.

”Kuningas” oli joutunut Ajaxissa välitilaan eikä vastuuta tullut odotetusti. Kun infokutsu lähti, alkoivat spekulaatiot, joissa Litmasen paluuta pidettiin mahdollisena, mutta ei välttämättä todennäköisenä.

”Litti” veti väkeä

Litmasen paluu kiinnosti paljon, ja sama kiinnostus näkyi myös lippuluukulla. Kauden avausottelussa FC Lahti kohtasi nousijajoukkue Tornion hiihtostadionilla toukokuun alussa ja pelasi 1-1 tasapelin. Litmanen pelasi koko ottelun ja katsomoissa peliä seurasi 13.000 katsojaa.

Litmanen palasi ulkomaille hyvin nopeasti, mutta tuli takaisin FC Lahteen 2008. Ja tämän jälkeen hän palasi Klubiin vielä voittamaan pokaaleja.

Veikkausliigan tämän kauden HJK:n avausottelussa ei ole mahdollista mennä Litmasen paluuottelun yleisömäärän yli. Upean Tammelan stadionin kapasiteetti ei riitä. Mutta olisi suoranainen ihme, jos Ilveksen ja Klubin välinen ottelu ei olisi jo hyvissä ajoin myyty loppuun. Tulevan tiistain tilaisuus vauhdittaa varmuudella lippukauppaa, sillä periaatteessa vasta ensi tiistaina monen haaveesta tulee totta: EM-lopputurnauspaikan takuumies palaa kotikatsomoiden eteen.

Mitä kerrotaan?

Tilaisuuden antia on ennakolta vaikea arvioida. Paikalla ovat Pukin lisäksi toimitusjohtaja Aki Riihilahti, urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen ja päävalmentaja Toni Korkeakunnas. Eli HJK tuo ykkösvitjansa juhlistamaan Pukin paluun virallistamista.

Mielenkiintoista kuulla, miten paljon paluuprosessia avataan – kuinka monimutkaista oli Pukin sopimus purkaa Minnesotan kanssa, millaisia satsauksia HJK joutui tekemään saadakseen kansallissankarin joukkueeseensa ja mikä oli lopulta se syy, miksi Pukki valitsi paluun Veikkausliigaan ja nimenomaan Klubiin jalkapalloromantikkojen toivoman KTP:n sijaan.

Raha tulee varmasti puhuttamaan myös paljon. Vaikka Teemu Pukki on miljoonansa ansaitusti ulkomaan kierroksella tehnyt, hän on kuitenkin ammattilainen. Voisi kuvitella, että Teemu Pukista tulee Veikkausliigan kaikkien aikojen parhaiten palkattu pelaaja. Tai ainakin pitäisi tulla, olkoonkin, että pyynnöt ovat varmasti olleet maltillisia kansainväliseen tasoon nähden – Pukki tietää ja tuntee suomalaisen jalkapallon realiteetit.

Huuhkajat hyötyy

Halu palata Suomeen elämään mahdollisimman normaalia perhe-elämää on Pukille merkittävämpi syy kuin raha. Lisäksi halu päästä vielä huippukuntoon ja näyttämään osaamistaan, on varmasti myös iso syy. Tämä ilahduttaa varmasti myös Pohjoiskaarretta, sillä siellä takuulla toivotaan Pukin palaavan sellaiseen kuntoon, että Jacob Friis saa vahvan ja kokeneen työkalun tuleviin MM-karsintoihin. Sillä sanotaan mitä sanotaan, Teemu Pukki on edelleen Huuhkajien luotettavin maalintekijä, kun kunto on kohdallaan ja rooli on oikea.

Tosin esimerkiksi edellisissä EM-karsinnoissa verkko heilui vain kerran, mutta maalisyöttötilastossa hän oli koko karsintojen jaetulla kolmannella sijalla koko Euroopassa. Monta kertaa unohdetaan, miten erinomainen pelikäsitys ja syöttötaito Pukilla on, eikä hänen arvoaan mitata pelkästään maaleilla.

Tietysti arvo on massiivinen myös koko Veikkausliigalle ja kotimaiselle jalkapallolle. Ensi tiistai on siis suuri päivä, sillä tuolloin Teemu Pukin paluu Suomeen konkretisoituu toden teolla.

Panu Markkanen