Ottelu alkoi finaalille tyypillisesti tasaisena, eikä varsinaisia maalipaikkoja nähty kummassakaan kenttäpäädyssä alkuminuuteilla. PK-35 Vantaa piti palloa enemmän, mutta HJK iski ensimmäisenä. 18. minuutilla nähtiin ensimmäinen todellinen maalipaikka ja tämä tuotti myös tulosta. HJK:n Ella Alakomi pelattiin vapaaksi rangaistusalueen kulmaan ja laukaus painui ohi Emma Immosen vasempaan alanurkkaan.

HJK:n johtomaalin jälkeen ote siirtyi selkeämmin PK-35 Vantaan haltuun, mutta HJK:n puolustus pysyi tiiviinä, eikä Minna Meriluodon maalilla nähty mitään tuhannen taalan paikkoja. HJK puolestaan pyrki iskemään terävästi vastaan paikan saadessaan, mutta lisämaaleja ei kummassakaan kenttäpäädyssä nähty ja tauolle mentiin HJK:n johtaessa 1-0.

PK-35 Vantaa tuli tauolta määrätietoisesti hakemaan tasoitusta ja HJK vetäytyi suosiolla ja pyrki edelleen hakemaan paikkoja vastaiskuille. Jakson edetessä pelin painopiste siirtyi yhä vahvemmin kohti HJK:n maalia, mutta PK-35 Vantaa ei löytänyt keinoja HJK:n hyvin organisoidun puolustuksen murtamiseksi ja Meriluoto HJK-maalilla hoiti loput.

HJK pelasi toisen jakson kolmella topparilla ja tähän muuriin kilpistyivät PK-35 Vantaan hyökkäykset. Vantaalaiset vyöryttivät peliä HJK:n maalia kohti loppuun saakka ja pääsikin lisäajalla lähelle tasoitusta, mutta Sanna Saarisen pusku kilpistyi ylärimaan. Näin HJK pääsi kovan taistelun päätteeksi juhlimaan Respect Suomen Cupin mestaruutta 2017.

Suomen Cupin pikkufinaalin vei nimiinsä sen sijaan joensuulainen FC Hertta, joka voitti Iisalmessa pelatussa ottelussa kajaanilaisen FC Wimman 3-0.

Lähde: www.palloliitto.fi