Bayern München on tunnettu siitä, että yleensä – harvinaisen – floppikauden jälkeen joukkue palaa vallankahvaan. Seura on myös tunnettu siitä, että jonkinlainen kohu on päällä. Molemmat mainitut asiat ovat jälleen ajankohtaisia.
Bayern johtaa viikonloppuna jatkuvaa Bundesliigaa neljällä pisteellä. Mutta auvoista Baijerissa ei tälläkään hetkellä ole. Viime kauden sensaatiomestari Leverkusen vaanii neljän pisteen päässä kapteeninsa Lukas Hradeckyn johdolla.
Liverpoolin tähtipelaajien tilanteesta on puhuttu paljon. Kolme Liverpoolin avainpelaajaa on tilanteessa, jossa heidän sopimuksensa loppuvat tähän kauteen. Bayernin tilanne on vielä kinkkisempi. Joukkueella on peräti seitsemän sellaista pelaajaa, joiden sopimus on katkolla.
Eikä kyse Bayerninkaan tilanteessa ole ihan rivimiehistä. Joukkueen henkinen johtaja ja saksalaisen jalkapalloilun supertähti Joshua Kimmich saattaa haluta mittaamaan oman arvonsa Bosman-pelaajana kauden jälkeen. Varsin avoimesti mediassa eri asioita käsittelevä Kimmich on aloittanut oman pelinsä jo ajat sitten. Bayernin on varmuudella lyötävä todella pulska ja pitkä paperi Kimmichille, jotta mies jäisi seuraan.
Väistyvien supertähtien osastolta löytyy myös pari isoa nimeä. Thomas Müllerin ja Manuel Neuerin sopimukset loppuvat tähän kauteen. Kummankin tapauksessa on mahdollista, että urakin päättyy keväällä, mutta myös uudet haasteet saattavat kiinnostaa. Jos nämä seuraikonit, ja saksalaisen jalkapallon suurnimet, haluavat vielä jatkaa pelaamista, Bosman-siirto voisi silottaa tietä. Tosin ei olisi ihme, että Bayern jatkaisi kummankin sopimusta yhä, myös imagollisista syistä.
Laitapelaaja Alphonso Davies oli jo vuosi sitten kiivaasti siirtohuhujen kohteena. Siirtoa Real Madridiin pidettiin jo aika lailla selvänä, mutta niin vain kanadalainen jäi Bayerniin. Nyt sopimus loppuu eikä Bayern todennäköisesti tule tarjoamaan sellaista rahapinkkaa, joka saisi Daviesin jäämään. Leroy Sane kuuluu myös listalle. Ei olisi kovin suuri ihme, jos Bayern yrittäisi rahastaa maajoukkuemiehen jo talven siirtoikkunan aikana – tai sitten tarjota pitkän jatkosopimuksen. Lisäksi brittitoppari Eric Dier ja kakkosmaalivahti Sven Ulreich ovat pelaajia, joiden sopimus päättyy. Dier palannee Englantiin, Ulreich saattaa jopa jäädä.
Bayern pysyy otsikoissa
Joka tapauksessa tällainen tilanne pitää FC Hollywoodiksikin kutsutun Bayernin lehtien otsikoissa ja spekulaatioiden keskiössä. Se ei ole seuralle uutta. Päinvastoin, jos mitään kohua ei ole käynnissä, Bayern yleensä itse järjestää sellaisen. Seuran filosofiaan kuuluu olla esillä ja olla keskusteluiden keskipisteenä. Itse seuraa tämä tilanne ei siis häiritse, mutta pukukoppi voi olla toinen asia.
Uusi valmentaja Vincent Kompany toi selvän piristysruiskeen joukkueeseen pelaajalähtöisellä tyylillään kauden alussa. Syksyn edetessä Bayernin kone alkoi jonkin verran yskähdellä ja Leverkusen ajoi kannoille. Kun Bayern menetti pisteitä, Leverkusen sai puolestaan homman taas toimimaan.
Vaikka Frankfurt ja Leipzig ovat vain viiden pisteen päässä Leverkusenista, tulee mestaruustaistelu olemaan kahden kauppa. Bayern ei tule yskimään, kaikista kohuista huolimatta, kovinkaan paljoa keväällä ja ”Werkself” on ainoa joukkue, joka pystyy pelaamaan riittävän tasaisesti kevään haastaakseen Bayernin.
Se on täysin mahdollista, mutta vaatisi nappikevään – sen kumpikin kärkijoukkue on jo osoittanut, että heitä on todella vaikea voittaa. Syyskierroksella kumpikin mestarikandidaateista hävisi vain kerran.
Bundesliiga jatkuu perjantaina äärettömän mielenkiintoisella ottelulla, kun Leverkusen matkustaa Dortmundin vieraaksi. Bayernin kevätkierroksen avaus on ohjelmassa lauantaina ja vastassa on vieraskentällä Borussia Mönchengladbach.