Pelaajista nimensä tarjottuun jatkosopimukseen piirsi Sanna-Maria Veikkolainen. Viime kaudeksi keltavihreisiin väreihin Merilappi Unitedista siirtynyt Veikkolainen esiintyi Ilveksen avauksessa kaikkiaan 16 kertaa viime kaudella Ykkösessä. Nopean hyökkääjän onnistui toimittaa peliväline vastustajien verkkoon kaikkiaan kahdeksan kertaa.

Äärimmäisen tärkeä vahvistus saatiin myös valmennusportaaseen, kun joukkueen maalivahtivalmentajaksi onnistuttiin pestaamaan Tuomas Karjanlahti. Seinäjoelta Manseen muuttanut Tuomas jatkaa omaa aktiiviuraansa, mutta aikataulut mahdollistavat myös kiinteän työskentelyn Ilves-molareiden kanssa.

Edellä mainittujen sopimusten varmistuttua alkaa Ilveksen naisten edustusjoukkue vuosimallia 2014 olla viittä vaille valmis. Jokusia pelaajia on tosin harjoitellut joukkueen mukana talven aikana, mutta näiden kanssa ei ainakaan toistaiseksi ole sopimuksista neuvoteltu. Joka tapauksessa joukkue lienee koossa ennätysaikaisin, sillä monena talvena ollaan vielä tässä vaiheessa oltu pahasti vaiheessa joukkueen rakentamisessa. Pitää myös muistaa, että seuran B-tytöissä on kasvamassa useita tulevaisuuden lupauksia, joiden edesottamuksia voidaan hyvinkin nähdä jo alkavalla kaudella myös edustusjoukkueen peliasussa.

Myös taustaryhmä on nyt lähestulkoon kasassa. Uuden managerin kanssa neuvottelut ovat loppusuoralla, mutta huoltajaosastolle täydennystä kaivataan vielä kipeästi.

Kauden 2013 päättäneestä ryhmästä ovat poissa HJK:hon siirtynyt Tiina Jukarainen sekä ainakin toistaiseksi nappulakengät naulaan lyöneet Taru Kulju ja Tiina Pöyry. Uusia pelaajia joukkueessa ovat Sini Lauermaa (FC Nokia), Maaria Roth (Ilves B), Maiju Ruotsalainen (Åland U) sekä Riikka Winter (Pallokissat).

Lähde: www.ilveksennaiset.fi