Yleisesti vallalla olevan käsityksen mukaan jalkapalloseuran päävalmentajan urakaari yhdessä seurassa voi olla parhaimmillaankin vain tietyn ajan pituinen – paljon käytettynä esimerkkinä Jürgen Klopp Liverpoolissa. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Esimerkkejä huomattavasti Kloppia lyhyemmistä urista seuran päävalmentajana löytyy enemmän kuin jaksaa etsiä. Jopa menestykkäitä sellaisia. Kuten pelaajien kohdalla, yhdelle seuralle uskollisia päävalmentajia on nykyään todella harvassa. Syy ei välttämättä ole päävalmentajissa, vaan nykyisessä armottomassa tulos tai ulos -mentaliteetissa.

Silti esimerkkejä myös toiseen suuntaan löytyy. Hiukan parrasvalojen himmeämmältä puolelta enemmänkin, mutta kirkkaimpien valojen loisteesta on tällä hetkellä vaikea yrittää löytää kuin yksi esimerkki.

Jouluaatonaattona 2011 – siis yli 13 vuotta sitten – Atlético Madrid nimitti potkut saaneen Gregorio Manzanon seuraajaksi Diego Simeonen. Entinen Argentiinan maajoukkuepelaaja oli peliurallaan edustanut Atléticoa pariinkin eri otteeseen, mutta oli valmentajana vielä suhteellisen kirjoittamaton kortti.

Syvään keskinkertaisuuteen vajonneessa Atléticossa tuota joulunaluspäivää on sen jälkeen kuitenkin kiitetty taatusti monin rukouksin. ”El Cholo” Julius Caesarin tavoin tuli, näki ja voitti. Yhä Atléticoa luotsaava tulisieluinen argentiinalainen on nostanut joukkueen jatkuvasti suurista mestaruuksista taistelevaksi ryhmäksi – ja pitänyt sen sellaisena.

Yhtä puuttuu

Simeone oli pelaajana huippuluokkaa, keskikentän väsymätön ahertaja, jolla oli vahvat avut niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Sekä vahva työmoraali, jonka Simeone on istuttanut myös Atléticoon. Joukkueen pelaaminen ei ole mitään tiki-takaa, vaan jopa kyynisesti tähtäin on ainoastaan ja vain tuloksessa.

Mielenkiintoista sinänsä, argentiinalaisen Simeonen aikana Atléticon pelaajiston kulmakivinä on ollut Diego Godinista aina Luis Suareziin melkoinen määrä uruguaylaispelaajia. Edelleenkin puolustuksen lukkona on jo liki seuran kalustoon luettavissa oleva Uruguayn maajoukkuetoppari José Maria Gimenez.

Voi käydä koputtelemassa pitkään Espanjan La Ligaa hallinneiden paikalliskilpailija Real Madridin taikka Barcelonan toimiston ovea ja kysyä asiasta. Mikäli ovi avautuu, niin tuskin kummassakaan kielletään, että mestaruus Espanjassa on nykyään lähtökohtaisesti ainakin kolmen kauppa.

Kahdesti Atlético on ”kaksinvallan” pystynyt Simeonen aikana murtamaan vietyään mestaruuden niin keväällä 2014 kuin keväällä 2021. Ja jos nytkin La Ligan sarjataulukkoa katsoo, niin se suurin uhka duopolille tulee jälleen ”Atlétilta”. Edellinen Atléticon mestaruus ennen Simeonea oli keväältä 1996 ja välillä seura ehti jo koukkaista sarjaporrasta alempaakin.

Kaksi Eurooppa-liigan mestaruutta ja kaksi UEFA Super Cupin voittoa kertovat omaa kieltään siitä, että Atlético on Diego Simeonen johdolla ottanut paikkansa eurooppalaisen seurajalkapallon todellisesta ykkösluokasta.

Yhtä kuitenkin puuttuu. Simeonen Atlético on voittanut kaiken muun, mutta ei Mestarien liigaa. Nyt joukkue jahtaa jatkopaikkaa yhtä viime vuosina hyvin vähän tappiota kärsimään joutuneen joukkueen eli Lukas Hradackyn Bayer Leverkusenia vastaan. Xabi Alonson ura päävalmentajana on hieno, mutta vanha kettu ei taatusti päästä ”tulokasta” helpolla.