Huuhkajien analyytikko Henri Lehto nostaa Läpisyötössä valokeilaan jo viime kaudella vahvaan vireeseen noussutta Crystal Palacea.
Palace lentää tällä hetkellä korkealla ja kovaa, kuten Lehto sanoo. Kuuden pelatun ottelun jälkeen joukkue on Valioliigassa edelleen tappioitta. Lehto esittelee tiukkaa faktaa perusteeksi antaen samalla vuolaasti kehuja päävalmentaja Oliver Glasnerille.
– Jos katsotaan vastustajalle annettua maaliodottamaa, Palace on antanut niitä Valioliigassa viidenneksi vähiten. Laukaisupaikkoja vastustajalle Palace on antanut, mutta estänyt erittäin hyvin niille kaikkein parhaimmille paikoille, Lehto sanoo.
– Lisäksi Palace on ollut erittäin hyvä estämään vastustajaa saamaan laukauksia kohti maalia. Sen päälle Palacella on erittäin hyvä maalivahti Dean Hendersonissa.
Lehto muistuttaa myös, että Palace ei ole pelkästään puolustuksen kautta menestyvä joukkue. Katso tarkempi analyysi niin joukkueen puolustus- kuin hyökkäyspelaamisesta artikkelin videolta.
Henri Lehto on toiminut Huuhkajien analyytikkona vuodesta 2017 lähtien ja työskennellyt sitä ennen myös esimerkiksi U21-maajoukkueessa ja JJK:n Veikkausliiga-joukkueessa. Tällä palstalla hän tekee analyyttisia havaintoja jalkapallomaailman tuoreimmista käänteistä ja tutkii peliä pintaa syvemmältä.