Espanja voitti ansaitusti jalkapalloilun maailmanmestaruuden. Espanjan maajoukkue on tietysti erittäin suosittu ja yhdistävä tekijä Espanjassa. Tosin Kataloniassa ”El Roja” ei koskaan ollut pääväri, johtuen luonnollisesti maakunnan itsenäistymishaluista. Siellä iloitaan lähinnä siitä, että useampi Barcelonan – kahdeksan – pelaaja oli mukana voittamassa maailmanmestaruutta, kirjoittaa Kymppipaikan jalkapallotoimittaja Panu Markkanen.

Madrid, jossa paraati ja muut juhlallisuudet pidetään, on Espanjan maajoukkueen koti. Mutta kaupungin mahtiseura Real Madrid ei tällä kertaa ollut mitenkään merkittävässä asemassa tuoreessa mestaruudessa. Espanjan kultaa voittaneessa joukkueessa ei nimittäin ollut ainuttakaan Realin pelaajaa. Tai ei ollut, kun kisat alkoivat. Kisojen aikana tiedotettiin, että Marc Cucurella siirtyy Realiin, joten jonkun laskutavan mukaan oli.

Onneksi on kuitenkin Atletico Madrid. Atletin pelaajia oli maailmanmestarijoukkueessa neljä, joten madrilaisetkin saavat juhlia ”oman kaupungin poikia”, tosin siis pikkuvelijoukkueen kautta.

Espanjan maajoukkue tosiaan yhdistää, mutta ei vielä niin paljon, että kansallislauluun olisi otettu sanat mukaan. Yleisössä hoilataan sävelen mukaista lallatusta, koska laulussa ei tosiaan ole sanoja. Jos olisi, osa ei laulaisi, koska sisäiset ristiriidat eri alueiden kohdalla ovat niin syvällä. Kentällä tällaista vastakkainasettelua ei ole, sillä eri maakuntien pelaajat, kuten baskit ja katalaanit, toimivat yhdessä. Ja hyvin toimivatkin, kuten tulos kertoo.

Aina näin ei ole välttämättä ollut. Moni on laskenut, että etenkin Real Madridin ja Barcelonan pelaajien välinen syvä juopa esti vuosikausia Espanjan täydellisen menestymisen kansainvälisillä kentillä. Tilanne muuttui 2008, kun Espanjan ensimmäinen jalkapallodynastia puhdisti palkintopöytää. Nyt on syntynyt dynastioista toinen.

Vaikka Real Madridin kannattajat eivät tällä kertaa pääse juhlimana oman joukkueensa pelaajia maailmanmestareina, Realin muu panos MM-kisoihin oli vahva. Joukkueen kärkimies, Ranskan Kylian Mbappé voitti maalikuninkuuden ja Englannin Jude Bellingham valittiin sekä tähdistöön, että hän myös todisti seitsemällä maalillaan ja muutenkin loistavilla esityksillä, että Realilla on edelleen kultakimpale riveissään.

Tietysti Cucurella on pikavauhtia adoptoitu Realin pelaajaksi, joten ehkä sitä kautta saadaan paraatiin myös Real Madridin valkoista väriä mukaan.

Maailmanmestarijoukkueen pelaajat/seura:
Barcelona 8
Atletico Madrid 4
Arsenal 3
Athletic Bilbao 3
Tottenham 1
Chelsea (Real Madrid) 1
PSG 1
Crystal Palace 1
Manchester City 1
Real Sociedad 1
Liverpool 1
Celta Vigo 1

Panu Markkanen