Huuhkajien joukkue ensi viikon otteluihin julkaistaan keskiviikkona kello 13.00. Kyseessä on Jacob Friisin ensimmäinen joukkue, jonka hän pääsee valitsemaan ilman ”rajoituksia”. Rajoituksilla tarkoitetaan sitä, ettei Friis halunnut maaliskuun peleissä eikä kesäkuussa valita lopputurnaukseen valmistautuvia Pikkuhuuhkajien pelaajia.
Nyt tilanne on toinen. Pikkuhuuhkajat ovat kunniakkaasti kisansa pelanneet ja sitä kautta useampi pelaaja olisi valintakelpoinen. Jo kesän alussa mediassa käytiin kiivasta keskustelua siitä, kenet pitäisi valita joukkueeseen mukaan, mille pelipaikoille ja kuinka nopeasti? Sitä keskustelua ei juurikaan käyty, että keiden tilalle.
Keskiviikkona sitten nähdään, minkä verran kesän lopputurnauspelaajia on mukana, keitä on pudonnut kesäkuun joukkueesta pois ja nähdäänkö samanlaisia yllätysvetoja kuin esimerkiksi alkujaan Roman Eremenko oli jollain tasolla, Tommi Jyry vielä korkeammalla.
Huuhkajat kohtaa ensi viikon torstaina Norjan maaottelussa. Tässä pelissä ei jaeta pisteitä. Tavallaan ottelu on valmistautumista suurotteluun Puolaa vastaan sunnuntaina. Peli on yksi karsintojen tärkeimmistä ellei tärkein. Suomi antoi Puolalle etulyöntiaseman maaliskuussa menettämällä kaksi pistettä Liettualle.
Huuhkajat riisti aseman takaisin kesäkuussa voittamalla Puolan Olympiastadionilla. Vierasottelu Puolaa vastaan antaa siis makoisan lähtökohdan: jos Suomi välttää tappion, lohkon kakkossija on vahvasti omissa käsissä. Tässä yhtälössä lasketaan tietysti se, ettei Puola pysty Hollantia vieraskentällä torstaina kaatamaan tai ottamaan pistettäkään.
Kaksi varmaa menetystä
Jo tässä vaiheessa on selvää, ettei Friisin listalta löydy Daniel Håkansin eikä Arttu Hoskosen nimiä. Håkansin koko syyskausi meni piloille loukkaantumisen vuoksi ja media-arvioiden mukaan hän on vasta ensi vuoden puolella pelikuntoinen. Håkans olisi tuonut yhden vaihtoehdon laidalle – miehen nopeus tiedetään.
Hoskosen poissaolo on huomattavasti suurempi takaisku. Jykevä toppari olisi ollut satavarmasti avauksen mies Puolassa, sillä kesäkuun kotiottelussa hän pelasi erinomaisesti. Hoskosen katkoja, blokkeja ja ilmapelivoimaa olisi kaivattu.
Hoskosen poissaolo tarkoittaa sitä, että topparipari menee jälleen uusiksi. Yksi kysymysmerkki on Robert Ivanov, joka siirtyi vähän aikaa sitten Kreikkaan, mutta avauskierroksella ei tullut minuutteja. Ivanovin säännöllisestä peliajasta alkaa olla aika paljon aikaa, mutta toisaalta konkari on aina hyvä vaihtoehto puolustukseen. Ivanovilla on mahdollisuus saada yksi sarjapeli pelattua ennen maajoukkuetaukoa.
Olisi suuri yllätys, jos Ivanovin nimi ei listalla olisi. Hoskosen puuttuminen saattaa hyvin myös avata oven Pikkuhuuhkajien johtavalle puolustajalle, Ville Koskelle. Hän toisi samanlaista räväkkyyttä kentällä kuin Hoskonen ja on pelannut Kroatian liigassa NK Istran riveissä jokaisen pääsarjaminuutin alkaneella kaudella. Jää nähtäväksi, mihin valinta kohdistuu.
Konkareiden kohdalla kysymysmerkkejä
Kysymysmerkkeinä ovat myös Huuhkaja-konkarit Teemu Pukki ja Glen Kamara. Pukki on kärsinyt viime aikoina nivusvammasta, jonka vuoksi hän on jättänyt pari viimeistä HJK:n peliä väliin. Todennäköisesti vamma ei ole kovin vakava, joten Pukkia saatetaan hyvin miettiä hyvänä vaihtoehtona joukkueeseen, kolhusta huolimatta.
Pukin taidot ovat Friisin tiedossa, etenkin tiukoissa paikoissa. Kamaran seurajoukkuetilanne on solmussa, tosin aikaa siirtoon vielä on. Keskikenttämies ei kuitenkaan ehdi saada pelejä alle, joten jonkinlainen kysymysmerkki Kamarakin on.
Muutoksia tulossa
Todennäköisesti joukkueeseen tulee jonkin verran muutoksia. Se on myös todennäköistä, ettei mitään suursiivousta tehdä. Paljon tietysti riippuu siitä, mikä on yleinen terveystilanne – mainittujen lisäksi ei isommista loukkaantumisista ole ainakaan puhuttu.
Nuorten pelaajien esiinmarssi tullee tapahtumaan pieninä erinä. Näin tapahtui 2009-2010, kun edellisen kerran pitkään palvellut runko alkoi siirtyä takavasemmalle. Minään laumana ei silloisia Pikkuhuuhkajien kanssa lopputurnauksessa olleita pelaajia karsintaryhmään tullut, mutta pelaaja pelaajalta heitä tuli lopulta useita. Ja nämä pelaajat muodostivat rungon joukkueeseen, joka meni lopulta miesten EM-lopputurnaukseen.
Huomenna ollaan viisaampia. Ja pitää myös muistaa, että Mika Lehkosuo julkaisee samassa tilaisuudessa joukkueensa ensi viikolla alkaviin EM-karsintoihin. Palloliiton haastattelussa Lehkosuo naulasi selkeästi tämänkin Pikkuhuuhkajajoukkueen tavoitteeksi lopputurnauspaikan.
Miksipä ei, sillä ikäluokassa on koko joukko todella lupaavia tulevaisuuden pelaajia.
Näkökulma: Panu Markkanen